Saarnaajan kirja,
luku 3
Saarnaajan kirja,
luku 5

Saarnaajan kirja, luku 4


1. Taas minä katselin kaikkea sortoa, jota harjoitetaan auringon alla, ja katso, siinä on sorrettujen kyyneleet, eikä ole heillä lohduttajaa; väkivaltaa tekee heidän sortajainsa käsi, eikä ole heillä lohduttajaa. 2. Ja minä ylistin vainajia, jotka ovat jo kuolleet, onnellisemmiksi kuin eläviä, jotka vielä ovat elossa, 3. ja onnellisemmaksi kuin nämä kumpikaan sitä, joka ei vielä ole olemassa eikä ole nähnyt sitä pahaa, mikä tapahtuu auringon alla. 4. Ja minä näin kaikesta vaivannäöstä ja työn kunnollisuudesta, että se on toisen kateutta toista kohtaan. 5. Sekin on turhuutta ja tuulen tavoittelua. Tyhmä panee kädet ristiin ja kalvaa omaa lihaansa. 6. Parempi on pivollinen lepoa kuin kahmalollinen vaivannäköä ja tuulen tavoittelua. 7. Taas minä näin turhuuden auringon alla: 8. Tuossa on yksinäinen, ei ole hänellä toista, ei poikaa, ei veljeäkään ole hänellä; mutta ei ole loppua kaikella hänen vaivannäöllänsä, eikä hänen silmänsä saa kylläänsä rikkaudesta. Ja kenen hyväksi minä sitten vaivaa näen ja pidätän itseni nautinnoista? Tämäkin on turhuutta ja on paha asia. 9. Kahden on parempi kuin yksin, sillä heillä on vaivannäöstänsä hyvä palkka. 10. Jos he lankeavat, niin toinen nostaa ylös toverinsa; mutta voi yksinäistä, jos hän lankeaa! Ei ole toista nostamassa häntä ylös. 11. Myös, jos kaksi makaa yhdessä, on heillä lämmin; mutta kuinka voisi yksinäisellä olla lämmin? 12. Ja yksinäisen kimppuun voi joku käydä, mutta kaksi pitää sille puolensa. Eikä kolmisäinen lanka pian katkea. 13. Parempi on köyhä, mutta viisas nuorukainen kuin vanha ja tyhmä kuningas, joka ei enää ymmärrä ottaa varoituksesta vaaria. 14. Sillä vankilasta tuo toinen lähti tullaksensa kuninkaaksi, vaikka oli hänen kuninkaana ollessaan syntynyt köyhänä. 15. Minä näin kaikkien, jotka elivät ja vaelsivat auringon alla, olevan nuorukaisen puolella, tuon toisen, joka oli astuva hänen sijaansa. 16. Ei ollut loppua kaikella sillä väellä, niillä kaikilla, joita hän johti; mutta jälkipolvet eivät hänestä iloitse. Sillä sekin on turhuutta ja tuulen tavoittelemista. 17. Varo jalkasi, kun menet Jumalan huoneeseen. Tulo kuulemaan on parempi kuin tyhmäin teurasuhrin-anto, sillä he ovat tietämättömiä, ja niin he tekevät pahaa.

1. Minä katselin sitten kaikkea sortoa, jota harjoitetaan auringon alla. Katso: sorrettujen kyynelet! Ei ole heillä lohduttajaa. Katso: sortajien väkivalta! Eikä lohduttajaa ole. 2. Silloin minä ylistin vainajia, jotka ovat kuolleet – ylistin onnellisemmiksi kuin ovat ne, jotka vielä elävät; 3. ja näitä kumpiakin onnellisemmaksi ylistin sitä, joka ei ole syntynytkään ja jonka ei ole tarvinnut nähdä sitä pahaa, mitä auringon alla tapahtuu. 4. Minä näin kaikessa vaivannäössä, työssä ja menestyksessä vain ihmisten keskinäistä kateutta. Tämäkin on turhuutta ja tuulen tavoittelua. 5. Tyhmä istuu kädet ristissä ja kalvaa omaa lihaansa. 6. Parempi on kourallinen levossa kuin kahmalon täysi vaivaa nähden ja tuulta tavoitellen. 7. Minä näin lisää turhuutta auringon alla: 8. joku ihminen on aivan yksin, hänellä ei ole ketään, ei poikaa, ei veljeä. Silti hänen vaivannäöllään ei ole loppua eikä hänen silmänsä saa rikkaudesta kyllikseen. "Ketä varten minä näen vaivaa ja kieltäydyn kaikesta hyvästä?" Tämäkin on turhuutta, surkeaa ja turhaa. 9. Kaksin on parempi kuin yksin, sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan. 10. Jos he kaatuvat, toinen auttaa toista nousemaan, mutta voi yksinäistä, joka kaatuu – häntä auttamassa ei ole ketään. 11. Ja jos kaksi makaa yhdessä, on molemmilla lämmin, mutta kuinka yksinäisellä voisi olla lämmin? 12. Yksinäisen kimppuun on helppo käydä, mutta kaksi pitää puolensa, eikä kolmisäikeinen lanka katkea helposti. 13. Parempi on köyhä ja viisas nuorukainen kuin vanha ja tyhmä kuningas, joka ei enää kuuntele toisten neuvoja. 14. Tosiaankin: nuorukainen lähti vankilasta ja tuli kuninkaaksi, vaikka oli syntynyt köyhänä tuon toisen hallitessa. 15. Minä näin, miten kaikki kynnelle kykenevät auringon alla asettuivat kannattamaan nuorukaista, joka nyt nousi valtaistuimelle. 16. Määrätön on joukko jokaisen ympärillä, joka nousee kansan johtajaksi, mutta jälkipolvet eivät häntä ihaillen muista. Turhuutta ja tuulen tavoittelua on sekin. 17. Astu varoen Jumalan huoneeseen. On parempi mennä vain kuuntelemaan kuin uhraamaan tyhmien tavoin, jotka tietämättömyyttään tekevät pahaa. ©

 
Saarnaajan kirja,
luku 3
Saarnaajan kirja,
luku 5
 

Ota yhteyttäX