Saarnaajan kirja,
luku 7
Saarnaajan kirja,
luku 9

Saarnaajan kirja, luku 8


1. Kuka on viisaan vertainen, ja kuka taitaa selittää asian? Ihmisen viisaus kirkastaa hänen kasvonsa, ja hänen kasvojensa kovuus muuttuu. 2. Minä sanon: Ota vaari kuninkaan käskystä, varsinkin Jumalan kautta vannotun valan tähden. 3. Älä ole kerkeä luopumaan hänestä, äläkä asetu pahan asian puolelle, sillä hän tekee, mitä vain tahtoo. 4. Sillä kuninkaan sana on voimallinen, ja kuka voi sanoa hänelle: Mitäs teet? 5. Joka käskyn pitää, ei tiedä pahasta asiasta; ja viisaan sydän tietää ajan ja tuomion. 6. Sillä itsekullakin asialla on aikansa ja tuomionsa; ihmistä näet painaa raskaasti hänen pahuutensa. 7. Hän ei tiedä, mitä tuleva on; sillä kuka ilmaisee hänelle, miten se on tuleva? 8. Ei ole ihminen tuulen valtias, niin että hän voisi sulkea tuulen, ei hallitse kukaan kuoleman päivää, ei ole pääsyä sodasta, eikä jumalattomuus pelasta harjoittajaansa. 9. Kaiken tämän minä tulin näkemään, kun käänsin sydämeni tarkkaamaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu aikana, jolloin ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen. 10. Sitten minä näin, kuinka jumalattomat haudattiin ja menivät lepoon, mutta ne, jotka olivat oikein tehneet, saivat lähteä pois pyhästä paikasta ja joutuivat unhotuksiin kaupungissa. Sekin on turhuus. 11. Milloin pahan teon tuomio ei tule pian, saavat ihmislapset rohkeutta tehdä pahaa, 12. koskapa syntinen saa tehdä pahaa sata kertaa ja elää kauan; tosin minä tiedän, että Jumalaa pelkääväisille käy hyvin, sentähden että he häntä pelkäävät, 13. mutta että jumalattomalle ei käy hyvin eikä hän saa jatkaa päiviään pitkiksi kuin varjo, sentähden ettei hän pelkää Jumalaa. 14. On turhuutta sekin, mitä tapahtuu maan päällä, kun vanhurskaita on, joiden käy, niinkuin olisivat jumalattomain tekoja tehneet, ja jumalattomia on, joiden käy, niinkuin olisivat vanhurskaitten tekoja tehneet. Minä sanoin: sekin on turhuutta. 15. Ja minä ylistin iloa; koska ei ihmisellä auringon alla ole mitään parempaa kuin syödä ja juoda ja olla iloinen; se seuraa häntä hänen vaivannäkönsä ohessa hänen elämänsä päivinä, jotka Jumala on antanut hänelle auringon alla. 16. Kun minä käänsin sydämeni oppimaan viisautta ja katsomaan työtä, jota tehdään maan päällä saamatta untakaan silmiin päivällä tai yöllä, 17. niin minä tulin näkemään kaikista Jumalan teoista, että ihminen ei voi käsittää sitä, mitä tapahtuu auringon alla; sillä ihminen saa kyllä nähdä vaivaa etsiessään, mutta ei hän käsitä. Ja jos viisas luuleekin tietävänsä, ei hän kuitenkaan voi käsittää.

1. Kuka on viisaan veroinen, kuka osaa selittää asiat? Viisaus kirkastaa ihmisen kasvot, mutta röyhkeys ne vääristää. 2. Tottele kuninkaan käskyä: olet vannonut hänelle uskollisuutta Jumalan nimen kautta. 3. Älä luovu hänestä vähällä äläkä sekaannu pahoihin hankkeisiin, sillä hän tekee mitä tahtoo. 4. Kuninkaan sana on laki. Kuka voi vaatia hänet tilille siitä, mitä hän tekee? 5. Se, joka pitää hänen käskynsä, ei halua tietää juonitteluista. Viisaan sydän kyllä tietää, milloin toimia ja miten, 6. sillä joka asialla on aikansa ja tapansa. Mutta ihmistä painaa kiusaava taakka: 7. hän ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu eikä miten se tapahtuu – kuka voi sen hänelle kertoa? 8. Ihminen ei ole tuulen valtias, ei hän pysty sitä pidättämään, eikä kukaan hallitse kuolemansa hetkeä. Sodasta ei ole pääsyä, eikä synti päästä tekijäänsä vapaaksi. 9. Tämän kaiken minä havaitsin tarkkaillessani, mitä auringon alla tapahtuu aikana, jolloin ihminen hallitsee toista tämän onnettomuudeksi. 10. Sitten minä näin, miten jumalattomat tulivat ja tunkeutui­vat pyhäkköön. Palatessaan he kerskailivat kaupungilla teos­taan. Turhuutta kaikki. 11. Milloin pahaa tekoa ei pian seuraa rangaistus, ihmiset rohkaistuvat pahantekoon: 12. moni syntinen tekee pahaa sata kertaa ja elää silti kauan. Tiedän kuitenkin, että Jumalaa pelkäävälle käy hyvin hänen jumalanpelkonsa johdosta, 13. ja tiedän myös, että jumalattomalle ei käy hyvin: koska hän ei pelkää Jumalaa, hänen elinpäivänsä häipyvät kuin pakeneva varjo. 14. Turhuutta on maan päällä tämäkin: on hurskaita, joiden käy niin kuin he olisivat tehneet vääryyttä, ja on jumalatto­mia, joiden käy niin kuin he olisivat tehneet oikein. Minä sanon: se on turhuutta. 15. Niinpä minä ylistin iloa, koska ihmisellä ei ole auringon alla muuta onnea kuin syödä ja juoda ja iloita. Tämä ilo seuraa häntä kaiken vaivannäön keskellä niinä elinpäivinä, jotka Jumala on hänelle antanut auringon alla. 16. Kun koetin perehtyä viisauteen ja tutkistella sitä työtä, jota ihminen maan päällä yötä päivää tekee saamatta untakaan silmiinsä, 17. niin havaitsin, ettei ihminen voi käsittää Jumalan tekoja, sitä mitä auringon alla tapahtuu; vaikka ihminen kuinka ponnistelee yrittäessään ymmärtää, ei hän käsitä. Ja vaikka viisas väittäisikin ymmärtävänsä, ei hän kuitenkaan ymmärrä. ©

 
Saarnaajan kirja,
luku 7
Saarnaajan kirja,
luku 9
 

Ota yhteyttäX