Sakarjan kirja,
luku 10
Sakarjan kirja,
luku 12

Sakarjan kirja, luku 11


1. Avaa ovesi, Libanon! Tuli on kuluttava sinun setrisi. 2. Valittakoon kypressi, sillä setri on kaatunut, hävitetyt ovat nuo mahtavat. Valittakaa, te Baasanin tammet, sillä sankka metsä on sortunut. 3. Kuule paimenten valitusta, kun on hävitetty nuo heidän mahtavansa. Kuule nuorten leijonain ärjyntää, kun on hävitetty Jordanin rantatiheikkö. 4. Näin sanoi Herra, minun Jumalani: 5. "Kaitse teuraslampaita, joita niiden ostajat teurastavat tuntematta syynalaisuutta, ja joista niiden myyjät sanovat: 'Kiitetty olkoon Herra, minä olen rikastunut', ja joita niiden paimenet eivät sääli. 6. Sillä minä en enää sääli maan asukkaita, sanoo Herra. Katso, minä annan ihmisten joutua toistensa käsiin ja kuninkaansa käsiin, ja he hävittävät maan, enkä minä pelasta ketään heidän käsistänsä." 7. Niin minä siis kaitsin teuraslampaita, lampaista kurjimpia. Ja minä otin itselleni kaksi sauvaa; minä nimitin toisen "Suloudeksi", toisen minä nimitin "Yhteydeksi", ja niin minä kaitsin lampaita. 8. Ja minä hävitin kolme paimenta yhtenä kuukautena, mutta minä kävin kärsimättömäksi lampaille, ja hekin kyllästyivät minuun. 9. Niin minä sanoin: "Minä en tahdo enää teitä kaita. Kuolkoon, joka kuolee; hävitköön, joka häviää; ja jäljellejäävät syökööt kukin toisensa lihaa." 10. Ja minä otin sauvani Sulouden ja katkaisin sen purkaakseni liittoni, jonka olin tehnyt kaikkien kansojen kanssa. 11. Ja sinä päivänä se purkautui, ja niin lampaista kurjimmat, jotka ottivat minusta vaarin, tulivat tietämään, että se oli Herran sana. 12. Sitten minä sanoin heille: "Jos teille hyväksi näkyy, niin antakaa minulle palkkani; jollei, niin olkaa antamatta." Niin he punnitsivat minun palkakseni kolmekymmentä hopearahaa. 13. Ja Herra sanoi minulle: "Viskaa se savenvalajalle, tuo kallis hinta, jonka arvoiseksi he ovat minut arvioineet." Niin minä otin ne kolmekymmentä hopearahaa ja viskasin ne Herran huoneeseen savenvalajalle. 14. Sitten minä katkaisin toisen sauvani, Yhteyden, purkaakseni veljeyden Juudan ja Israelin väliltä. 15. Sitten Herra sanoi minulle: "Ota vielä itsellesi hullun paimenen kapineet. 16. Sillä katso, minä olen herättävä maahan paimenen: hukkaantuneista hän ei pidä huolta, hajaantunutta hän ei etsi, ruhjoutunutta hän ei paranna, pystyssäpysyvää hän ei tue; mutta hän syö lihavien lihaa ja halkaisee niiden sorkat. 17. Voi hullua paimenta, joka lampaat hylkää! Käyköön miekka hänen käsivarteensa ja oikeaan silmäänsä. Hänen käsivartensa kuivettukoon, ja hänen oikea silmänsä soetkoon."

1. Avaa porttisi, Libanon, niin tuli pääsee syömään setrisi! 2. Valittakaa, sypressit! Setrit ovat kaatuneet, mahtavat puut on hävitetty. Valittakaa, Basanin tammet! Sankka metsä on sortunut. 3. Kuulkaa paimenten valitusta, heidän rehevät laitumensa on hävitetty. Kuulkaa nuorten leijonien karjuntaa, kun Jordanin tiheikkö on tuhottu. 4. Herra, minun Jumalani, sanoi: "Paimenna teuraslampaita, 5. joita niiden omistajat tappavat tuntematta syyllisyyttä. He myyvät niitä, ja jokainen sanoo: 'Jumalan kiitos, minä olen rikastunut!' Edes paimenet eivät sääli lampaita. 6. En minäkään enää säästä maanpiirin asukkaita, sanoo Herra. Minä annan ihmisten käydä toistensa kimppuun ja joutua kuninkaittensa mielivallan alle. Vaikka he hävittäisivät koko maailman, minä en pelasta ketään heidän käsistään." 7. Minä paimensin kauppiaille myytyjä teuraslampaita. Valitsin itselleni kaksi sauvaa, toiselle annoin nimen "Armo" ja toiselle nimen "Sopu". Niitä minä käytin paimentaessani lampaita. 8. Mutta yhden kuukauden kuluessa minä panin pois kolme paimenta. Myös lampaita kohtaan kärsivällisyyteni loppui, ja nekin kyllästyivät minuun. 9. Sanoin lampaille: "En halua enää paimentaa teitä. Joka teistä kuolee, kuolkoon, ja joka katoaa, kadotkoon! Ja jäljelle jäävät syökööt toistensa lihaa." 10. Tämän sanottuani löin palasiksi toisen sauvoista, "Armon", ja näin kumosin sen liiton, jonka Herra oli solminut kaikkien kansojen kanssa. 11. Näin siis purkautui tämä liitto sinä päivänä. Kun kauppiaat näkivät, mitä tein, he ymmärsivät, että toimin Herran käskystä. 12. Sitten sanoin heille: "Jos hyväksi näette, maksakaa minulle palkkani. Ellei se käy, olkaa maksamatta." Niin he antoivat minulle palkaksi vaivaiset kolmekymmentä hopearahaa. 13. Herra sanoi minulle: "Vie ne temppeliin ja viskaa metallinsulattajalle. Näin korkean hinnan arvoisena he minua pitävät!" Minä viskasin ne kolmekymmentä hopearahaa metallinsulattajalle, Herran temppeliin. 14. Sen jälkeen löin poikki toisenkin sauvani, "Sovun", ja näin särjin Juudan ja Israelin veljeyden. 15. Herra sanoi minulle: "Ota vielä itsellesi paimenen varusteet. Nyt sinun tulee esiintyä kelvottomana paimenena. 16. Minä näet annan tähän maahan tulla sellaisen paimenen, joka ei pidä huolta nääntyneistä, ei etsi kadonneita, ei hoida loukkaantuneita eikä hanki uupuneille ruokaa. Se paimen halkaisee lampailta sorkat, etteivät ne pääsisi karkuun, ja syö itse lihavimmat lampaat." 17. – Voi kelvotonta paimenta, joka hylkää lauman! Miekka viiltäköön hänen käsivartensa ja hänen oikean silmänsä! Kuivettukoon se käsivarsi, ja tulkoon se silmä sokeaksi! ©

 
Sakarjan kirja,
luku 10
Sakarjan kirja,
luku 12
 

Ota yhteyttäX