Sananlaskujen kirja,
luku 15
Sananlaskujen kirja,
luku 17

Sananlaskujen kirja, luku 16


1. Ihmisen ovat mielen aivoittelut, mutta Herralta tulee kielen vastaus. 2. Kaikki miehen tiet ovat hänen omissa silmissään puhtaat, mutta Herra tutkii henget. 3. Heitä työsi Herran haltuun, niin sinun hankkeesi menestyvät. 4. Kaiken on Herra tehnyt määrätarkoitukseen, niinpä jumalattomankin onnettomuuden päivän varalle. 5. Jokainen ylpeämielinen on Herralle kauhistus: totisesti, ei sellainen jää rankaisematta. 6. Laupeudella ja uskollisuudella rikos sovitetaan, ja Herran pelolla paha vältetään. 7. Jos miehen tiet ovat Herralle otolliset, saattaa hän vihamiehetkin sovintoon hänen kanssansa. 8. Parempi vähä vanhurskaudessa kuin suuret voitot vääryydessä. 9. Ihmisen sydän aivoittelee hänen tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askeleensa. 10. Kuninkaan huulilla on jumalallinen ratkaisu; hänen suunsa ei petä tuomitessaan. 11. Puntari ja oikea vaaka ovat Herran, hänen tekoaan ovat kaikki painot kukkarossa. 12. Jumalattomuuden teko on kuninkaille kauhistus, sillä vanhurskaudesta valtaistuin vahvistuu. 13. Vanhurskaat huulet ovat kuninkaille mieleen, ja oikein puhuvaa he rakastavat. 14. Kuninkaan viha on kuoleman sanansaattaja, mutta sen lepyttää viisas mies. 15. Kuninkaan kasvojen valo on elämäksi, ja hänen suosionsa on kuin keväinen sadepilvi. 16. Parempi kultaa on hankkia viisautta, kalliimpi hopeata hankkia ymmärrystä. 17. Oikeamielisten tie välttää onnettomuuden; henkensä saa pitää, joka pitää vaelluksestansa vaarin. 18. Kopeus käy kukistumisen edellä, ylpeys lankeemuksen edellä. 19. Parempi alavana nöyrien parissa kuin jakamassa saalista ylpeitten kanssa. 20. Joka painaa mieleensä sanan, se löytää onnen; ja autuas se, joka Herraan turvaa! 21. Jolla on viisas sydän, sitä ymmärtäväiseksi sanotaan, ja huulten suloisuus antaa opetukselle tehoa. 22. Ymmärrys on omistajalleen elämän lähde, mutta hulluus on hulluille kuritus. 23. Viisaan sydän tekee taitavaksi hänen suunsa ja antaa tehoa hänen huultensa opetukselle. 24. Lempeät sanat ovat mesileipää; ne ovat makeat sielulle ja lääkitys luille. 25. Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie. 26. Työmiehen nälkä tekee työtä hänen hyväkseen, sillä oma suu panee hänelle pakon. 27. Kelvoton mies kaivaa toiselle onnettomuutta; hänen huulillaan on kuin polttava tuli. 28. Kavala mies rakentaa riitaa, ja panettelija erottaa ystävykset. 29. Väkivallan mies viekoittelee lähimmäisensä ja vie hänet tielle, joka ei ole hyvä. 30. Joka silmiänsä luimistelee, sillä on kavaluus mielessä; joka huulensa yhteen puristaa, sillä on paha valmiina. 31. Harmaat hapset ovat kunnian kruunu; se saadaan vanhurskauden tiellä. 32. Pitkämielinen on parempi kuin sankari, ja mielensä hillitseväinen parempi kuin kaupungin valloittaja. 33. Helmassa pudistellen arpa heitetään, mutta Herralta tulee aina sen ratkaisu.

1. Ihminen suunnittelee mielessään, mutta sanat antaa Herra. 2. Ihminen pitää oikeina kaikkia teitään, mutta Herra punnitsee ajatukset. 3. Tuo kaikki hankkeesi Herran eteen, niin suunnitelmasi menestyvät. 4. Kaiken on Herra tehnyt tarkoituksiaan varten, jumalattomankin – kohtaamaan kovan päivän. 5. Herra vihaa kaikkia kerskailijoita – totisesti, he eivät rangaistusta vältä! 6. Laupeus ja uskollisuus sovittavat synnin, Herran pelko pitää loitolla pahasta. 7. Joka elää Herran mielen mukaisesti, pääsee sovintoon vihamiestensäkin kanssa. 8. Parempi vähän ja rehellisesti kuin isot voitot vilpillisesti. 9. Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askelensa. 10. Kuninkaan huulilla on Jumalan päätös, ei hän erehdy tuomiossaan. 11. Puntari on Herran, vaaka on Herran, hänen ovat kaikki punnukset. 12. Vääryyttä kuninkaat eivät siedä, ilman oikeutta ei valtaistuin kestä. 13. Rehellinen puhe on kuninkaalle mieleen, todenpuhujaa hän rakastaa. 14. Kuninkaan viha on kuoleman airut, mutta viisas voi hänet lepyttää. 15. Kuninkaan hymy on elämän vakuus, hänen suosionsa kuin keväinen sade. 16. Hanki viisautta, se on parempaa kuin kulta, hanki ymmärrystä, se on kalliimpaa kuin hopea. 17. Oikeamielisten tie kiertää pahan kaukaa, henkensä turvaa, joka tietään tarkkaa. 18. Pöyhkeys vie perikatoon, ylpeys käy lankeemuksen edellä. 19. Parempi elää hiljaa köyhien parissa kuin jakaa saalista röyhkeiden kanssa. 20. Joka harkiten toimii, saa kaikkea hyvää, onni on sen, joka turvaa Herraan. 21. Harkitseva ihminen saa viisaan maineen, taitava puhe taivuttaa mielet. 22. Viisaus on viisaalle elämän lähde, tyhmyys tyhmälle rangaistus. 23. Viisas sydän antaa suuhun sanat, jotka vievät perille opetuksen. 24. Ystävän sanat ovat nuorta hunajaa: makeat mielelle, virvoittavat ruumiille. 25. Moni luulee omaa tietään oikeaksi, vaikka se on kuoleman tie. 26. Nälkä miehen työhön ajaa, oma suu on häntä hoputtamassa. 27. Heittiö penkoo esiin pahaa, hänen huulillaan on kuin polttava tuli. 28. Juonittelija rakentaa riitaa, panettelija erottaa ystävykset. 29. Kelvoton mies vetää ystävänsä mukaan, johdattaa hänetkin turmion tielle. 30. Joka kyräten katsoo, hankkii pahaa, joka huulensa tiukkaa, on jo päätöksen tehnyt. 31. Harmaat hapset ovat kunniaseppele, palkinto sille, joka oikein elää. 32. Sävyisyys on sankaruutta arvokkaampi, maltti enemmän kuin kaupungin valtaus. 33. Helmassa arpaa ravistellaan, tuloksen ratkaisee Herra. ©

 
Sananlaskujen kirja,
luku 15
Sananlaskujen kirja,
luku 17
 

Ota yhteyttäX