1. Samuelin kirja,
luku 8
1. Samuelin kirja,
luku 10

1. Samuelin kirja, luku 9


1. Benjaminissa oli mies, hyvin varakas, nimeltä Kiis, Abielin poika, joka oli Serorin poika, joka Bekoratin poika, joka Afiahin poika, joka erään benjaminilaisen miehen poika. 2. Hänellä oli poika, nimeltä Saul, nuori, kaunis mies. Israelilaisten joukossa ei ollut kauniimpaa miestä kuin hän: hän oli päätänsä pitempi kaikkea kansaa. 3. Ja Kiisiltä, Saulin isältä, olivat aasintammat joutuneet kateisiin, ja Kiis sanoi pojallensa Saulille: "Ota palvelijoista joku mukaasi, nouse ja mene etsimään aasintammoja." 4. Niin hän kulki Efraimin vuoriston halki, ja hän kulki Salisan maan halki; mutta he eivät löytäneet niitä. Ja he kulkivat Saalimin maan halki, eikä niitä ollut sielläkään; sitten he kulkivat Benjaminin maan halki eivätkä löytäneet niitä. 5. Kun he olivat tulleet Suufin maahan, sanoi Saul palvelijallensa, joka hänellä oli mukanaan: "Tule, palatkaamme kotiin; muutoin isäni käy levottomaksi meidän tähtemme ja jättää mielestään aasintammat." 6. Mutta palvelija sanoi hänelle: "Katso, tässä kaupungissa on Jumalan mies, arvossa pidetty mies; kaikki, mitä hän sanoo, se varmasti toteutuu. Menkäämme nyt sinne; kenties hän ilmaisee meille jotakin matkasta, jolla olemme." 7. Niin Saul sanoi palvelijallensa: "Jos menemme sinne, niin mitä me viemme sille miehelle? Sillä leipä on loppunut repuistamme, eikä meillä ole muutakaan lahjaa vietäväksi Jumalan miehelle. Vai onko meillä mitään?" 8. Palvelija vastasi vielä Saulille ja sanoi: "Katso, tässä on minulla neljännes sekeliä hopeata; minä annan sen Jumalan miehelle, että hän ilmaisisi meille jotakin matkastamme." 9. - Muinoin sanottiin Israelissa, kun mentiin kysymään Jumalalta, näin: "Tulkaa, menkäämme näkijän luo." Sillä sitä, jota nyt sanotaan profeetaksi, kutsuttiin muinoin näkijäksi. - 10. Saul vastasi palvelijallensa: "Puheesi on hyvä; tule, menkäämme." Ja he menivät kaupunkiin, jossa Jumalan mies oli. 11. Kun he nousivat rinnettä ylös kaupunkiin, kohtasivat he tyttöjä, jotka olivat menossa vettä ammentamaan. Näiltä he kysyivät: "Onko näkijä täällä?" 12. Nämä vastasivat heille ja sanoivat: "On, katso, hän on tuolla edessäpäin. Riennä, sillä hän on juuri nyt tullut kaupunkiin, koska kansalla tänä päivänä on teurasuhrit uhrikukkulalla. 13. Kun tulette kaupunkiin, tapaatte hänet, ennenkuin hän menee uhrikukkulalle aterioimaan; sillä kansa ei aterioi, ennenkuin hän tulee. Kun hän on siunannut uhrin, sitten vasta kutsuvieraat aterioivat. Menkää siis sinne, sillä juuri nyt te hänet tapaatte." 14. Ja he menivät kaupunkiin. Kun he tulivat kaupunkiin, niin katso, Samuel tuli heitä vastaan menossa uhrikukkulalle. 15. Mutta päivää ennen Saulin tuloa oli Herra ilmoittanut ja sanonut Samuelille: 16. "Huomenna tähän aikaan minä lähetän sinun tykösi miehen Benjaminin maasta. Voitele hänet minun kansani Israelin ruhtinaaksi. Hän on vapauttava minun kansani filistealaisten käsistä. Sillä minä olen katsonut kansani puoleen, sen huuto on tullut minun eteeni." 17. Kun Samuel näki Saulin, ilmoitti Herra hänelle: "Katso, tässä on mies, josta minä olen sinulle sanonut: 'Tämä on vallitseva minun kansaani'." 18. Saul meni Samuelin tykö keskelle porttia ja sanoi: "Sano minulle, missä on näkijän asunto?" 19. Samuel vastasi Saulille ja sanoi: "Minä olen näkijä. Mene minun edelläni uhrikukkulalle. Aterioikaa tänä päivänä minun kanssani; huomenaamuna minä päästän sinut menemään, ja kaikki, mitä sinulla on sydämelläsi, minä selvitän sinulle. 20. Äläkä enää ole huolissasi aasintammoista, jotka ovat olleet sinulta kateissa kolme päivää, sillä ne ovat löytyneet. Ja kenen on kaikki, mitä kallisarvoisinta Israelissa on, jollei sinun ja kaiken sinun isäsi perheen?" 21. Saul vastasi ja sanoi: "Minähän olen benjaminilainen, olen sukukunnasta, joka on Israelin pienimpiä, ja minun sukuni on vähäisin kaikista Benjaminin sukukunnan suvuista. Miksi puhut minulle näin?" 22. Mutta Samuel otti Saulin palvelijoinensa ja vei heidät ruokailuhuoneeseen ja antoi heille ylimmän sijan kutsuvierasten joukossa, joita oli noin kolmekymmentä miestä. 23. Ja Samuel sanoi keittäjälle: "Tuo tänne se kappale, jonka minä sinulle annoin ja josta minä sinulle sanoin: 'Pane se syrjään'." 24. Niin keittäjä otti reiden, ja mitä siihen kuului, ja pani sen Saulin eteen. Ja Samuel sanoi: "Katso, tässä pannaan sinun eteesi se, mikä on varattu; syö siitä. Sillä juuri täksi hetkeksi se säästettiin sinua varten, kun minä sanoin: 'Minä olen kutsunut kansan'." Niin Saul aterioi Samuelin kanssa sinä päivänä. 25. Kun he sitten olivat tulleet uhrikukkulalta alas kaupunkiin, puhui hän Saulin kanssa katolla. Ja he nousivat varhain. 26. Niin Samuel aamun sarastaessa kutsui Saulia katolta ja sanoi: "Nouse, minä lähden saattamaan sinua." Saul nousi, ja hän ja Samuel menivät yhdessä ulos. 27. Kun he tulivat alas kaupungin laitaan, sanoi Samuel Saulille: "Sano palvelijalle, että hän menee meidän edellämme" - ja tämä meni edelle - "mutta pysähdy sinä hetkeksi tähän, niin minä julistan sinulle Jumalan sanan."

1. Benjaminin heimossa oli rikas ja mahtava mies, jonka nimi oli Kis. Hänen isänsä oli Abiel, Serorin poika. Serorin isä oli Bekorat ja tämän isä benjaminilainen Afiah. 2. Hänellä oli nuori ja komea poika, jonka nimi oli Saul. Koko Israelissa ei ollut komeampaa miestä kuin Saul, hän oli päätänsä pitempi kaikkia muita. 3. Kerran Saulin isän aasintammat lähtivät karkuteille. Kis sanoi pojalleen Saulille: "Ota mukaasi palvelija ja mene etsimään aaseja." 4. Niin he kulkivat Efraimin vuoriston ja Salisan alueen halki, mutta eivät löytäneet aaseja. Sitten he kulkivat Saalimin alueen halki, mutta niitä ei ollut sielläkään. He jatkoivat kulkuaan koko Benjaminin maan halki eivätkä vieläkään löytäneet niitä. 5. Kun he tulivat Sufin alueelle, Saul sanoi palvelijalle: "Käännytään jo takaisin kotiin, muuten isä alkaa hätäillä meidän vuoksemme ja unohtaa aasit." 6. Mutta palvelija sanoi: "Kuule, tuossa kaupungissa asuu kuuluisa Jumalan mies. Kaikki, mitä hän sanoo, käy toteen. Poiketaan vielä siellä. Ehkä hän pystyy neuvomaan, minnepäin meidän pitäisi mennä." 7. Saul vastasi: "Entä mitä meillä on antaa hänelle, jos poikkeamme siellä? Leipäkin on jo loppunut pusseistamme, eikä meillä ole muutakaan, mikä kelpaisi lahjaksi Jumalan miehelle. Mitäpä meillä voisi olla?" 8. Mutta palvelija sanoi Saulille: "Minulla on neljännessekeli hopeaa. Minä annan sen Jumalan miehelle, niin hän neuvoo, minnepäin meidän pitää mennä." 10. Saul vastasi hänelle: "Hyvä on, lähdetään sitten." Ja he menivät kaupunkiin, jossa Jumalan mies asui. 11. Kun he nousivat rinnettä ylös kaupunkiin, heitä vastaan tuli tyttöjä, jotka olivat menossa hakemaan vettä, ja he kysyivät näiltä: "Onkohan näkijä kotona?" – 9. Muinoin israelilaisilla oli näet tapana sanoa: "Mennään näkijän luo", kun he lähtivät kysymään neuvoa Jumalalta. Siihen aikaan profeettaa sanottiin näkijäksi. – 12. Tytöt vastasivat: "On, menkää vain suoraan eteenpäin. Mutta pitäkää kiirettä! Hän on tullut tänään kaupunkiin, sillä tänä päivänä kansa viettää juhlaa uhrikukkulalla. 13. Kun tulette kaupunkiin, voitte tavata hänet ennen kuin hän lähtee uhriaterialle. Kansahan ei voi ruveta syömään ennen kuin hän tulee siunaamaan uhrin. Vasta sitten kutsuvieraat saavat ruveta syömään. Menkää nyt kaupunkiin, niin tapaatte hänet heti." 14. He lähtivät kaupunkiin, mutta kun he olivat ehtineet portille, Samuel oli jo menossa uhrikukkulalle ja tuli heitä vastaan. 15. Päivää ennen Saulin tuloa Herra oli ilmoittanut Samuelille näin: 16. "Huomenna tähän aikaan lähetän luoksesi erään benjaminilaisen miehen, ja sinun tulee voidella hänet kansani Israelin hallitsijaksi. Hän pelastaa kansani filistealaisten käsistä, sillä minä olen nähnyt kansani hädän ja kuullut sen avunhuudot." 17. Kun Samuel nyt näki Saulin, Herra ilmoitti hänelle: "Tuossa on se mies, josta sinulle puhuin. Hän saa johtaa kansaani." 18. Saul meni porttikäytävässä Samuelin luo ja kysyi häneltä: "Voitko sanoa minulle, missä näkijä asuu?" 19. Samuel vastasi: "Minä olen se näkijä. Mene edelläni uhrikukkulalle, niin te saatte syödä tänään minun kanssani. Aamulla saat jatkaa matkaasi, ja silloin myös vastaan kysymyksiin, jotka askarruttavat mieltäsi. 20. Älä ole enää huolissasi aasiesi takia, jotka ovat olleet kolme päivää kateissa, sillä ne ovat löytyneet. Kenellepä Israelissa kuuluisi kaikkein paras, ellei sinulle ja sinun suvullesi!" 21. Mutta Saul sanoi: "Minähän olen benjaminilainen. Kuulun Israelin pienimpään heimoon, ja sukuni on mitättömin Benjaminin heimon suvuista. Miksi sinä minulle tällaista puhut?" 22. Samuel vei Saulin ja hänen palvelijansa uhrikukkulan majaan ja asetti heidät istumaan parhaille paikoille kutsuvieraiden joukkoon, joita oli noin kolmekymmentä. 23. Sitten Samuel sanoi keittäjälle: "Tuo nyt se uhrilihan pala, jonka annoin sinulle ja käskin panna erilleen." 24. Keittäjä otti esille reisipalan ja rasvahännän ja pani ne Saulin eteen. Samuel sanoi: "Siinä on nyt edessäsi se pala, jota on pidetty erillään. Syö! Se on varattu sinulle tässä juhlassa, johon olen kutsunut kansan." Niin Saul söi sinä päivänä Samuelin kanssa. 25. Sitten he palasivat uhrikukkulalta kaupunkiin. Saulille tehtiin vuode kattotasanteelle, ja hän nukkui siellä. 26. Aamunkoitteessa Samuel huusi Saulille ylös katolle: "Nouse! Minä lähden saattamaan sinua." Saul nousi, ja he menivät yhdessä ulos. 27. Kun he olivat tulleet kaupungin laidalle, Samuel sanoi Saulille: "Käske palvelijasi mennä edeltä." Palvelijan mentyä Samuel jatkoi: "Pysähdy hetkeksi, niin minä ilmoitan sinulle Jumalan sanan." ©

 
1. Samuelin kirja,
luku 8
1. Samuelin kirja,
luku 10
 

Ota yhteyttäX