1. kirje tessalonikalaisille,
luku 2
1. kirje tessalonikalaisille,
luku 4

1. kirje tessalonikalaisille, luku 3


1. Sentähden me, kun emme enää voineet kestää kauemmin, päätimme jäädä yksinämme Ateenaan, 2. ja lähetimme Timoteuksen, veljemme ja Jumalan palvelijan Kristuksen evankeliumissa, vahvistamaan teitä ja rohkaisemaan teitä uskossanne, 3. ettei kukaan horjuisi näissä ahdingoissa. Sillä itse te tiedätte, että meidät on semmoisiin pantu. 4. Sanoimmehan, kun olimme teidän tykönänne, teille jo edeltäpäin, että meidän oli ahdinkoon joutuminen, niinkuin on käynytkin ja te tiedätte käyneen. 5. Sentähden minä, kun en enää jaksanut kestää kauemmin, lähetinkin tiedustelemaan teidän uskoanne, ettei vain kiusaaja liene teitä kiusannut ja meidän vaivannäkömme mennyt hukkaan. 6. Mutta nyt, kun Timoteus tuli teidän tyköänne meidän tykömme ja toi meille ilosanoman teidän uskostanne ja rakkaudestanne ja siitä, että te aina pidätte meitä rakkaassa muistossa ikävöiden meitä nähdäksenne niinkuin mekin teitä: 7. sentähden olemme teidän uskostanne, veljet, saaneet lohdutusta teihin nähden kaikessa hädässämme ja ahdistuksessamme; 8. sillä nyt me elämme, jos te seisotte lujina Herrassa. 9. Kuinka voimmekaan kyllin kiittää Jumalaa teidän tähtenne kaikesta siitä ilosta, mikä meillä teistä on Jumalamme edessä! 10. Öin ja päivin me mitä hartaimmin rukoilemme saadaksemme nähdä teidän kasvonne ja täyttää sen, mitä teidän uskostanne puuttuu. 11. Mutta hän itse, meidän Jumalamme ja Isämme, ja meidän Herramme Jeesus ohjatkoon meidän tiemme teidän tykönne. 12. Ja teille Herra antakoon yhä enemmän ja runsaammin rakkautta toisianne kohtaan ja kaikkia kohtaan, niinkuin meilläkin on teitä kohtaan, 13. vahvistaaksensa teidän sydämenne nuhteettomiksi pyhyydessä meidän Jumalamme ja Isämme edessä, meidän Herramme Jeesuksen tulemuksessa, kun hän tulee kaikkien pyhiensä kanssa.

1. Niinpä, kun emme enää kestäneet kauempaa, päätimme itse jäädä Ateenaan 2. ja lähetimme teidän luoksenne veljemme Timoteuksen, Jumalan työtoverin Kristuksen evankeliumin julistajana. Hänen tuli vahvistaa teitä ja rohkaista uskoanne, 3. jottei kukaan horjuisi, vaikka teitä näin ahdistetaan. Sehän on meidän osamme, niin kuin itse tiedätte. 4. Jo ollessamme teidän luonanne sanoimme, että me joudumme kärsimään vainoa. Ja juuri niin on käynyt, kuten tiedätte. 5. Siksi en enää kestänyt kauempaa vaan lähetin Timoteuksen ottamaan selkoa teidän uskostanne. Pelkäsin näet, että kiusaaja on onnistunut aikeissaan ja vaivannäkömme menee hukkaan. 6. Nyt Timoteus on palannut teidän luotanne tänne ja tuonut meille hyviä uutisia teidän uskostanne ja rakkaudestanne. Hän kertoi, että te muistelette meitä aina iloiten ja kaipaatte meitä yhtä paljon kuin me teitä. 7. Näin te olette, veljet, omalla uskollanne valaneet meihin rohkeutta kaiken hädän ja ahdingon keskellä. 8. Nyt voimme taas elää, jos te kerran pysytte lujasti Herran yhteydessä. 9. Miten voimme kylliksi kiittää Jumalaa teistä ja kaikesta siitä ilosta, jota saamme hänen edessään tuntea teidän tähtenne? 10. Yötä päivää me rukoilemme kaikesta sydämestämme, että pääsisimme tapaamaan teitä ja voisimme antaa teille sen, mitä uskostanne vielä puuttuu. 11. Itse Jumala, meidän Isämme, ja Herramme Jeesus tasoittakoot meille tien teidän luoksenne. 12. Lisätköön Herra runsain määrin teidän rakkauttanne toisianne ja kaikkia ihmisiä kohtaan – niin kuin mekin rakastamme teitä – 13. ja vahvistakoon näin sydämenne, että ne olisivat pyhät ja moitteettomat Jumalamme ja Isämme edessä, kun Herramme Jeesus saapuu kaikkien pyhiensä kanssa. ©

 
1. kirje tessalonikalaisille,
luku 2
1. kirje tessalonikalaisille,
luku 4
 

Ota yhteyttäX