Apostolien teot,
luku 20
Apostolien teot,
luku 22

Apostolien teot, luku 21


1. Kun olimme eronneet heistä ja lähteneet purjehtimaan, laskimme suoraan Koossaareen ja seuraavana päivänä Rodoon ja sieltä Pataraan. 2. Siellä tapasimme Foinikiaan menevän laivan, astuimme siihen ja lähdimme purjehtimaan. 3. Ja kun Kypro rupesi näkymään ja oli jäänyt meistä vasemmalle, purjehdimme Syyriaan ja nousimme maihin Tyyrossa; siellä näet laivan oli määrä purkaa lastinsa. 4. Ja tavattuamme opetuslapset me viivyimme siellä seitsemän päivää. Ja Hengen vaikutuksesta he varoittivat Paavalia menemästä Jerusalemiin. 5. Mutta kun olimme viettäneet loppuun ne päivät, lähdimme matkalle, ja kaikki saattoivat vaimoineen ja lapsineen meitä kaupungin ulkopuolelle saakka. Ja me laskeuduimme rannalla polvillemme ja rukoilimme; 6. ja sanottuamme jäähyväiset toisillemme astuimme laivaan, ja he palasivat kotiinsa. 7. Tyyrosta me saavuimme Ptolemaikseen, ja siihen päättyi purjehduksemme. Ja me tervehdimme veljiä siellä ja viivyimme päivän heidän luonansa. 8. Mutta seuraavana päivänä me lähdimme sieltä ja tulimme Kesareaan, jossa menimme evankelista Filippuksen tykö, joka oli yksi niistä seitsemästä, ja jäimme hänen tykönsä. 9. Ja hänellä oli neljä tytärtä, neitsyttä, joilla oli profetoimisen lahja. 10. Siellä me viivyimme useita päiviä. Niin tuli sinne Juudeasta eräs profeetta, nimeltä Agabus. 11. Ja tultuaan meidän luoksemme hän otti Paavalin vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja lausui: "Näin sanoo Pyhä Henki: 'Sen miehen, jonka vyö tämä on, juutalaiset näin sitovat Jerusalemissa ja antavat pakanain käsiin'." 12. Kun sen kuulimme, pyysimme, sekä me että ne, jotka siellä asuivat, ettei hän menisi Jerusalemiin. 13. Silloin Paavali vastasi ja sanoi: "Mitä te teette, kun itkette ja särjette minun sydäntäni. Sillä minä olen valmis, en ainoastaan käymään sidottavaksi vaan myöskin kuolemaan Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen tähden." 14. Ja kun hän ei taipunut, niin me rauhoituimme ja sanoimme: "Tapahtukoon Herran tahto." 15. Niiden päivien kuluttua me hankkiuduimme ja menimme ylös Jerusalemiin. 16. Ja meidän kanssamme tuli myös opetuslapsia Kesareasta, jotka veivät meidät majapaikkaamme, erään vanhan opetuslapsen, kyprolaisen Mnasonin, tykö. 17. Ja saavuttuamme Jerusalemiin veljet ottivat meidät iloiten vastaan. 18. Seuraavana päivänä Paavali meni meidän kanssamme Jaakobin tykö, ja kaikki vanhimmat tulivat sinne saapuville. 19. Ja kun hän oli heitä tervehtinyt, kertoi hän kohta kohdalta kaikki, mitä Jumala hänen palveluksensa kautta oli tehnyt pakanain keskuudessa. 20. Sen kuultuaan he ylistivät Jumalaa ja sanoivat Paavalille: "Sinä näet, veli, kuinka monta tuhatta juutalaista on tullut uskoon, ja he ovat kaikki lainkiivailijoita. 21. Mutta heille on kerrottu sinusta, että sinä opetat kaikkia pakanain seassa asuvia juutalaisia luopumaan Mooseksesta ja kiellät heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja vaeltamasta säädettyjen tapojen mukaan. 22. Mitä siis on tehtävä? Varmaankin on suuri joukko kokoontuva, sillä he saavat kuulla sinun tulleen. 23. Tee siis tämä, minkä me nyt sinulle sanomme. Meillä on täällä neljä miestä, joilla on lupaus täytettävänä. 24. Ota ne luoksesi ja puhdista itsesi heidän kanssansa ja maksa kulut heidän puolestaan, että he saisivat leikkauttaa tukkansa; siitä kaikki huomaavat, ettei ole mitään perää siinä, mitä heille on kerrottu sinusta, vaan että sinäkin vaellat lain mukaan ja noudatat sitä. 25. Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta." 26. Silloin Paavali otti ne miehet luokseen, ja kun hän seuraavana päivänä oli puhdistanut itsensä heidän kanssaan, meni hän pyhäkköön ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumispäivänsä tulisivat päättymään, jota ennen heidän kunkin edestä oli tuotava uhri. 27. Mutta kun ne seitsemän päivää olivat päättymässä, näkivät Aasiasta tulleet juutalaiset hänet pyhäkössä, kiihoittivat kaiken kansan ja kävivät häneen käsiksi 28. ja huusivat: "Israelin miehet, auttakaa! Tämä on se mies, joka kaikkialla opettaa kaikkia ihmisiä meidän kansaamme ja lakiamme ja tätä paikkaa vastaan, onpa vielä tuonut kreikkalaisia pyhäkköönkin ja saastuttanut tämän pyhän paikan." 29. Sillä he olivat ennen nähneet efesolaisen Trofimuksen kaupungilla hänen kanssaan ja luulivat, että Paavali oli tuonut hänet pyhäkköön. 30. Ja koko kaupunki tuli liikkeelle, ja väkeä juoksi kokoon; ja he ottivat Paavalin kiinni, raastoivat hänet ulos pyhäköstä, ja heti portit suljettiin. 31. Ja kun he tahtoivat hänet tappaa, sai sotaväenosaston päällikkö sanan, että koko Jerusalem oli kuohuksissa. 32. Tämä otti heti paikalla mukaansa sotilaita ja sadanpäämiehiä ja riensi alas heidän luoksensa. Kun he näkivät päällikön ja sotilaat, lakkasivat he lyömästä Paavalia. 33. Silloin päällikkö astui esiin, otatti hänet kiinni ja käski sitoa hänet kaksilla kahleilla ja kysyi, kuka hän oli ja mitä hän oli tehnyt. 34. Mutta kansanjoukosta huusivat toiset sitä, toiset tätä. Ja koska hän melun tähden ei voinut saada varmaa selkoa, käski hän viedä hänet kasarmiin. 35. Ja kun Paavali tuli portaille, täytyi sotamiesten kantaa häntä kansan väkivallan tähden; 36. sillä suuri kansanpaljous seurasi perässä ja huusi: "Vie pois hänet!" 37. Ja kun oltiin kuljettamassa Paavalia sisälle kasarmiin, sanoi hän päällikölle: "Onko minun lupa sanoa sinulle jotakin?" Niin tämä sanoi: "Osaatko sinä siis kreikkaa? 38. Etkö sitten olekaan se egyptiläinen, joka hiljakkoin villitsi ne neljätuhatta murhamiestä ja vei heidät erämaahan?" 39. Niin Paavali sanoi: "Minä olen juutalainen mies, Tarson, tunnetun Kilikian kaupungin, kansalainen; pyydän sinua, salli minun puhua kansalle." 40. Ja kun hän sen salli, niin Paavali, seisoen portailla, viittasi kädellään kansalle; ja kun oli syntynyt syvä hiljaisuus, puhui hän heille hebreankielellä ja sanoi:

1. Niin siis erosimme heistä. Lähdimme merelle ja purjehdimme suoraan Kosin saareen, seuraavana päivänä Rodokseen ja sieltä Pataraan. 2. Patarassa löysimme laivan, joka oli lähdössä Foinikiaan, ja jatkoimme siinä matkaamme. 3. Kun Kypros tuli näkyviin, suuntasimme kulkumme sen eteläpuolitse Syyriaa kohti, ja niin saavuimme Tyrokseen, missä laivan oli määrä purkaa lastinsa. 4. Tapasimme sikäläiset opetuslapset ja viivyimme heidän luonaan viikon ajan. Hengen vaikutuksesta he varoittivat Paavalia menemästä Jerusalemiin. 5. Kun viikko oli kulunut, lähdimme taas matkaan, ja kaikki veljet vaimoineen ja lapsineen saattoivat meitä kaupungin ulkopuolelle saakka. Meren rannalla me yhdessä polvistuimme ja rukoilimme, 6. ja sitten jätimme toisillemme hyvästit. Me nousimme laivaan, ja he palasivat kotiinsa. 7. Tyroksesta lähdettyämme purjehdimme Ptolemaikseen; sinne merimatkamme päättyi. Menimme tervehtimään veljiä ja viivyimme päivän heidän luonaan. 8. Seuraavana päivänä lähdimme liikkeelle, ja niin tulimme Kesareaan. Siellä menimme evankelista Filippoksen luo ja majoituimme hänen kotiinsa. Hän oli yksi seitsemästä avustajasta, 9. ja hänellä oli neljä naimatonta tytärtä, joilla oli profetoimisen lahja. 10. Olimme olleet kaupungissa jo useita päiviä, kun sinne saapui Juudeasta Agabos-niminen profeetta. 11. Hän tuli luoksemme, otti Paavalilta vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja julisti: "Näin sanoo Pyhä Henki: tällä tavoin juutalaiset Jerusalemissa sitovat sen miehen, jonka vyö tämä on, ja luovuttavat hänet pakanoiden käsiin." 12. Tämän kuultuamme me yhdessä Kesarean uskovien kanssa pyysimme, ettei Paavali menisi Jerusalemiin. 13. Mutta Paavali sanoi: "Miksi te tuollaista puhutte, miksi itkette ja raastatte minun sydäntäni? Minä olen valmis kahleisiin ja kuolemaankin Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen tähden." 14. Kun hän ei antanut periksi, me rauhoituimme ja sanoimme: "Toteutukoon Herran tahto." 15. Oltuamme Kesareassa jonkin aikaa varustauduimme matkaan ja lähdimme Jerusalemiin. 16. Muutamat opetuslapset lähtivät mukaan ja saattoivat meidät majapaikkaan Mnason-nimisen kyproslaisen miehen luo. Mnason oli varhaisimpia opetuslapsia. 17. Kun saavuimme Jerusalemiin, veljet ottivat meidät iloiten vastaan. 18. Heti seuraavana päivänä Paavali lähti meidän kanssamme tapaamaan Jaakobia, ja kaikki vanhimmatkin kokoontuivat paikalle. 19. Paavali tervehti heitä ja kertoi seikkaperäisesti kaikesta, mitä Jumala hänen palvelutyönsä kautta oli tehnyt pakanoiden parissa. 20. Sen kuultuaan vanhimmat ylistivät Jumalaa, mutta sitten he sanoivat Paavalille: "Sinä tiedät, veli, että juutalaisia on tuhansittain tullut uskoon, ja he kaikki vaativat kiivaasti lain noudattamista. 21. Heille on sinusta kerrottu, että sinä opetat muiden kansojen keskuudessa eläviä juutalaisia hylkäämään Mooseksen lain ja kiellät heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja elämästä kansamme tapojen mukaisesti. 22. Mitä siis tehdä? Varmastikin he saavat kuulla, että olet täällä. 23. "Tee neuvomme mukaan: Täällä on neljä miestä, jotka ovat antaneet uhrilupauksen. 24. Ota heidät mukaasi, puhdistaudu yhdessä heidän kanssaan ja maksa heidän puolestaan, että he voivat leikkauttaa tukkansa. Siitä kaikki ymmärtävät, että sinusta levitetyissä puheissa ei ole mitään perää vaan sinäkin pidät kiinni laista ja elät sen mukaisesti. 25. Uskoon tulleiden pakanoiden asian me jo olemme ratkaisseet. Me olemme kirjeitse ilmoittaneet heille, että heidän tulee karttaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja myös lihaa, josta ei ole verta laskettu, sekä haureutta." 26. Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri. 27. Juuri kun seitsemän päivän määräaika oli päättymässä, Aasian maakunnasta tulleet juutalaiset näkivät Paavalin temppelissä. He yllyttivät väkijoukkoa mukaansa, kävivät käsiksi Paavaliin 28. ja huusivat: "Israelilaiset, tulkaa auttamaan! Tässä on se mies, joka kaikkialla levittää oppiaan ja puhuu meidän kansaamme ja lakiamme ja tätä paikkaa vastaan. Nyt hän on jopa tuonut kreikkalaisia temppeliin ja saastuttanut tämän pyhän paikan." 29. He näet olivat vähän aikaisemmin nähneet efesolaisen Trofimoksen kaupungilla Paavalin seurassa ja luulivat Paavalin tuoneen hänet temppeliin. 30. Koko kaupunki joutui kuohuksiin, ja ihmisiä virtasi paikalle joka puolelta. Väkijoukko ryntäsi Paavalin kimppuun, hänet raastettiin ulos temppelistä, ja temppelin portit lyötiin hänen takanaan kiinni. 31. Väkijoukko olisi tappanut Paavalin, mutta silloin roomalaisen sotaväenosaston komentaja sai tiedon, että koko Jerusalem kuohui. 32. Hän otti kiireesti sadanpäälliköitä ja sotamiehiä mukaansa ja riensi paikalle. Kun juutalaiset näkivät komentajan ja sotilaat, he lakkasivat lyömästä Paavalia. 33. Komentaja astui lähemmäs, pidätti Paavalin ja käski panna hänet kaksiin kahleisiin. Hän kysyi sitten ihmisiltä, kuka mies oli ja mitä hän oli tehnyt. 34. Väkijoukosta huusivat toiset sitä, toiset tätä, ja kun komentaja ei meteliltä saanut varmaa selkoa asiasta, hän käski viedä Paavalin kasarmiin. 35. Kun oli päästy portaille saakka, sotilaiden oli pakko kantaa häntä, sillä raivostunut väkijoukko 36. tunki heidän peräänsä ja huusi: "Kuolema sille miehelle!" 37. Kun Paavalia jo oltiin viemässä sisälle kasarmiin, hän kysyi komentajalta: "Saanko sanoa sinulle pari sanaa?" "Puhutko sinä kreikkaa!" ihmetteli komentaja. 38. "Etkö siis olekaan se egyptiläinen, joka jonkin aikaa sitten nousi kapinaan neljäntuhannen murhamiehen kanssa ja vei heidät autiomaahan?" 39. Paavali vastasi: "Minä olen juutalainen, kotoisin Kilikian Tarsoksesta, jonka kaikki varmaankin tuntevat. Pyydän sinua, salli minun puhua kansalle." 40. Komentaja suostui tähän. Paavali asettui portaille seisomaan ja viittasi kädellään, ja kaikki vaikenivat. Hän alkoi puhua heille heprean kielellä: ©

 
Apostolien teot,
luku 20
Apostolien teot,
luku 22
 

Ota yhteyttäX