Apostolien teot,
luku 24
Apostolien teot,
luku 26

Apostolien teot, luku 25


1. Kun nyt Festus oli astunut maaherranvirkaan, meni hän kolmen päivän kuluttua Kesareasta ylös Jerusalemiin. 2. Niin ylipapit ja juutalaisten ensimmäiset miehet ilmoittivat hänelle syyttävänsä Paavalia ja pyysivät häneltä 3. ja anoivat sitä suosionosoitusta itsellensä, Paavalia vastaan, että hän haettaisi hänet Jerusalemiin; sillä he valmistivat väijytystä tappaakseen hänet tiellä. 4. Mutta Festus vastasi, että Paavalia pidettiin vartioituna Kesareassa ja että hän itse aikoi piakkoin lähteä sinne. 5. Ja hän lisäsi: "Tulkoot siis teidän johtomiehenne minun mukanani sinne alas, ja jos siinä miehessä on jotakin väärää, syyttäkööt häntä." 6. Ja viivyttyään heidän luonansa ainoastaan kahdeksan tai kymmenen päivää hän meni alas Kesareaan. Seuraavana päivänä hän istui tuomarinistuimelle ja käski tuoda Paavalin eteensä. 7. Ja kun hän oli saapunut, asettuivat ne juutalaiset, jotka olivat tulleet Jerusalemista, hänen ympärilleen ja tekivät useita ja raskaita syytöksiä, joita he eivät kuitenkaan kyenneet näyttämään toteen; 8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan." 9. Niin Festus, joka tavoitteli juutalaisten suosiota, vastasi Paavalille ja sanoi: "Tahdotko lähteä Jerusalemiin ja siellä vastata näihin syytöksiin minun edessäni?" 10. Mutta Paavali sanoi: "Minä seison keisarin tuomioistuimen edessä, ja sen edessä minut tuomittakoon. Juutalaisia vastaan en ole mitään rikkonut, niinkuin sinäkin aivan hyvin tiedät. 11. Vaan jos muuten olen rikkonut ja tehnyt jotakin, mikä ansaitsee kuoleman, en pyri pääsemään kuolemasta; mutta jos se, mistä nämä minua syyttävät, on perätöntä, niin ei kukaan voi luovuttaa minua heille. Minä vetoan keisariin." 12. Silloin Festus, neuvoteltuaan neuvoskuntansa kanssa, vastasi: "Keisariin sinä olet vedonnut, niinpä mene keisarin eteen." 13. Muutamien päivien kuluttua kuningas Agrippa ja Bernike saapuivat Kesareaan tervehtimään Festusta. 14. Ja kun he viipyivät siellä useampia päiviä, kertoi Festus Paavalin asian kuninkaalle ja sanoi: "Täällä on eräs mies, jonka Feeliks on jättänyt vankeuteen; 15. käydessäni Jerusalemissa juutalaisten ylipapit ja vanhimmat ilmoittivat syyttävänsä häntä ja pyysivät, että hänet tuomittaisiin. 16. Mutta minä vastasin heille: 'Ei ole roomalaisten tapa antaa ketään alttiiksi, ennenkuin syytetty on asetettu vastakkain syyttäjäinsä kanssa ja on saanut puolustautua syytöstä vastaan'. 17. Kun he olivat kokoontuneet tänne, niin minä viivyttelemättä seuraavana päivänä istuin tuomarinistuimelle ja käskin tuoda miehen eteeni. 18. Mutta kun hänen syyttäjänsä seisoivat hänen ympärillään, eivät he syyttäneet häntä mistään sellaisesta rikoksesta, kuin minä olin odottanut, 19. vaan heillä oli häntä vastaan riitaa joistakin heidän uskonasioistaan ja jostakin Jeesuksesta, joka oli kuollut, mutta jonka Paavali väitti elävän. 20. Ja kun olin epätietoinen, miten tällainen asia oli tutkittava, kysyin, tahtoiko hän mennä Jerusalemiin ja siellä vastata näihin syytöksiin. 21. Mutta kun Paavali vetosi ja vaati, että hänet oli säilytettävä majesteetin tutkittavaksi, käskin minä vartioida häntä, kunnes lähetän hänet keisarin eteen." 22. Niin Agrippa sanoi Festukselle: "Minäkin tahtoisin kuulla sitä miestä." Tämä sanoi: "Huomenna saat kuulla häntä." 23. Seuraavana päivänä Agrippa ja Bernike tulivat suurella komeudella ja menivät oikeussaliin päällikköjen ja kaupungin ylhäisten miesten kanssa; ja Paavali tuotiin Festuksen käskystä sinne. 24. Ja Festus sanoi: "Kuningas Agrippa ja kaikki muut, jotka meidän kanssamme olette läsnä, tässä näette sen miehen, jonka tähden koko juutalaisten joukko sekä Jerusalemissa että täällä on ahdistanut minua huutaen, ettei hänen pidä enää saaman elää. 25. Minä kuitenkin huomasin, ettei hän ole tehnyt mitään, mikä ansaitsisi kuoleman; mutta kun hän itse vetosi majesteettiin, niin minä päätin lähettää hänet sinne. 26. Mitään varmaa minulla ei kuitenkaan ole, mitä hänestä herralleni kirjoittaisin. Sen vuoksi tuotin hänet teidän eteenne ja varsinkin sinun eteesi, kuningas Agrippa, että minulla tutkinnon tapahduttua olisi, mitä kirjoittaa. 27. Sillä mielettömältä näyttää minusta lähettää vanki, antamatta samalla tietää häntä vastaan tehtyjä syytöksiä."

1. Maaherran virkaan astuttuaan Festus lähti kolmen päivän kuluttua Kesareasta Jerusalemiin. 2. Ylipapit ja juutalaisten johtomiehet esittivät hänelle syytteensä Paavalia vastaan 3. ja pyysivät sitä suosionosoitusta, että hän haettaisi Paavalin Jerusalemiin. He näet suunnittelivat väijytystä surmatakseen Paavalin matkalla. 4. Festus kuitenkin vastasi, että Paavalia säilytettiin Kesareassa ja että hän itse aikoi kohta lähteä sinne. 5. "Tulkoot teidän johtajanne mukaan", hän sanoi, "ja syyttäkööt häntä siellä, jos hän on jonkin rikoksen tehnyt." 6. Festus viipyi Jerusalemissa vain kymmenkunta päivää ja palasi sitten Kesareaan. Heti seuraavana päivänä hän istuutui tuomarinistuimelleen ja käski tuoda Paavalin eteensä. 7. Paavalin saavuttua kerääntyivät Jerusalemista tulleet juutalaiset hänen ympärilleen ja ahdistivat häntä monin raskain syytöksin. He eivät kuitenkaan kyenneet näyttämään syytöksiään toteen. 8. Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan." 9. Festus kuitenkin halusi päästä hyviin väleihin juutalaisten kanssa. Siksi hän kysyi Paavalilta: "Tahdotko lähteä Jerusalemiin? Asiasi ratkaistaisiin siellä minun johdollani." 10. Paavali vastasi: "Minä seison nyt keisarin tuomioistuimen edessä, ja sen edessä minun asiani on ratkaistava. Juutalaisia vastaan en ole millään tavoin rikkonut, niin kuin itsekin hyvin tiedät. 11. Jos kuitenkin olisin syyllistynyt johonkin rikokseen, josta seuraa kuolemanrangaistus, olen kyllä valmis kuolemaan. Mutta jos näiden miesten syytöksissä ei ole mitään perää, ei kukaan voi luovuttaa minua heidän käsiinsä. Minä vetoan keisariin." 12. Festus keskusteli neuvonantajiensa kanssa ja antoi sitten vastauksensa: "Olet vedonnut keisariin, niinpä menet keisarin eteen." 13. Jonkin ajan kuluttua tulivat kuningas Agrippa ja Berenike Kesareaan tervehdyskäynnille Festuksen luo. 14. Kun he viipyivät siellä useita päiviä, Festus otti esille myös Paavalin tapauksen. Hän kertoi kuninkaalle: "Täällä on muuan mies, jonka Felix on jättänyt vankeuteen. 15. Jerusalemissa käydessäni juutalaisten ylipapit ja vanhimmat esittivät syytteen häntä vastaan ja vaativat hänelle tuomiota. 16. Vastasin heille, ettei roomalaisten ole tapana jättää ketään syyttäjien armoille, vaan syytetyn on näiden läsnä ollessa saatava puolustautua syytettä vastaan. 17. Niinpä he tulivat tänne, ja viipymättä, heti seuraavana päivänä minä ryhdyin istumaan oikeutta ja käskin tuoda miehen eteeni. 18. Syyttäjät asettuivat hänen ympärilleen mutta eivät syyttäneet häntä mistään sellaisesta rikkomuksesta kuin odotin. 19. He olivat eri mieltä kuin tämä Paavali joistakin omaa uskontoaan koskevista kiistakysymyksistä ja puhuivat jostakin Jeesuksesta, joka on kuollut mutta jonka Paavali väittää elävän. 20. Kun en ole perehtynyt tällaisten riitojen selvittelyyn, kysyin, tahtoisiko hän lähteä Jerusalemiin ja antaa ratkaista asiansa siellä. 21. Tämä Paavali kuitenkin vaati päästä keisarillisen majesteetin tutkittavaksi ja pyysi vartiota siihen saakka, ja niin käskin pitää häntä vankilassa, kunnes lähetän hänet keisarin eteen." 22. Agrippa sanoi Festukselle: "Minäkin kuulisin mielelläni sitä miestä." "Huomenna kuulet", vastasi Festus. 23. Seuraavana päivänä Agrippa ja Berenike saapuivat kaikessa loistossaan. Ylimpien sotilashenkilöiden ja kaupungin johtomiesten saattamina he menivät juhlasaliin, ja Festus käski tuoda Paavalin sisään. 24. Festus sanoi: "Kuningas Agrippa ja kaikki te muut, jotka olette täällä! Tässä näette miehen, jonka tähden juutalaiset sekä Jerusalemissa että täällä ovat joukolla ahdistaneet minua ja vaatimalla vaatineet, ettei hänen saa antaa elää. 25. En ole kuitenkaan todennut hänen tehneen mitään sellaista, mistä seuraisi kuolemanrangaistus. Mutta nyt hän on itse vedonnut keisarilliseen majesteettiin, ja siksi olen päättänyt lähettää hänet keisarin eteen. 26. Minulla vain ei ole mitään täsmällisiä tosiasioita kirjoitettavaksi hänestä herralleni. Siksi olenkin tuonut hänet teidän eteenne – ennen kaikkea sinun kuultavaksesi, kuningas Agrippa – jotta tämän tutkinnan jälkeen tietäisin, mitä kirjoittaa. 27. Eihän olisi asianmukaista lähettää vankia matkaan ilmoittamatta samalla, mistä häntä syytetään." ©

 
Apostolien teot,
luku 24
Apostolien teot,
luku 26
 

Ota yhteyttäX