Jesajan kirja,
luku 17
Jesajan kirja,
luku 19

Jesajan kirja, luku 18


1. Voi siipien surinan maata, joka on tuolla puolen Etiopian jokien, 2. joka lähettää sanansaattajat virralle, ruokovenheissä vesiä myöten! Lähtekää, te nopeat sanansaattajat, vartevan ja kiiltävä-ihoisen kansan luo, lähellä ja kaukana peljätyn kansan luo, väkevän sortajakansan luo, jonka maata joet halkovat. 3. Te kaikki maanpiirin asukkaat, te maata asuvaiset, katsokaa, milloin viiri nostetaan vuorille, ja kuunnelkaa, kun pasunaan puhalletaan. 4. Sillä näin on Herra minulle sanonut: "Minä pysyn hiljaa ja katselen asunnostani, niinkuin hehkuva helle päivän paistaessa, niinkuin kastepilvi elonajan helteessä." 5. Sillä ennen viininkorjuuta, kun kukinta on lopussa ja kukasta on tullut kypsyvä marja, hän hakkaa vesurilla köynnökset ja hävittää, katkoo varret. 6. Ne jätetään kaikki vuorten petolintujen ja maan eläinten haltuun. Petolinnut siellä kesää pitävät, ja kaikkinaiset maan eläimet siellä talvehtivat. 7. Siihen aikaan varteva ja kiiltävä-ihoinen kansa, lähellä ja kaukana peljätty kansa, väkevä sortajakansa, jonka maata joet halkovat, tuodaan lahjaksi Herralle Sebaotille siihen paikkaan, missä asuu Herran Sebaotin nimi: Siionin vuorelle.

1. Voi sinua, siipien sirinän maa, sinä Nubian virtojen takainen maa! 2. Sinä lähetät edustajasi Egyptin virtaa pitkin, lähetät heidät ruokoveneillä vesien yli. – Palatkaa, te nopsajalkaiset sanansaattajat! Palatkaa kookaskasvuisen ja kiiltäväihoisen kansanne luo, kansan, jota pelätään lähellä ja kaukana, oudosti ääntelevän, jalkojaan tömistävän kansan, jonka maata virrat huuhtovat mukaansa. 3. Maanpiirin asukkaat, te kaikki, joilla on asuinsijanne maan päällä, katsokaa, milloin vuorille nostetaan merkkiviiri, kuunnelkaa, milloin torven ääni kajahtaa! 4. Sillä näin on Herra minulle sanonut: – Minä pysyn hiljaa ja katselen kaikkea asumuksestani kuin väreilevä kuumuus kirkkaalla taivaalla tai kuin auer elonkorjuun helteessä. 5. Mutta jo ennen korjuuaikaa, kun kukat ovat kukkineet ja raakileet ovat näkyvillä, kypsymässä rypäleiksi, köynnösten oksat katkaistaan vesurilla ja rehevät versot revitään irti ja heitetään pois. 6. Ne jätetään lojumaan vuorten rinteille, petolintujen ruoaksi ja maan eläinten ravinnoksi. Kesän yli viipyvät niiden äärellä petolintujen parvet, ja kaikki maan eläimet elävät niiden äärellä yli talven. 7. Tulee aika, jolloin Herralle Sebaotille lähettää lahjoja kookaskasvuinen ja kiiltäväihoinen kansa, kansa, jota pelätään lähellä ja kaukana, oudosti ääntelevä, jalkojaan tömistävä kansa, jonka maata virrat huuhtovat mukaansa. Ja tämän kansan lahjat tuodaan paikkaan, jonka pyhittää Herran Sebaotin nimi: Siionin vuorelle. ©

 
Jesajan kirja,
luku 17
Jesajan kirja,
luku 19
 

Ota yhteyttäX