Jesajan kirja,
luku 19
Jesajan kirja,
luku 21

Jesajan kirja, luku 20


1. Sinä vuonna, jona Tartan, Sargonin, Assurin kuninkaan, lähettämänä, tuli Asdodiin, ryhtyi taisteluun Asdodia vastaan ja valloitti sen - 2. siihen aikaan Herra puhui Jesajan, Aamoksen pojan, kautta sanoen: "Mene, riisu säkkipuku lanteiltasi ja vedä kengät jalastasi." Hän teki niin: kulki vaipatta ja avojaloin. 3. Sitten Herra sanoi: "Niinkuin palvelijani Jesaja on kolme vuotta kulkenut vaipatta ja avojaloin, merkiksi ja enteeksi Egyptille ja Etiopialle, 4. niin on Assurin kuningas kuljettava Egyptin sotavankeja ja Etiopian pakkosiirtolaisia, sekä nuoria että vanhoja, vaipattomina ja avojaloin, takapuolet paljaina - Egyptin häpeä! 5. Silloin he kauhistuvat ja saavat häpeän Etiopiasta, joka oli heidän toivonsa, ja Egyptistä, joka oli heidän ylpeytensä. 6. Ja tämän rantamaan asukkaat sanovat sinä päivänä: 'Katso, näin on käynyt meidän toivomme, jonka turviin me pakenimme apua saamaan, vapautuaksemme Assurin kuninkaasta. Kuinka me sitten itse pelastuisimme?'"

1-2. Herra oli puhunut Jesajalle, Amosin pojalle, ja kehottanut: "Mene ja riisu pois säkkivaatteesi ja jalkineesi." Jesaja oli tehnyt kuten Herra käski ja kulkenut vaatteetta ja paljain jaloin. Kun kolme vuotta oli kulunut, Assyrian kuninkaan Sargonin joukkojen ylipäällikkö marssi Asdodiin, piiritti kaupungin ja valloitti sen. 3. Nyt Herra sanoi: "Niin kuin palvelijani Jesaja on kolme vuotta kulkenut vaatteetta ja paljain jaloin, enteenä ja merkkinä Egyptille ja Nubialle, 4. niin kuljettaa Assyrian kuningas sotavankeja Egyptistä ja pakkosiirtolaisia Nubiasta, nuoria ja vanhoja, alastomina, jalat ja pakarat paljaina. Egypti ilki alasti! 5. Kauhun ja häpeän valtaan joutuvat silloin myös ne, jotka ovat toiveikkaina katselleet Nubiaan ja ylpeilleet Egyptin ystävyydestä. 6. Ja tämän rannikon asukkaat huokaavat sinä päivänä: 'Siinä meni meidän toivomme! Noin kävi sille maalle, josta me riensimme hakemaan apua pelastuaksemme Assyrian kuninkaan kynsistä! Kuinka me nyt selviydymme?'" ©

 
Jesajan kirja,
luku 19
Jesajan kirja,
luku 21
 

Ota yhteyttäX