Jesajan kirja,
luku 30
Jesajan kirja,
luku 32

Jesajan kirja, luku 31


1. Voi niitä, jotka menevät alas Egyptiin apua etsimään ja turvautuvat hevosiin, luottavat sotavaunuihin, koska niitä on paljon, ja ratsumiehiin, koska niitten luku on ylen suuri, mutta eivät katso Israelin Pyhään, eivät kysy neuvoa Herralta. 2. Mutta myös hän on viisas, ja hän tuottaa onnettomuuden; hän ei peruuta sanojansa, vaan nousee pahantekijäin sukua vastaan ja väärintekijäin apuuntuloa vastaan. 3. Egypti on ihminen eikä Jumala, ja heidän hevosensa ovat lihaa eivätkä henkeä. Kun Herra ojentaa kätensä, suistuu auttaja, ja autettava kaatuu, ja yhdessä he kumpikin hukkuvat. 4. Sillä näin on Herra minulle sanonut: Niinkuin leijona, nuori leijona, murisee saaliinsa ääressä, kun sitä vastaan hälytetään paimenten parvi, eikä peljästy heidän huutoansa, ei huoli heidän hälinästään, niin Herra Sebaot on astuva alas sotimaan Siionin vuorella ja sen kukkulalla. 5. Niinkuin liitelevät linnut, niin varjelee Herra Sebaot Jerusalemia - varjelee ja pelastaa, säästää ja vapahtaa. 6. Palatkaa, te israelilaiset, hänen tykönsä, josta olette niin kauas luopuneet. 7. Sillä sinä päivänä jokainen hylkää hopeaiset ja kultaiset epäjumalansa, jotka kätenne ovat tehneet teille synniksi. 8. Ja Assur kaatuu miekkaan, joka ei ole miehen, ja hänet syö miekka, joka ei ole ihmisen; hän pakenee miekkaa, ja hänen nuorukaisensa joutuvat työorjuuteen. 9. Hänen kallionsa kukistuu kauhusta, ja hänen ruhtinaansa säikkyvät lipun luota pakoon, sanoo Herra, jonka tuli on Siionissa ja pätsi Jerusalemissa.

1. Voi heitä! He etsivät apua Egyptistä, he luottavat hevosiin, joita siellä on paljon, he luottavat sotavaunujen määrään, he uskovat vaunusoturien paljouteen. Ei heidän katseensa etsi Israelin Pyhää, eivät he lähesty Herraa neuvoja saadakseen. 2. Mutta onhan myös Herra viisas! Hän voi lähettää onnettomuuden, eikä hän sanojaan peruuta. Hän käy taisteluun niitä vastaan, jotka tekevät vääryyttä, ja niitä vastaan, jotka ryhtyvät väärintekijöiden auttajiksi. 3. Egypti on ihminen, ei Jumala, egyptiläisten hevoset ovat lihaa, eivät henkeä. Kun Herra kohottaa kätensä, silloin auttaja alkaa kompastella, silloin autettava kaatuu. Yhdessä he suistuvat perikatoon. 4. Näin on Herra minulle sanonut: – Niin kuin leijona murisee, kun paimenet kutsuvat toisiaan käydäkseen yhdessä sen kimppuun, niin kuin nuori leijona ärisee saaliinsa päällä säikkymättä huutoja, väistämättä ääniä, niin Herra Sebaot astuu alas Siionin vuorelle, käy kukkulalle valmiina taisteluun. 5. Niin kuin lintujen parvi peittää taivaan, niin Herra Sebaot peittää kilpenä Jerusalemin. Hän suojelee sitä ja pelastaa sen, hän varjelee sitä ja suo sille turvan. 6. Palatkaa hänen luokseen, Israelin lapset, hänen, jonka luota olette kulkeneet niin kauas! 7. Sinä päivänä te jokainen hylkäätte hopeiset ja kultaiset epäjumalanne, jotka te teitte syntisillä käsillänne. 8. Assyria kaatuu miekkaan – ei miehen miekkaan! Miekka sen nielee – ei ihmisen miekka! Se pakenee miekan tieltä, sen nuoret miehet joutuvat pakkotyöhön. 9. Kauhusta murtuu sen turva, kallioksi luultu, sen ruhtinaat säikkyvät pakosalle merkkiviirin luota. Näin sanoo Herra, jolla on tuli Siionissa, hän, jolla on hehkuva pätsi Jerusalemissa. ©

 
Jesajan kirja,
luku 30
Jesajan kirja,
luku 32
 

Ota yhteyttäX