Psalmien kirja,
luku 30
Psalmien kirja,
luku 32

Psalmien kirja, luku 31


1. Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. 2. Herra, sinuun minä turvaan. Älä salli minun ikinä häpeään tulla, vapahda minut vanhurskaudessasi. 3. Kallista korvasi minun puoleeni, riennä, pelasta minut. Ole minulle turvakallio, vuorilinna, johon minut pelastat. 4. Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani, ja nimesi tähden sinä minua johdat ja talutat. 5. Sinä päästät minut verkosta, jonka he ovat eteeni virittäneet, sillä sinä olet minun turvani. 6. Sinun käteesi minä annan henkeni, sinä, Herra, lunastat minut, sinä uskollinen Jumala. 7. Minä vihaan niitä, jotka seuraavat turhia epäjumalia, mutta minä turvaan Herraan. 8. Minä iloitsen ja riemuitsen sinun armostasi, kun sinä katsoit minun kurjuuttani, tunsit minun sieluni ahdistukset, 9. etkä jättänyt minua vihollisen valtaan, vaan asetit minun jalkani aukealle. 10. Armahda minua, Herra, sillä minulla on ahdistus; minun silmäni on surusta riutunut, niin myös minun sieluni ja ruumiini. 11. Sillä minun elämäni kuluu murheessa ja minun vuoteni huokauksissa. Minun voimani on rauennut pahain tekojeni tähden, ja minun luuni ovat riutuneet. 12. Kaikkien ahdistajaini tähden minä olen pilkaksi tullut, ylenpalttiseksi pilkaksi naapureilleni, peljätykseksi tuttavilleni; jotka minut kadulla näkevät, pakenevat minua. 13. Minä olen unhottunut ihmisten mielistä niinkuin kuollut, minä olen kuin rikottu astia. 14. Sillä minä kuulen monen parjaukset, kauhua kaikkialta, kun he keskenänsä pitävät neuvoa minua vastaan, aikovat ottaa minulta hengen. 15. Mutta sinuun, Herra, minä turvaan; minä sanon: "Sinä olet minun Jumalani." 16. Minun aikani ovat sinun kädessäsi, pelasta minut vihollisteni kädestä ja vainoojistani. 17. Valista kasvosi palvelijallesi, pelasta minut armossasi. 18. Herra, älä salli minun tulla häpeään, sillä sinua minä huudan avukseni. Jumalattomat tulkoot häpeään, vaietkoot ja vaipukoot tuonelaan. 19. Mykistykööt valheen huulet, jotka puhuvat vanhurskasta vastaan röyhkeästi, ylpeästi ja ylenkatseellisesti. 20. Kuinka suuri on sinun hyvyytesi, jonka talletat pelkääväisillesi ja jota osoitat sinuun turvaaville ihmislasten edessä! 21. Sinä peität heidät kasvojesi suojaan ihmisten salavehkeiltä; sinä kätket heidät turvaan kielten riidalta. 22. Kiitetty olkoon Herra, sillä hän osoitti minulle ihmeellisen armonsa piiritetyssä kaupungissa. 23. Minä sanoin hädässäni: "Minä olen sysätty pois sinun silmiesi edestä." Kuitenkin sinä kuulit minun rukousteni äänen, kun minä sinua huusin. 24. Rakastakaa Herraa, kaikki hänen hurskaansa. Herra varjelee uskolliset, mutta ylpeileväisille hän kostaa monin kerroin. 25. Olkaa lujat, ja olkoon teidän sydämenne rohkea, te kaikki, jotka Herraa odotatte.

1. Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi. 2. Herra, sinuun minä turvaan. Älä milloinkaan hylkää minua. Sinä olet vanhurskas, pelasta minut! 3. Kuule minua, riennä avukseni! Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat. 4. Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani. Sinä johdatat ja ohjaat minua, sillä sinä olet minun Jumalani. 5. Sinä päästät minut verkosta, jonka viholliset ovat virittäneet eteeni. Sinä olet minun turvani! 6. Sinun käsiisi minä uskon henkeni. Herra, sinä lunastat minut vapaaksi, sinä uskollinen Jumala. 7. Minä kavahdan niitä, joiden jumalana on turhuus ja harha. Minä luotan sinuun, Herra, 8. iloitsen ja riemuitsen sinun hyvyydestäsi. Sinä näet minun hätäni, tiedät kaiken tuskani. 9. Sinä et jätä minua vihollisten käsiin vaan avaat minulle ahdingosta tien. 10. Herra, ole minulle armollinen, olen hädässä. Silmäni ovat surun sumentamat, olen loppuun uupunut. 11. Elämäni kuluu murheessa, vuoteni katoavat huokaillessa. Voimani ehtyvät rikkomusteni tähden, luuni riutuvat. 12. Vihamieheni pitävät minua pilkkanaan, naapurit minua ivaavat, tuttavat karttavat. Kaikki, jotka tulevat kadulla vastaan, kiertävät minut kaukaa. 13. Minut on unohdettu kuin olisin kuollut, minut on hylätty kuin särkynyt ruukku. 14. Kuulen, kuinka ihmiset panettelevat minua. Kauhu saartaa minut, kun vihamieheni liittoutuvat minua vastaan ja punovat juonia henkeni menoksi. 15. Mutta minä turvaan sinuun, Herra, ja sanon: "Sinä olet minun Jumalani!" 16. Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät. Älä jätä minua vihollisteni ja vainoojieni armoille! 17. Katso jälleen palvelijasi puoleen, sinä armollinen Jumala, auta minua. 18. Herra, sinua minä huudan avuksi, älä hylkää minua. Kohdatkoon onnettomuus jumalattomia! Vaienna heidät ja syökse tuonelaan. 19. Mykistykööt valheen puhujat, nuo, jotka röyhkeästi syyttävät viatonta ja halveksivat häntä kopein sanoin! 20. Kuinka suuri onkaan sinun hyvyytesi! Se on ehtymätön aarre niille, jotka sinua pelkäävät. Kaikkien nähden sinä annat apusi niille, jotka turvautuvat sinuun. 21. Sinä suljet heidät armosi suojiin, otat heidät turvaan majaasi. Sinne eivät ulotu ihmisten juonet, eivät syyttävät puheet. 22. Kiitetty olkoon Herra! Hän osoitti minulle ihmeellistä hyvyyttään, kun olin saarrettuna. 23. Hädissäni minä sanoin: "Minut on repäisty pois sinun luotasi!" Ja sinä kuulit rukoukseni, kun huusin sinua avuksi. 24. Rakastakaa Herraa, kaikki hänen palvelijansa! Herra suojelee uskollisiaan mutta rankaisee säälittä niitä, jotka uhmaten nousevat häntä vastaan. 25. Rohkaiskaa mielenne, olkaa lujat, kaikki te, jotka panette toivonne Herraan! ©

 
Psalmien kirja,
luku 30
Psalmien kirja,
luku 32
 

Ota yhteyttäX