Psalmien kirja,
luku 68
Psalmien kirja,
luku 70

Psalmien kirja, luku 69


1. Veisuunjohtajalle; veisataan kuin: "Liljat"; Daavidin virsi. 2. Pelasta minut, Jumala, sillä vedet käyvät minun sieluuni asti. 3. Minä olen vajonnut syvään, pohjattomaan liejuun, olen joutunut vetten syvyyksiin, ja virta tulvii minun ylitseni. 4. Minä olen väsynyt huutamisesta, minun kurkkuni kuivettuu, minun silmäni ovat rauenneet odottaessani Jumalaani. 5. Enemmän kuin hiuksia päässäni on niitä, jotka minua syyttömästi vihaavat; paljon on niitä, jotka tahtovat tuhota minut, jotka syyttä ovat vihollisiani; mitä en ole ryöstänyt, se täytyy minun maksaa. 6. Jumala, sinä tunnet minun hulluuteni, eivätkä minun vikani ole sinulta salassa. 7. Älä anna minussa häpeään joutua niiden, jotka odottavat sinua, Herra, Herra Sebaot. Älä salli minussa pettyä niiden, jotka etsivät sinua, Israelin Jumala. 8. Sillä sinun tähtesi minä kärsin herjausta, pilkka peittää minun kasvoni. 9. Veljilleni minä olen tullut vieraaksi, olen tullut oudoksi äitini lapsille. 10. Sillä kiivaus sinun huoneesi puolesta on minut kuluttanut, ja niiden herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sattuneet minuun. 11. Minä, minun sieluni itki ja paastosi, mutta siitä koitui minulle vain herjausta. 12. Minä pukeuduin säkkipukuun, mutta tulin sananparreksi heidän suussaan. 13. Porteissa-istujat minusta jaarittelevat, ja väkijuomain juojat minusta laulavat. 14. Mutta minä rukoilen sinua, Herra, otollisella ajalla, sinua, Jumala, sinun suuren laupeutesi turvin. Vastaa minulle pelastavan uskollisuutesi tähden. 15. Päästä minut loasta, etten siihen vajoa, auta, että pääsen vihollisistani ja syvistä vesistä. 16. Älä anna vetten vuon minua upottaa, syvyyden minua niellä ja kuilun sulkea suutaan minun ylitseni. 17. Vastaa minulle, Herra, sillä sinun armosi on hyvä, käänny minun puoleeni suuressa laupeudessasi. 18. Älä peitä kasvojasi palvelijaltasi, sillä minä olen ahdistuksessa; joudu, vastaa minulle. 19. Lähesty minun sieluani ja lunasta se, vapahda minut vihollisteni tähden. 20. Sinä tiedät minun häväistykseni, minun häpeäni ja pilkkani, sinun edessäsi ovat julki kaikki minun ahdistajani. 21. Häväistys on särkenyt minun sydämeni, minä olen käynyt heikoksi; minä odotin sääliä, mutta en saanut, ja lohduttajia, mutta en löytänyt. 22. Koiruohoa he antoivat minun syödäkseni ja juottivat minulle janooni hapanviiniä. 23. Tulkoon heidän pöytänsä heille paulaksi, ansaksi noille suruttomille. 24. Soetkoot heidän silmänsä, niin etteivät näe, ja saata heidän lanteensa alati horjumaan. 25. Vuodata vihastuksesi heidän päällensä, ja yllättäköön heidät sinun vihasi hehku. 26. Joutukoon heidän leiripaikkansa autioksi, älköön heidän majoissansa asukasta olko. 27. Sillä he vainoavat sitä, jota sinä olet lyönyt, he juttelevat niiden tuskista, joita sinä olet haavoittanut. 28. Lisää heille rikosta rikoksen päälle, ja sinun vanhurskauteesi he älkööt pääskö. 29. Pyyhittäköön heidät pois elämän kirjasta, älköönkä heitä kirjoitettako vanhurskasten lukuun. 30. Mutta minä olen kurja ja vaivattu, suojatkoon minua sinun apusi, Jumala, 31. niin minä veisuulla kiitän Jumalan nimeä ja ylistän häntä kiitosvirsillä. 32. Se on Herralle otollisempi kuin härkä, kuin mulli, sarvipää ja sorkkajalka. 33. Nöyrät näkevät sen ja riemuitsevat; elpyköön teidän sydämenne, teidän, jotka etsitte Jumalaa. 34. Sillä Herra kuulee köyhiä eikä halveksi vankejansa. 35. Kiittäkööt häntä taivaat ja maa, meret ja kaikki, mitä niissä liikkuu. 36. Sillä Jumala on pelastava Siionin ja rakentava Juudan kaupungit, niin että he asettuvat niihin ja omistavat ne. 37. Hänen palvelijainsa jälkeläiset saavat sen perinnökseen, ja ne, jotka hänen nimeänsä rakastavat, saavat asua siinä.

1. Laulunjohtajalle. Lauletaan niin kuin "Liljat". Daavidin psalmi. 2. Pelasta minut, Jumala! Vesi on noussut kaulaani saakka. 3. Olen vajonnut pohjattomaan liejuun, jalkani ei tavoita lujaa maata. Olen joutunut vetten syvyyksiin, pyörre tempaa minut mukaansa. 4. Minä olen väsynyt huutamaan, kurkkuni on käheä. Silmäni hämärtyivät, kun odotin sinua, Jumala. 5. Enemmän kuin hiuksia päässäni on niitä, jotka minua syyttä vihaavat. Vahvoja he ovat, nuo, jotka tahtovat tuhota minut. Syyttä he ovat minun vihamiehiäni. Kuinka voisin palauttaa sellaista, mitä en ole varastanut? 6. Jumala, sinä tunnet erehdykseni, rikkomukseni eivät pysy sinulta salassa. 7. Herrani, Herra Sebaot! Älköön minun takiani joutuko häpeään kukaan, joka odottaa sinua. Israelin Jumala! Älköön minun takiani joutuko pilkattavaksi kukaan, joka etsii sinua. 8. Sinun takiasi olen joutunut häväistyksi, häpeän puna peittää kasvoni. 9. Minusta on tullut vieras veljilleni, äitini pojat eivät minua tunne. 10. Kiivaus sinun temppelisi puolesta on kuluttanut minut, ja minuun sattuu niiden pilkka, jotka pilkkaavat sinua. 11. Minä itkin ja paastosin, mutta siitäkin koitui minulle vain häpeää. 12. Minä pukeuduin karkeaan kankaaseen, mutta minusta tuli vain pilkkalaulun aihe. 13. Missä ihmiset kokoontuvat, siellä puhutaan minusta. Missä olutta juodaan, siellä lauletaan minusta. 14. Minä rukoilen sinua, Herra. Kunpa tämä hetki olisi otollinen. Jumala, vastaa minulle! Onhan hyvyytesi suuri ja apusi varma. 15. Pelasta minut, etten vajoaisi liejuun, pelasta minut vihollisteni käsistä ja vetten syvyyksistä. 16. Älä anna pyörteen temmata minua mukaansa, syvyyden nielaista minua, älä anna kuilun sulkeutua pääni päällä. 17. Vastaa minulle, Herra! Sinä olet uskollinen, katso puoleeni, sinä armollinen. 18. Älä kätke kasvojasi palvelijaltasi. Minä olen ahdingossa, vastaa jo minulle! 19. Tule luokseni, lunasta minut, osta minut vapaaksi vihollisteni nähden. 20. Sinä näet kaikki ahdistajani, sinä tiedät, että olen kärsinyt häväistystä, herjaa ja pilkkaa. 21. Häpeä on murtanut sydämeni, haavani ei parane. Turhaan minä odotin sääliä, kukaan ei minua lohduttanut. 22. Viholliseni ovat panneet ruokaani karvasta koiruohoa, janooni he juottivat etikkaa. 23. Tulkoon heidän pitopöytänsä heille ansaksi ja uhrijuhlansa onnettomuudeksi! 24. Tulkoot heidän silmänsä sokeiksi, tee heidän jalkansa heikoiksi. 25. Vuodata heidän päälleen kiivautesi malja, sinun vihasi hehku kohdatkoon heidät. 26. Tulkoon heidän leirinsä autioksi, älköön kukaan asuko heidän teltoissaan. 27. He ovat vainonneet sitä, jota sinä olet lyönyt, lisänneet sen tuskaa, jota sinä olet haavoittanut. 28. Pane heille syyllisyyttä syyllisyyden päälle, torju heidät luotasi. 29. Pyyhittäköön heidät pois elämän kirjasta, älköön heidän nimeään merkittäkö vanhurskaiden joukkoon. 30. Minä olen kurja ja kipua täynnä, mutta sinä, Jumala, autat minut turvaan. 31. Minä ylistän lauluin Jumalan nimeä, kunnioitan sitä kiitoksin. 32. Miellyttäköön kiitokseni Herraa enemmän kuin uhrihärkä, enemmän kuin sarvipää ja halkisorkkainen sonni. 33. Nöyrät näkevät tämän ja iloitsevat, niiden mieli virvoittuu, jotka etsivät Jumalaa, 34. sillä Herra kuulee köyhien rukouksen eikä hylkää omiaan, jotka ovat vankeudessa. 35. Taivas ja maa ylistäkööt häntä, meret ja kaikki, mikä niissä liikkuu. 36. Jumala pelastaa Siionin ja rakentaa Juudan kaupungit. Hänen kansansa saa asua siellä, se ottaa maan omakseen. 37. Hänen palvelijoittensa jälkeläiset perivät sen, ja ne, jotka rakastavat hänen nimeään, saavat asua siellä. ©

 
Psalmien kirja,
luku 68
Psalmien kirja,
luku 70
 

Ota yhteyttäX