Psalmien kirja,
luku 94
Psalmien kirja,
luku 96

Psalmien kirja, luku 95


1. Tulkaa, kohottakaamme ilohuuto Herralle, riemuhuuto pelastuksemme kalliolle. 2. Käykäämme kiittäen hänen kasvojensa eteen, veisatkaamme hänelle riemuvirsiä. 3. Sillä Herra on suuri Jumala, suuri kuningas yli kaikkien jumalien. 4. Maan syvyydet ovat hänen kädessänsä, ja hänen ovat vuorten kukkulat. 5. Hänen on meri, sillä hän on sen tehnyt, ja kuiva maa, jonka hänen kätensä ovat valmistaneet. 6. Tulkaa, kumartukaamme ja polvistukaamme, polvillemme langetkaamme Herran, meidän Luojamme, eteen. 7. Sillä hän on meidän Jumalamme, ja me olemme kansa, jota hän paimentaa, lauma, jota hänen kätensä kaitsee. Jospa te tänä päivänä kuulisitte hänen äänensä: 8. "Älkää paaduttako sydäntänne, niinkuin Meribassa, niinkuin Massan päivänä erämaassa, 9. jossa teidän isänne minua kiusasivat, jossa he koettelivat minua, vaikka olivat nähneet minun tekoni. 10. Neljäkymmentä vuotta minä olin kyllästynyt siihen sukuun ja sanoin: 'He ovat kansa, jonka sydän on eksynyt, eivätkä he tahdo tietää minun teistäni'. 11. Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'."

1. Nyt iloiten laulakaa Herralle, kohottakaa hänelle riemuhuuto, hän on meidän turvakalliomme. 2. Tulkaa hänen kasvojensa eteen ja kiittäkää, virittäkää hänelle riemuvirsi! 3. Herra on suuri Jumala ja kaikkien jumalien ylin valtias. 4. Hänen kädessään on maa, sen laaksot ja syvyydet, hänen ovat vuorten korkeimmatkin huiput. 5. Hänen on meri, hän on sen luonut, hänen on maa, hänen kätensä sen teki. 6. Tulkaa, kumartukaa maahan, polvistukaamme Herran, Luojamme, eteen. 7. Hän on meidän Jumalamme ja me hänen laitumensa lampaat, joita hänen kätensä kaitsee. Kuulkaa tänä päivänä, mitä hän sanoo: 8-9. – Älkää paaduttako sydäntänne kuten kerran, kun isänne koettelivat minua autiomaassa, Meriban ja Massan luona. He saivat nähdä, mitä minä voin tehdä. 10. Neljäkymmentä vuotta hyljeksin heitä, sillä näin heidän kulkevan harhaan, kun he eivät ymmärtäneet minun teitäni. 11. Silloin minä vihassani vannoin: "He eivät pääse lepopaikkaan, jonka olen heille luvannut." ©

 
Psalmien kirja,
luku 94
Psalmien kirja,
luku 96
 

Ota yhteyttäX