Valitusvirret, luku 5
1. Muista, Herra, mitä meille on tapahtunut; katso ja näe meidän häväistyksemme. 2. Meidän perintöosamme on siirtynyt vieraille, meidän talomme muukalaisille. 3. Me olemme tulleet orvoiksi, isättömiksi, meidän äitimme ovat kuin lesket. 4. Oman juomavetemme me ostamme rahalla; omat puumme saamme, jos maksamme hinnan. 5. Vainoojamme ovat meidän niskassamme; kun uuvumme, ei meille lepoa suoda. 6. Egyptille me lyömme kättä ja Assurille saadaksemme leipää ravinnoksi. 7. Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa. 8. Orjat hallitsevat meitä; ei ole sitä, joka tempaisi meidät heidän käsistänsä. 9. Henkemme kaupalla me noudamme leipämme, väistäen miekkaa erämaassa. 10. Meidän ihomme halkeilee kuin uuni nälän poltteiden takia. 11. Naisia raiskataan Siionissa, neitsyitä Juudan kaupungeissa. 12. Ruhtinaita heidän kätensä hirttävät, vanhinten kasvoja ei pidetä arvossa. 13. Nuorukaiset kantavat myllynkiviä, poikaset kompastelevat puutaakkojen alla. 14. Poissa ovat vanhukset porteista, nuorukaiset kielisoittimiensa äärestä. 15. Poissa on ilo sydämistämme, karkelomme on valitukseksi muuttunut. 16. Pudonnut on päästämme kruunu. Voi meitä, sillä me olemme syntiä tehneet! 17. Tästä syystä on sydämemme tullut sairaaksi, näitten tähden ovat silmämme pimenneet - 18. Siionin vuoren tähden, joka on autiona, jolla ketut juoksentelevat. 19. Sinä, Herra, hallitset iankaikkisesti, sinun valtaistuimesi pysyy suvusta sukuun. 20. Miksi unhotat meidät ainiaaksi, hylkäät meidät ikipäiviksi? 21. Palauta meidät, Herra, tykösi, niin me palajamme; uudista meidän päivämme muinaiselleen. 22. Vai oletko meidät peräti hyljännyt, vihastunut meihin ylenmäärin?
1. Herra, muista, mitä meille on tapahtunut. Katso, miten meitä on häväisty. 2. Perintömaamme on joutunut vieraille, omat kotimme muukalaisille. 3. Meistä on tullut orpoja, isättömiä, äitimme ovat leskiä. 4. Meidän täytyy maksaa vedestä, jota juomme, meidän täytyy ostaa polttopuut. 5. Vainoojat ovat niskassamme. Me uuvumme, emme saa levätä. 6. Me turvasimme milloin Egyptiin, milloin Assyriaan saadaksemme leipää. 7. Isämme tekivät syntiä. Heitä ei enää ole, me saamme kantaa heidän syntiensä seuraukset. 8. Orjat hallitsevat meitä, kukaan ei vapauta meitä heidän vallastaan. 9. Henkemme kaupalla me hankimme leipämme, autiomaasta uhkaa rosvojen miekka. 10. Ihomme halkeilee kuin saviuuni, nälkä polttaa ruumistamme. 11. Naiset raiskataan Siionissa, nuoret tytöt Juudan kaupungeissa. 12. Valloittajat hirttävät ylhäiset miehemme, vanhimpiamme he halveksivat. 13. Nuoret miehet joutuvat pyörittämään jauhinkiviä, pojat kompastelevat puukuormien alla. 14. Vanhimmat eivät enää kokoonnu kaupunginportille, nuoret miehet eivät näppäile soittimia. 15. Sydämestämme on ilo kuollut, tanssimme on vaihtunut suruksi. 16. Seppele on pudonnut päästämme. Voi meitä, paljon olemme tehneet syntiä! 17. Olemme itkeneet silmämme sokeiksi, sydämemme on sairas. 18. Siionin vuori on jäänyt autioksi, sakaalit siellä juoksentelevat. 19. Sinä, Herra, hallitset ikuisesti, sinun valtaistuimesi pysyy polvesta polveen. 20. Miksi sinä tyystin unohdat meidät, miksi hylkäät ainiaaksi? 21. Herra, anna meidän palata luoksesi, niin me palaamme. Uudista päivämme entiselleen. 22. Totisesti, sinä olet hylännyt meidät, ankara on sinun vihasi! ©