1. Mooseksen kirja,
luku 33
1. Mooseksen kirja,
luku 35

1. Mooseksen kirja, luku 34


1. Ja Diina, Leean tytär, jonka hän oli synnyttänyt Jaakobille, meni tapaamaan sen maan tyttäriä. 2. Ja Sikem, joka oli hivviläisen Hamorin, sen maan ruhtinaan, poika, näki hänet, otti hänet luokseen, makasi hänen kanssaan ja teki hänelle väkivaltaa. 3. Ja hänen sydämensä kiintyi Diinaan, Jaakobin tyttäreen, ja hän rakasti tyttöä ja viihdytteli häntä. 4. Ja Sikem puhui isällensä Hamorille sanoen: "Hanki minulle tämä tyttö vaimoksi." 5. Ja Jaakob oli saanut kuulla, että Sikem oli raiskannut hänen tyttärensä Diinan; mutta kun hänen poikansa olivat hänen laumansa kanssa kedolla, oli Jaakob vaiti siksi, kunnes he palasivat. 6. Ja Hamor, Sikemin isä, meni Jaakobin luo puhuttelemaan häntä. 7. Ja Jaakobin pojat tulivat kedolta. Kuultuaan, mitä oli tapahtunut, miehet sydäntyivät ja vihastuivat kovin siitä, että hän oli tehnyt häpeällisen teon Israelissa, kun oli maannut Jaakobin tyttären; sillä semmoista ei saa tehdä. 8. Niin Hamor puhui heille sanoen: "Poikani Sikemin sydän on mielistynyt teidän sisareenne; antakaa hänet hänelle vaimoksi. 9. Lankoutukaa meidän kanssamme, antakaa te tyttäriänne meille, ja ottakaa te itsellenne meidän tyttäriämme, 10. ja jääkää asumaan meidän luoksemme. Maa on oleva teille avoinna, asukaa siinä ja kierrelkää siinä ja asettukaa sinne." 11. Ja Sikem sanoi tytön isälle ja veljille: "Suokaa minun saada armo silmienne edessä, ja mitä te vaaditte minulta, sen minä annan. 12. Vaatikaa minulta kuinka suuri morsiamen hinta ja kuinka suuret antimet tahansa: minä annan, mitä te minulta vaaditte. Antakaa minulle vain se tyttö vaimoksi." 13. Mutta Jaakobin pojat vastasivat Sikemille ja hänen isällensä Hamorille puhuen petollisesti, sentähden että hän oli raiskannut heidän sisarensa Diinan; 14. he sanoivat heille: "Emme voi tehdä sitä, että antaisimme sisaremme ympärileikkaamattomalle miehelle, sillä se olisi meistä häpeällistä. 15. Me suostumme ainoastaan sillä ehdolla, että te tulette meidän kaltaisiksemme, niin että kaikki miehenpuolenne ympärileikataan. 16. Silloin me annamme omia tyttäriämme teille ja otamme itsellemme teidän tyttäriänne, ja me asetumme teidän luoksenne ja tulemme yhdeksi kansaksi. 17. Mutta jos te ette kuule meitä ettekä ympärileikkauta itseänne, niin me otamme sisaremme ja menemme tiehemme." 18. Ja heidän puheensa kelpasi Hamorille ja Sikemille, Hamorin pojalle. 19. Eikä nuori mies viivytellyt niin tekemästä, sillä hän oli mieltynyt Jaakobin tyttäreen; ja hän oli suuremmassa arvossa kuin kukaan muu hänen isänsä perheessä. 20. Niin menivät Hamor ja hänen poikansa Sikem kaupunkinsa porttiin ja puhuivat kaupunkinsa miehille sanoen: 21. "Näillä miehillä on rauha mielessä meitä kohtaan; antakaamme heidän siis asettua tähän maahan ja kierrellä siinä, onhan maa tilava heillekin joka suuntaan. Ottakaamme me heidän tyttäriänsä vaimoiksemme, ja antakaamme me tyttäriämme heille. 22. Mutta ainoastaan sillä ehdolla miehet suostuvat asettumaan meidän luoksemme, tullaksensa meidän kanssamme yhdeksi kansaksi, että kaikki miehenpuolemme ympärileikataan, niinkuin he itsekin ovat ympärileikatut. 23. Tulevathan silloin heidän karjansa ja tavaransa ja kaikki heidän juhtansa meidän omiksemme. Suostukaamme siis, niin he asettuvat luoksemme." 24. Ja he kuulivat Hamoria ja hänen poikaansa Sikemiä; kaikki, jotka kulkivat hänen kaupunkinsa portista; ja niin kaikki miehenpuolet, kaikki, jotka kulkivat hänen kaupunkinsa portista, ympärileikkauttivat itsensä. 25. Mutta kolmantena päivänä, kun he olivat kipeimmillään, Jaakobin kaksi poikaa, Simeon ja Leevi, Diinan veljet, ottivat kumpikin miekkansa ja hyökkäsivät, kenenkään aavistamatta, kaupunkiin ja tappoivat jokaisen miehenpuolen. 26. Myöskin Hamorin ja hänen poikansa Sikemin he tappoivat miekan terällä, ottivat Diinan Sikemin talosta ja menivät pois. 27. Ja Jaakobin pojat karkasivat haavoitettujen kimppuun ja ryöstivät kaupungin, sentähden että he olivat raiskanneet heidän sisarensa. 28. Ja he anastivat heidän pikkukarjansa ja raavaskarjansa ja aasinsa ja kaikki, mitä oli sekä kaupungissa että kedolla. 29. Ja kaikki heidän tavaransa, kaikki heidän lapsensa ja vaimonsa he veivät saaliinaan, ja he ryöstivät samoin kaiken muun, mitä taloissa oli. 30. Niin Jaakob sanoi Simeonille ja Leeville: "Te olette syösseet minut onnettomuuteen, saattaneet minut tämän maan asukkaiden, kanaanilaisten ja perissiläisten, vihoihin. Minun joukkoni on vähäinen; jos he kokoontuvat minua vastaan, niin he tuhoavat minut, ja niin minut ja minun sukuni hävitetään." 31. Mutta he vastasivat: "Pitikö hänen kohdella meidän sisartamme niinkuin porttoa!"

1. Dina, Jaakobin tytär, jonka äiti oli Lea, lähti tapaamaan seudun tyttöjä. 2. Seudun hivviläisen hal­litsijan Hamorin poika Sikem näki Dinan, otti hänet mukaansa ja makasi hänet väkisin. 3. Mutta Sikem kiintyi Dinaan, Jaakobin tyttäreen, rakastui häneen ja yritti lepyttää hänet. 4. Isälleen Hamoril­le Sikem sanoi: "Hanki tämä tyttö minulle vaimoksi." 5. Mutta Jaakob oli jo saanut tietää, että Sikem oli raiskan­nut hänen tyttärensä Dinan. Koska hänen poi­kansa olivat karjan mukana laitumilla, hän päätti kuiten­kin vaieta heidän tuloonsa saakka. 6. Sikemin isä Hamor lähti Jaakobin puheille. 7. Jaakobin pojat olivat juuri palanneet laitumilta ja kuulleet asiasta. He olivat raivoissaan ja katkeria, sillä Sikem oli makaamalla Jaakobin tyttären loukan­nut Israelin kunniaa, eikä sellaista voitu sietää. 8. Hamor puhui heidän kanssaan ja sanoi: "Poikani Sikem on rakastunut perheenne tyttäreen. Antakaa tyttö hänelle vaimoksi, 9. ja tehdään sopimus: anta­kaa te meille vaimoiksi tyttäriänne ja ottakaa itse meidän tyttäriämme. 10. Tulkaa asumaan meidän pariim­me, maa on avoinna edessänne. Jääkää tänne, liikku­kaa vapaasti kaikkialla ja asettukaa tänne." 11. Sikem itse sanoi Dinan isälle ja veljille: "Jos hyväksytte minut, minä maksan teille niin paljon kuin pyydätte. 12. Määrät­kää morsiamen hinta vaikka kuinka korkeaksi ja vaatikaa lahjoja vaikka kuinka paljon, minä maksan mitä pyydätte, kunhan vain annatte tytön minulle vaimoksi." 13. Mutta Jaakobin pojat vastasivat Sikemille ja hänen isälleen Hamorille petollisesti, koska Sikem oli raiskannut heidän sisarensa Dinan. 14. He sanoi­vat heille: "Meidän ei sovi tehdä sellaista. Emme voi antaa sisartamme ympärileikkaamattomalle miehel­le, sillä me pidämme sellaista häpeällisenä tekona. 15. Mutta me suostumme teidän pyyntöönne sillä ehdol­la, että teette niin kuin meillä on tapana ja ympä­rileikkaatte kaikki miehet ja pojat. 16. Sitten me annamme teille vaimoiksi tyttä­riämme ja otamme vai­moiksi teidän tyttäriänne ja asetumme asumaan luok­senne, niin että meistä tulee yksi ja sama kansa. 17. Mutta jos ette suostu ympärileikkauttamaan it­seänne, me otamme tytön ja lähdemme pois." 18. Hamor ja hänen poikansa Sikem pitivät heidän tarjoustaan hyvänä, 19. ja nuorukainen ryhtyi heti toimeen ehdon täyttämiseksi, sillä hän oli rakas­tunut Jaakobin tyttäreen ja hänellä oli isänsä suvussa paljon vai­kutusvaltaa. 20. Hamor ja hänen poikansa menivät kaupunginportin aukiolle ja sanoivat kaupungin miehille: 21. "Nuo miehet haluavat elää rauhassa kanssamme. Antaa heidän jäädä asumaan tälle seudulle ja kierrellä tääl­lä. Maata täällä kyllä riittää heillekin. Me voimme ottaa vaimoiksemme heidän tyttäriään ja antaa omia tyttäriämme heille. 22. Mutta nuo miehet suostuvat jäämään tänne meidän luoksemme ja tulemaan meidän kanssamme yhdeksi kansaksi vain, jos ympärileikkaam­me täällä kaikki miehet ja pojat, niin kuin heidän tapoihinsa kuuluu. 23. Sillä tavoin heidän karjansa ja omaisuutensa ja kaikki juhtansa siirtyvät lopulta meille. Siksi meidän olisi syytä suostua heidän vaatimukseensa ja näin saada heidät jäämään luoksem­me." 24. Kaupungin täysi-ikäiset miehet myöntyivät Hamorin ja hänen poikansa Sikemin ehdotuk­seen, ja kaupungin kaikki miespuoliset asukkaat ympärileikat­tiin. 25. Kahden päivän kuluttua, kun kaupungin miehet olivat kipeim­millään, kaksi Jaakobin poikaa, Dinan veljet Simeon ja Leevi, ottivat kumpikin miekkansa, tunkeutuivat kenenkään estämättä kaupunkiin ja tappoivat kaikki miespuoliset asukkaat. 26. He pistivät hengiltä myös Hamorin ja hänen poikansa Sikemin ja veivät Dinan mukanaan Sikemin talosta. 27. Sitten Jaakobin pojat hyökkäsivät ryöstämään surmattujen omaisuutta ja kaupun­kia, jossa heidän sisarensa oli raiskattu. 28. He ryöstivät kaupungin asukkaiden lampaat ja vuohet, nautakarjan ja aasit sekä kaiken, mitä kaupungista ja sen mailta löytyi, 29. ottivat saaliikseen heidän omaisuutensa ja myös naiset ja lapset, kaiken mitä taloissa oli. 30. Silloin Jaakob sanoi Simeonille ja Leeville: "Te olette vetäneet minun päälleni tässä maassa asuvien kanaanilaisten ja perissiläisten vihan ja tehneet minusta henkipaton. Minun väkeni on vähälukuinen; jos nuo toiset yhdessä käyvät minun kimppuuni ja voittavat minut, niin se on minun ja minun sukuni loppu." 31. Mutta he vastasivat: "Eihän meidän sisar­tam­me saa kohdella kuin porttoa!" ©

 
1. Mooseksen kirja,
luku 33
1. Mooseksen kirja,
luku 35
 

Ota yhteyttäX