Matteuksen evankeliumi
Markuksen evankeliumi, johdanto
luotu 18.9.2026 klo 12:37
| Kirjoittaja |
| Aitoutta koskevia erityispiirteitä |
| Kirjoitusajankohta |
| Tekstilähteet |
| Teema |
| Sisällys |
Kirjoittaja
Tutkimuksen yleinen käsitys on, että Uuden testamentin evankeliumit olivat alun perin nimettömiä dokumentteja ja otsikot yhdistettiin niihin myöhemmin – mutta hyvin varhain ja vailla vähintäkään erimielisyyttä.[1] Vanhin säilynyt todistajanlausunto Markuksen evankeliumin alkuperästä on Hierapoliin piispa PapiakseltaPapias Hierapolislainen: (n. 60–130 jKr.) Irenaeuksen mukaan apostoli Johanneksen oppilas, Polykarpoksen kumppani ja Fryygiassa sijainneen Hierapoliin piispa. Kirjoitti mm. viisiosaisen teoksen Herran puheiden selitykset.:
Näin [Vanhin] sanoi: ”Markuksesta tuli Pietarin tulkki. Hän kirjoitti huolellisesti ja muistinsa mukaan sen, mitä Kristus sanoi tai teki. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut järjestyksessä. Markushan ei kuunnellut Herraa eikä seurannut häntä vaan – kuten sanoin – vasta myöhemmin Pietaria. Pietari opetti tarpeen mukaan, ei tehdäkseen järjestettyä Herran puheiden kokoelmaa. Markus ei siis tehnyt mitään väärää tallettaessaan joitakin puheita sen mukaan kuin muisti. Hänellä oli vain yksi päämäärä: mitään ei saisi jäädä pois, mitä hän kuuli, eikä niissä pitäisi olla mitään valheita.”[2]
Klemens AleksandrialainenKlemens Aleksandrialainen: (n. 150–211 jKr.) Syntyjään ateenalainen, sittemmin Aleksandrian kirkon opettaja ja katekeettakoulun johtaja. todistaa itsenäisesti samaa,[3] kuten tekevät myös Roomassa laadittu antimarkionilainen prologi (160–180 jKr.) ja Lyonin piispa IrenaeusIrenaeus: (n. 125–202 jKr.) Lyonin piispana toiminut kirkkoisä, Polykarpoksen oppilas. (180 jKr.).[4] Markuksen evankeliumi on siis alkuseurakunnan perimätiedossa varhaisesta asti yhdistetty yhteen ainoaan kirjoittajaan: Pietarin tulkkina toimineeseen Johannes Markukseen (Ap. t. 12:12, Ap. t. 15:37, Kol. 4:10, 1. Piet. 5:13). Laajat narratiiviteokset kiersivät antiikissa harvoin ilman nimeä – etenkin kun kirjoittaja tunnettiin.[5] Varhainen, yleinen ja yksimielinen käsitys Markuksesta kirjoittajana viittaa siihen, että perimätieto on aitoa ja luotettavaa.[6]
Ellei väite pitäisi historiallisesti paikkaansa, se olisi hyvin outo, sillä tekstien apostolinen alkuperä oli alkuseurakunnalle ensiarvoisen tärkeä. Miksi kukaan siis nimeäisi nimettömän evankeliumin pelkän tulkin eikä itse Pietarin tai jonkun muun tärkeän apostolin mukaan, jos nimi oli vapaasti valittavissa eikä kukaan enää tuntenut kirjoittajaa?[7] Ja ellei Markuksen evankeliumin kirjoittajan henkilöllisyydestä ollut luotettavaa tietoa, minkä vuoksi tämä nimetön teksti hyväksyttiin varhain ja laajalti samalla kun lukemattomat ”evankeliumit” hylättiin väärennöksinä, koska ne oli komeudesta huolimatta laitettu valheellisesti apostolien itsensä nimiin?[8]
Antiikissa teokset nimettiin siten, että kirjoittajan genetiivimuotoista nimeä seurasi teoksen nimi (”Josefuksen Juutalaissodat”). Evankeliumien nimeämiskäytäntö poikkeaa tästä erikoisella tavalla: tämäkin on aina tunnettu muodossa Euangelion kata Markon (’evankeliumi Markuksen mukaan’). Kielellisesti tapa viittaa siihen, että ilosanoman varsinainen ”kirjoittaja”, pelastavan viestin alkuunpanija, on sen päähenkilö Jeesus itse – Markus ja muut vain esittävät siitä oman versionsa.[9]
Aitoutta koskevia erityispiirteitä
Markus translitteroi mielellään latinan sanoja kreikan kieleen (ainakin 10 kertaa) ja paikoin kielen rakenteet viittaavat alla olevaan latinalaiseen ilmaukseen (3:6, 14:65, 15:15).[10] Tämä olisi luonnollista kirjoittajalle, joka osasi latinaa ja todella palveli Pietarin tulkkina Roomassa.
Toisinaan Markus sisällyttää tekstiin Jeesuksen käyttämän alkuperäisen arameankielisen ilmauksen. Näitä ovat esimerkiksi talita kuum (’tyttö, nouse’, 5:41), effata (’aukene’, 7:34) ja Abba (’Isä’, 14:36).[11] Aramaismeja on tavallisesti pidetty tutkimuksen piirissä aitouden merkkeinä: tapahtuma teki silminnäkijään niin syvän vaikutuksen, että hän muistaa tarkan sanamuodon. Jos selonteko pohjautuu Pietarin muistikuviin, piirre on jälleen luonnollinen.
Suuri osa Markuksen evankeliumin ”kömpelönä” pidetystä kreikasta johtuu aramealaisista tyyliseikoista ja rakenteista.[12] Tällaista kreikkaa puhuivat Palestiinasta tai Syyriasta lähteneet, arameaa äidinkielenään puhuneet henkilöt, mikä vastaa jälleen perinteistä kirjoittajaprofiilia.
Markuksen evankeliumi on toiminnantäyteinen.[13] Karkeasta kreikasta huolimatta kirjoittaja välittää voimakkaan ja kohtikäyvän vaikutelman käyttämällä historiallista preesensiä yli 150 kertaa ja sanaa eutheōs (’heti’) 42 kertaa. Tapahtumat siis kuvataan Pietarin kaltaisen silminnäkijän perspektiivistä nykyhetkessä sattuvina, vauhdilla etenevinä ja kuulijansa mukaan haastavina. Silminnäkijäpiirteitä ovat myös läheiset kuvaukset väkijoukkojen reaktioista (1:27, 2:12), Jeesuksen tunteista (1:41,43; 3:5; 7:34) sekä oppilaiden reaktioista (9:5–6,10; 10:24,32).[14]
Kirjoitusajankohta
Yleisimmin katsotaan, että Markus kirjoitti evankeliuminsa Rooman kristityille kaupungin suurten vainojen aikaan (64 jKr.) tai hieman ennen juutalaissodan päättymistä (66–70 jKr.).[15] Varhaisen perimätiedon vuoksi todennäköisimpänä kirjoituspaikkana pidetään Roomaa, mutta varmaa sekään ei ole. Sisäisen todistusaineiston valossa Markus itse on kotoisin valtakunnan itäosista.[16] Yhden ainoan seurakunnan sijasta evankeliumi vaikuttaa levinneen nopeasti laajalle, koska niin Matteus kuin Luukaskin valitsivat sen rungokseen.[17]
Evankeliumissa Jeesus ennustaa temppelin tuhon (13:1–2). Tämä seikka ei itsessään osoita, että teksti olisi peräisin vuoden 70 jälkeiseltä ajalta – toinenkin henkilö, Jeesus Ananiaksen poika, ennusti näet aivan vastaavaa neljä vuotta ennen sodan alkua.[18] Temppeli oli tuhoutunut aiemminkin Jumalan epäsuosion seurauksena, joten ei ole lainkaan epäuskottavaa, että joku kansan hengelliseen turmelukseen pettynyt profeetallinen hahmo olisi julistanut sille uuden tuomion.[19] Teksti ei myöskään yritä jälkiviisaasti saada Jeesuksen sanoja vastaamaan tapahtumia mahdollisimman tarkkaan.[20] Myöskään puheet temppelin väliverhon repeämisestä (15:38) tai väärien todistajien syytös (14:57–58) eivät edellytä myöhäistä kirjoitusajankohtaa.[21]
Sen sijaan Jeesuksen sanat temppelin häpäisemisestä (13:14) ja siihen välittömästi kytkeytyvästä Ihmisen Pojan ”tulemisesta” (13:27–28) sekä ”tästä sukupolvesta”, joka näkisi kaiken toteutuvan (13:30) puhuvat voimakkaasti varhaisen ajoituksen puolesta. Mitä kirjaimellisemmin Jeesuksen ymmärretään lupaavan palata fyysisesti ja päättää historia, sitä vaikeampi on selittää, miksi tällaiset väitteet olisi päätetty keksiä hänen suuhunsa vuoden 70 jälkeisessä seurakunnassa, kun Jerusalemin tuhoutuminen ei selvästikään päättänyt tuntemaamme maailmaa.[22] Liberaalin raamattukritiikin väitteet Jeesuksen erehtymisestä suosivat siis tekstin varhaisuutta.
Nykytutkimus kannattaa voimakkaasti Markus-prioriteettia eli näkemystä, jonka mukaan Markuksen evankeliumi oli varhaisin ja toimi sekä Matteuksen että Luukkaan keskeisenä lähteenä.[23] Apostolien teoissa on kuitenkin lukuisia sisäisiä ongelmia, jotka katoavat täysin, jos teksti valmistui ennen Paavalin teloitusta eli noin vuonna 62 jKr. Tämä puolestaan merkitsee, että Apostolien tekoja edeltävä Luukkaan evankeliumi syntyi vähintään hieman sitä aikaisemmin, Matteuksen evankeliumi vielä aiemmin – ja molempien lähteenä toiminut Markuksen evankeliumi merkittävästi varhaisemmin, kun se ehti kohota niin laajalti tunnetuksi ja arvostetuksi tekstiksi.[24]
Kolmas seikka, joka tukee Markuksen varhaista alkuperää, on pakanalähetykselle ominaisten teemojen puuttuminen. Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit käsittelevät laajemmin ja syvemmin kysymystä, missä määrin TooraaToora: Hepreankielinen nimitys Jumalan antamalle laille, jonka käskyillä hän opettaa ja ohjaa ihmisiä kuin isä lapsiaan. Nimitystä käytetään myös kuvaamaan viiden Mooseksen kirjan muodostamaa kokonaisuutta. Toora muodostaa ja Israelin kansan väli... on yhä noudatettava – ja ei-juutalaisia tavoittava alkuseurakunta ratkaisi pulman Jerusalemin ”kirkolliskokouksessa” 48 jKr.. Markuksen tältä osin vivahteeton kertomus pitää ilmeisenä, että Jeesus oli Laille kuuliainen, joten se vaikuttaa syntyneen ennen 40-luvun puoltaväliä.[25]
Oliko evankelista Markus sitten tekemisissä Pietarin kanssa jo näin varhain? Jos kyse on Barnabaan serkusta, Pietari oli hänen äitinsä kodissa (Ap. t. 12:12) jo vuonna 41 tai 42. Vaikka todisteet miesten yhteistyöstä ovat Papiaksen sitaatin lisäksi niukat, ei sen kiistämiseen ole edes hataria perusteita. Pietarin matkasta Roomaan ja seurakunnan perustamisesta sinne jo 40-luvun alkupuolella on todisteita niin Eusebioksen kuin Hieronymoksenkin teksteissä,[26] ja Markus saattoi mainiosti kulkea hänen mukanaan.
Antimarkionilaisessa prologissa[27] Markuksen kerrotaan kirjoittaneen evankeliuminsa Pietarin ’lähdettyä’ (lat. post excessionem), ja kirkkoisä Irenaeus kertoo hänen antaneen sen eteenpäin Pietarin ja Paavalin ’lähdön’ jälkeen (kreik. exodos). Ilmauksen ei tarvitse merkitä heidän kuolemaansa, vaan poistumista Roomasta. Olennaisten tietojen valossa Pietari ja Markus voidaan siis uskottavasti yhdistää Roomaan jo 40-luvun alussa.[28]
Tekstilähteet
Ensimmäisiltä viideltä vuosisadalta Markuksen evankeliumista on säilynyt seitsemän pidempää tekstilähdettä (𝔓45 200-luvulta jKr., אCodex Sinaiticus: 300-luvulle ajoitettu ja veliinille laadittu koodeksi, joka löytyi Siinainvuoren juurella sijaitsevasta luostarista. Se sisältää osan Vanhaa testamenttia ja VT:n aporyfikirjoja, kaikki Uuden testamentin kirjat sekä Hermaan Paimenen ja Barnabaan ..., ACodex Alexandrinus: Veliinille 400-luvun puolivälissä laadittu koodeksikäsikirjoitus, joka sisältää Vanhan ja Uuden testamentin kirjojen lisäksi myös 3. ja 4. Makkabilaiskirjan, Psalmin 151, Salomon psalmit sekä 1. ja 2. Klemensin kirjeen. Vanhan ja Uuden testa..., BCodex Vaticanus: 300-luvulla veliinille kirjoitettu koodeksikäsikirjoitus, jossa oli alun perin kaikki nykyisen Raamatun kirjat, mutta tuhoutuneen alun (1. Moos. 1:1–46:28a) ja lopun (Hepr. 9:14 eteenpäin) lisäksi siitä puuttuvat Psalmit 105–137 ja mu..., CCodex Ephraemi Rescriptus: Vuosien 425–450 välille ajoitettu palimpsesti, joka sisälsi suurimman osan Uutta testamenttia. Pergamentti otettiin uusiokäyttöön 1100-luvulla Efraim Syyrialaisen saarnojen tallentamiseen. Von Tischendorf selvitti alkuperäisen tekstisisä..., DCodex Bezae: Sanalle ei löytynyt määritelmää. sekä 032). Näiden lisäksi on 17 eripituista katkelmaa 300–400-luvuilta. Kaikkiaan kirjeen osittaisia tai kokonaisia käsikirjoituskopioita tunnetaan 1865 kappaletta.[29]
Teema
On esitetty, että Markuksen evankeliumi olisi laadittu uusien käännynnäisten katekeettaopetusta varten, mutta Jeesuksen opetuksia on siihen tarkoitukseen liian vähän. Sitä on väitetty liturgiseksi tekstiksi, mutta järjestely ei ole kyllin symmetrinen eikä tyyli tarpeeksi soljuva. Markuksen on väitetty keksineen Jeesuksen salailleen messiaanisuuttaan, jotta kristinuskon poliittinen tulenarkuus vähenisi, mutta Markus ei vaikuta häpeilevän Jeesuksen lausuntoja ja tämän syyt julkisuuden välttelyyn vaihtelevat tilanteesta toiseen. Ja jos tarkoitus oli ennen muuta rohkaista vainottuja kristittyjä, miksi eniten tilaa käytetään Jeesuksen ihmeisiin ja eksorkismeihin, mutta kuvausta hänen kärsimyksestään tiivistetään?[30]
Tekstin vastaanottajat tunsivat jo Jeesusta koskevia kertomuksia ja hänen opetuksiaan ja palvoivat häntä Herrana. Markus yhdistää kertomukset kreikkalais-roomalaiseksi elämäkerraksi, joka vahvistaa lukijoiden oppimat tosiasiat, tarjoaa Jeesuksessa moraalisen esikuvan. Hän kyllä rohkaisee pysymään uskollisena vainojen keskellä sekä luottamaan Jeesukseen, joka kärsivällisenä sietää toistuvasti mokailevia oppilaitaan,[31] mutta ennen kaikkea evankeliumi pyrkii kumoamaan ristiinnaulitsemisen häpeän, joka oli roomalaisten mielissä valtava este. Tätä tarkoitusta varten hän korostaa Jeesuksen voimaa tehdä ihmeitä, karkottaa riivaajia, opettaa tyrmistyttävästi, nujertaa vastustajiensa juonet, ennustaa tulevat tapahtumat ja lopulta nousta kuolleista.[32]
Sisällys
Matteuksen evankeliumi
