1. Mooseksen kirja,
luku 48
1. Mooseksen kirja,
luku 50

1. Mooseksen kirja, luku 49


1. Sitten Jaakob kutsui poikansa ja sanoi: "Kokoontukaa, niin minä ilmoitan teille, mitä teille päivien lopulla tapahtuu. 2. Tulkaa kokoon ja kuulkaa, Jaakobin pojat, kuulkaa isäänne Israelia. 3. Ruuben, sinä olet minun esikoiseni, minun voimani ja minun miehuuteni ensimmäinen, ensi sijalla arvossa, ensi sijalla vallassa. 4. Mutta sinä kuohahdat kuin vesi, et pysy ensi sijalla, sillä sinä nousit isäsi leposijalle; silloin sinä sen saastutit. Niin, hän nousi vuoteeseeni. 5. Simeon ja Leevi, veljekset, heidän aseensa ovat väkivallan aseet. 6. Heidän neuvoonsa ei suostu minun sieluni, heidän seuraansa ei yhdy minun sydämeni; sillä vihassaan he murhasivat miehiä, omavaltaisuudessaan he silpoivat härkiä. 7. Kirottu olkoon heidän vihansa, sillä se on raju, heidän kiukkunsa, sillä se on julma. Minä jakelen heidät Jaakobin sekaan ja hajotan heidät Israelin sekaan. 8. Juuda, sinua sinun veljesi ylistävät; sinun kätesi on vihollistesi niskassa, sinua kumartavat isäsi pojat. 9. Juuda on nuori leijona; saaliilta olet, poikani, noussut. Hän on asettunut makaamaan, hän lepää kuin leijona, kuin naarasleijona - kuka uskaltaa häntä häiritä? 10. Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat. 11. Hän sitoo aasinsa viinipuuhun, viiniköynnökseen aasinsa varsan; hän huuhtoo vaatteensa viinissä; viittansa rypäleen veressä. 12. Hänen silmänsä ovat viinistä sameat, hänen hampaansa valkeat maidosta. 13. Sebulon asuu meren rannalla, laivojen rannikolla, hänen sivunsa on Siidoniin päin. 14. Isaskar on luiseva aasi, joka loikoilee karjatarhojen välissä. 15. Hän huomasi lepopaikkansa suloiseksi ja maan ihanaksi; niin hän taivutti olkansa taakan alle ja joutui työveroa tekemään. 16. Daan hankkii oikeutta kansalleen, hänkin yhtenä Israelin sukukunnista. 17. Daan on käärmeenä tiellä, on polulla kyynä, joka puree hevosta vuohiseen, niin että ratsastaja syöksyy selin maahan. 18. Sinulta minä odotan pelastusta, Herra. 19. Gaadia ahdistavat rosvojoukot, mutta hän itse ahdistaa heitä heidän kintereillään. 20. Asserista tulee lihavuus, hänen leipänsä, hän tarjoaa kuninkaan herkkuja. 21. Naftali on nopea peura; hän antaa kauniita sanoja. 22. Joosef on nuori hedelmäpuu, nuori hedelmäpuu lähteen reunalla; sen oksat ulottuvat yli muurin. 23. Jousimiehet hätyyttävät häntä, ampuvat ja ahdistavat häntä. 24. Mutta hänen jousensa pysyy lujana, ja hänen käsivartensa ovat notkeat Jaakobin Väkevän avulla, kaitsijan, Israelin kallion, 25. isäsi Jumalan, avulla, joka sinua auttakoon, Kaikkivaltiaan avulla, joka sinua siunatkoon, antakoon siunauksia taivaasta ylhäältä, siunauksia syvyydestä alhaalta, siunauksia nisistä ja kohdusta. 26. Sinun isäsi siunaukset kohoavat yli minun vanhempaini siunausten, yli ikuisten kukkulain ihanuuden. Ne laskeutukoot Joosefin pään päälle, veljiensä ruhtinaan päälaelle. 27. Benjamin on raatelevainen susi; aamulla hän syö riistaa, ja illalla hän jakaa saalista." 28. Nämä ovat kaikki Israelin sukukunnat, luvultaan kaksitoista, ja tämän puhui heille heidän isänsä siunatessaan heidät; hän siunasi jokaisen erikseen erityisellä siunauksella. 29. Ja hän käski heitä ja sanoi heille: "Minut otetaan pois heimoni tykö; haudatkaa minut isieni viereen, siihen luolaan, joka on heettiläisen Efronin vainiolla, 30. luolaan, joka on Makpelan vainiolla, itään päin Mamresta Kanaanin maassa, jonka vainion Aabraham osti heettiläiseltä Efronilta perintöhaudakseen. 31. Siihen on haudattu Aabraham ja hänen vaimonsa Saara, siihen on haudattu Iisak ja hänen vaimonsa Rebekka, ja siihen minäkin hautasin Leean, 32. siihen vainioon, joka luolineen on ostettu heettiläisiltä." 33. Kun Jaakob oli antanut määräyksensä pojilleen, veti hän jalkansa vuoteeseen ja kuoli ja tuli otetuksi heimonsa tykö.

1. Jaakob kutsui poikansa luokseen ja sanoi: "Tulkaa tänne, niin ilmoitan teille, mitä teille tapah­tuu tulevina aikoina." 2. – Tulkaa koolle ja kuunnelkaa, te Jaakobin pojat, kuulkaa isäänne Israelia. 3. Ruuben, sinä olet esikoiseni ja voimani, sinä olet miehuuteni ensimmäinen hedelmä, arvossa korkein, voimilta väkevin. 4. Mutta olet kuin kuohuva puro, siksi et säilytä ensimmäistä sijaasi. Sinä nousit isäsi vuoteelle, häpäisit minun makuusijani. 5. Simeon ja Leevi ovat veljekset, väkivaltaisia ovat heidän hankkeensa. 6. Minä en suostu heidän juoniinsa, minun sydämeni ei liity heidän seuraansa. He ovat vihassaan tappaneet miehiä, omin luvin katkoneet sonnien kinnerjänteet. 7. Kirottu olkoon heidän vihansa, sillä se on kiivas, heidän raivonsa, sillä se on julma. Minä sirotan heidät Jaakobin heimojen sekaan, hajotan heidät Israelin joukkoon. 8. Juuda, veljesi ylistävät sinua. Sinun kätesi on iskevä vihollistasi niskaan, sinun isäsi pojat kumartavat sinua. 9. Juuda, sinä nuori leijona, saaliilta olet noussut, poikani. Hän on kyyristynyt, käynyt makuulle kuin leijona, kuin jalopeura. Kuka uskaltaa häntä häiritä? 10. Ei siirry valtikka pois Juudalta, ei käskijän sauva hänen suvultaan. Hänen heimostaan on tuleva se, jolla on valta, häntä kansat tottelevat. 11. Viiniköynnökseen hän sitoo aasinsa, jaloon köynnökseen aasinsa varsan. Hän pesee viinissä vaatteensa, rypäleiden veressä pukunsa. 12. Hänen silmissään on viinin hehku, hänen hampaissaan maidon valkeus. 13. Sebulon on asuva meren äärellä, hän asettuu rannikolle, missä laivat kulkevat, hänen selkänsä taa jää Sidon. 14. Isaskar on vahvaluinen juhta, joka makaa kuormaansa odottaen. 15. Hän näki asuinsijansa hyväksi ja maansa ihanaksi. Hän painoi olkansa taakan alle, kävi tekemään orjan töitä. 16. Dan on ajava kansansa asiaa yhtenä Israelin heimoista. 17. Dan on oleva käärmeenä tiellä, polulla kyynä, joka puree hevosta vuohiseen, niin että ratsastaja suistuu maahan. 18. Herra, sinulta minä odotan pelastusta! 19. Gadia ahdistavat rosvojen joukot, ja Gad ahdistaa niitä, seuraa niiden kintereillä. 20. Asserin leipä on runsas, hän tarjoaa kuninkaiden herkkuja. 21. Naftali on vapaana juokseva kauris, kauniita ovat hänen vasansa. 22. Joosef on hedelmäpuu, nuori hedelmäpuu lähteen äärellä, sen oksat ojentuvat yli muurin. 23. Jousimiehet hätyyttävät häntä, he ampuvat ja ahdistavat häntä, 24. mutta hänen jousensa pysyy jäntevänä ja hänen kätensä ovat nopeat. Tämän saa aikaan Jaakobin Väkevä, hän, jonka nimi on Paimen, Israelin Kallio, 25. isäsi Jumala, joka on auttava sinua, Kaikkivaltias, joka siunaa sinua, antaa siunauksia ylhäältä taivaasta ja siunauksia syvyyksistä maan alta, siunauksia kohduille ja rinnoille. 26. Isäsi siunaukset ovat vahvemmat kuin ikivanhat vuoret, kuin ihanat ikuiset kukkulat. Ne siunaukset tulkoot Joosefin osaksi, hänen, joka on päämies veljiensä joukossa. 27. Benjamin on saalistava susi, aamuisin hänellä on aina syötävää, ja iltaisin hän jakaa saalista. 28. Nämä ovat Israelin heimot ja niiden kantaisät, kaikkiaan kaksitoista, ja näin puhui heille heidän isänsä Jaakob, kun hän siunasi heidät. Kullekin heistä hän lausui siunauksen. 29. Sitten Jaakob antoi heille nämä ohjeet: "Minut otetaan pian esi-isieni luo. Haudatkaa minut isieni viereen siihen luolaan, joka on heettiläisen Efronin vainiolla, 30. Makpelan vainiolla, Mamren lähistöllä Kanaaninmaassa. Sen vainion Abraham osti heettiläi­seltä Efronilta sukuhaudaksi. 31. Siihen hautaan on haudattu Abraham ja hänen vaimonsa Saara, sinne on haudattu Iisak ja hänen vaimonsa Rebekka, ja sinne minä hautasin Lean. 32. Se vainio ja siellä oleva luola on ostettu heettiläisiltä." 33. Kun Jaakob oli antanut nämä ohjeet pojilleen, hän paneutui taas vuoteeseen. Hän kuoli, ja hänet otet­tiin isiensä luo. ©

 
1. Mooseksen kirja,
luku 48
1. Mooseksen kirja,
luku 50
 

Ota yhteyttäX