2. Mooseksen kirja,
luku 15
2. Mooseksen kirja,
luku 17

2. Mooseksen kirja, luku 16


1. Sitten he lähtivät, koko Israelin kansa, liikkeelle Eelimistä ja tulivat Siinin erämaahan, joka on Eelimin ja Siinain välillä, toisen kuun viidentenätoista päivänä siitä, kun he olivat lähteneet Egyptin maasta. 2. Ja koko Israelin kansa napisi Moosesta ja Aaronia vastaan erämaassa; 3. ja israelilaiset sanoivat heille: "Jospa olisimme saaneet surmamme Herran kädestä Egyptin maassa, jossa istuimme lihapatain ääressä ja leipää oli kyllin syödäksemme! Mutta te olette tuoneet meidät tähän erämaahan antaaksenne koko tämän joukon kuolla nälkään." 4. Niin Herra sanoi Moosekselle: "Katso, minä annan sataa teille leipää taivaasta. Ja kansa menköön ja kootkoon kunakin päivänä sen päivän tarpeen. Näin minä koettelen heitä, vaeltavatko he minun lakini mukaan vai eivät. 5. Ja kun he kuudentena päivänä valmistavat sen, mitä ovat tuoneet kotiin, niin sitä on oleva kaksi kertaa niin paljon, kuin mitä he muutoin joka päivä kokoavat." 6. Ja Mooses ja Aaron sanoivat kaikille israelilaisille: "Tänä iltana te tulette tietämään, että Herra on vienyt teidät pois Egyptin maasta, 7. ja huomenaamuna te tulette näkemään Herran kunnian, koska Herra on kuullut teidän napinanne häntä vastaan. Sillä mitä olemme me, että te meitä vastaan napisette?" 8. Ja Mooses sanoi vielä: "Herra antaa teille tänä iltana lihaa syödäksenne ja huomenna leipää yltäkyllin ravinnoksenne, koska Herra on kuullut teidän napinanne, kun olette napisseet häntä vastaan. Sillä mitä olemme me? Ette ole napisseet meitä vastaan, vaan Herraa vastaan." 9. Ja Mooses sanoi Aaronille: "Sano koko Israelin kansalle: Astukaa Herran eteen, sillä hän on kuullut teidän napinanne." 10. Ja kun Aaron oli puhunut tämän koko Israelin seurakunnalle, kääntyivät he erämaahan päin, ja katso, Herran kunnia näkyi pilvessä. 11. Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: 12. "Minä olen kuullut israelilaisten napinan. Puhu heille ja sano: Iltahämärässä teillä on oleva lihaa syödäksenne, ja huomenna on teillä leipää yltäkyllin; niin te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne." 13. Ja illalla tuli viiriäisiä, ja ne peittivät leirin, ja aamulla laskeutui kastesumu leirin ympärille. 14. Ja kun kastesumu oli haihtunut, katso, erämaassa oli maan pinnalla jotakin hienoa, suomujen tapaista, jotakin hienoa niinkuin härmä. 15. Kun israelilaiset näkivät sen, kyselivät he toisiltansa: "Mitä tämä on?" Sillä he eivät tienneet, mitä se oli. Ja Mooses sanoi heille: "Tämä on se leipä, jonka Herra on antanut teille syötäväksi. 16. Ja näin on Herra käskenyt: Kootkaa sitä, jokainen tarpeenne mukaan; ottakaa goomer-mitta mieheen perheenne pääluvun mukaan, kukin niin monelle, kuin kullakin majassansa on." 17. Ja israelilaiset tekivät niin, ja he kokosivat, yksi enemmän, toinen vähemmän. 18. Mutta kun he mittasivat sen goomer-mitalla, niin ei sille jäänyt liikaa, joka oli koonnut enemmän, eikä siltä puuttunut, joka oli koonnut vähemmän; jokainen oli koonnut niin paljon, kuin hän tarvitsi. 19. Ja Mooses sanoi heille: "Älköön kukaan jättäkö siitä mitään huomiseksi." 20. Mutta he eivät kuulleet Moosesta, vaan muutamat jättivät siitä jotakin huomiseksi. Niin siihen kasvoi matoja, ja se rupesi haisemaan; ja Mooses vihastui heihin. 21. Ja he kokosivat sitä joka aamu sen verran, kuin kukin tarvitsi; mutta kun aurinko alkoi paahtaa, niin se suli. 22. Mutta kuudentena päivänä he kokosivat sitä leipää kaksinkertaisesti, kaksi goomeria kullekin. Ja kaikki kansan päämiehet tulivat ja ilmoittivat sen Moosekselle. 23. Niin hän sanoi heille: "Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan; huomenna on levon päivä, Herralle pyhitetty sapatti. Mitä leivotte, se leipokaa, ja mitä keitätte, se keittäkää; mutta kaikki, mitä tähteeksi jää, pankaa talteen huomiseksi." 24. Ja he panivat sen talteen huomiseksi, niinkuin Mooses oli käskenyt, eikä se ruvennut haisemaan, eikä siihen tullut matoja. 25. Ja Mooses sanoi: "Syökää se tänä päivänä, sillä tänä päivänä on Herran sapatti; tänään ette löydä kedolta mitään. 26. Kuutena päivänä on teidän sitä koottava, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti; silloin ei sitä ole." 27. Kuitenkin muutamat kansasta lähtivät seitsemäntenä päivänä kokoamaan sitä, mutta he eivät löytäneet mitään. 28. Niin Herra sanoi Moosekselle: "Kuinka kauan aiotte kieltäytyä noudattamasta minun käskyjäni ja lakejani? 29. Katsokaa, Herra on antanut teille sapatin; sentähden hän antaa teille kuudentena päivänä kahden päivän leivän. Olkoon jokainen alallaan, älköönkä kukaan lähtekö paikaltansa seitsemäntenä päivänä." 30. Ja kansa lepäsi seitsemäntenä päivänä. 31. Ja Israelin heimo antoi sille nimen manna. Ja se oli valkean korianderinsiemenen kaltaista ja maistui hunajakakulta. 32. Ja Mooses sanoi: "Näin on Herra käskenyt: Ota sitä goomerin täysi säilytettäväksi sukupolvesta sukupolveen, että he näkisivät sen leivän, jolla minä olen ravinnut teitä erämaassa, johdattaessani teitä Egyptin maasta." 33. Ja Mooses sanoi Aaronille: "Ota astia ja pane siihen goomerin täysi mannaa ja aseta se Herran eteen säilytettäväksi sukupolvesta sukupolveen." 34. Ja Aaron asetti sen talteen lain arkin eteen, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut. 35. Ja israelilaiset söivät mannaa neljäkymmentä vuotta, kunnes he tulivat asuttuun maahan; he söivät mannaa siihen asti, kunnes tulivat Kanaanin maan rajalle. - 36. Goomer on kymmenesosa eefaa.

1. Sitten israelilaiset lähtivät liikkeelle Elimistä ja tulivat Sinin autiomaahan, joka on Elimin ja Siinain välillä. He tulivat sinne toisen kuun viidentenätoista päivänä Egyptistä lähtönsä jälkeen. 2. Autiomaassa israelilaiset alkoivat nurista Moosesta ja Aaronia vastaan 3. ja sanoivat heille: "Kunpa Herran käsi olisi lyönyt meidät kuoliaaksi Egyptissä, kun vielä olimme lihapatojen ääressä ja saimme ruokaa kylliksemme. Mutta te olette tuoneet meidät tänne autiomaahan tappaaksenne nälkään kaikki nämä ihmiset!" 4. Herra sanoi Moosekselle: "Minä annan sataa teille ruokaa taivaasta, niin että kansa voi joka päivä mennä keräämään ruokaa, mutta vain sen päivän tarpeiksi. Näin minä panen heidät koetukselle, että näkisin, noudattavatko he minun lakejani vai eivät. 5. Kuitenkin kun he sapatin aattona valmistavat ruoaksi sen, mitä ovat tuoneet mukanaan, sitä tulee kaksi kertaa niin paljon kuin heillä on muina päivinä." 6. Mooses ja Aaron sanoivat israelilaisille: "Tänä iltana te ymmärrätte, että juuri Herra toi teidät pois Egyptistä, 7. ja huomisaamuna saatte nähdä Herran kirkkauden voiman, sillä hän on kuullut, kun olette nurisseet häntä vastaan. Häntä vastaan te olette nurisseet, ette meitä. Mitä me muka olemme?" 8. Mooses sanoi vielä: "Saattepa nähdä, että Herra antaa teille tänä iltana lihaa ruoaksi ja aamulla leipää niin paljon kuin jaksatte syödä. Herra on kuullut teidän nurinanne, häntä te olette valituksellanne vaivanneet, ette meitä. Mitä me muka olemme?" 9. Mooses sanoi Aaronille: "Kutsu kaikki israelilaiset Herran eteen, sillä hän on kuullut heidän valituksensa." 10. Aaronin puhuessa israelilaisille kaikki kääntyivät katsomaan autiomaahan päin, ja silloin Herran kirkkaus ilmestyi pilvessä. 11. Herra sanoi Moosekselle: 12. "Minä olen kuullut israelilaisten valituksen. Sano heille näin: 'Tänään iltahämärissä te saatte lihaa syödäksenne ja aamulla leipää yllin kyllin. Silloin te ymmärrätte, että minä olen Herra, teidän Jumalanne.'" 13. Illalla lensi leiriin viiriäisiä niin paljon, että ne peittivät sen kokonaan. Aamulla oli maassa leirin ympärillä runsaasti kastetta, 14. ja kun kaste oli haihtunut, oli autiomaassa jotakin hienoa ja rapeaa, ohutta kuin kuura maan pinnalla. 15. Tämän nähdessään israelilaiset kyselivät toisiltaan: "Mitä tämä on?" He eivät näet tienneet, mitä se oli. Mooses sanoi heille: "Se on leipää, jonka Herra on antanut teille ruoaksi. 16. Ja näin on Herra siitä määrännyt: Kerätkää sitä niin paljon kuin tarvitsette: omer-mitallinen jokaiselle. Kukin kerätköön niin monelle kuin hänen teltassaan on ihmisiä." 17. Israelilaiset tekivät niin ja keräsivät sitä, kuka enemmän, kuka vähemmän. 18. Mutta kun he mittasivat sen omer-mitalla, ei enemmän keränneellä ollut liikaa eikä vähemmän keränneellä liian vähän, vaan jokainen oli saanut kerätyksi sen verran kuin tarvitsi. 19. Mooses sanoi heille: "Kukaan ei saa jättää siitä mitään huomiseksi." 20. Jotkut eivät kuitenkaan totelleet Moosesta vaan jättivät sitä jäljelle seuraavaksi aamuksi, mutta siihen tuli toukkia ja se alkoi haista. Mooses vihastui heihin. 21. Näin he keräsivät sitä joka aamu sen verran kuin kukin tarvitsi. Päivällä, kun aurinko alkoi paistaa kuumasti, se suli. 22. Viikon kuudentena päivänä he kuitenkin poimivat kaksinkertaisen määrän, kaksi omer-mitallista kutakin varten, ja israelilaisten päämiehet menivät kertomaan siitä Moosekselle. 23. Silloin hän sanoi heille: "Näin on Herra sanonut: Huomenna on lepopäivä, Herran pyhä sapatti. Leipokaa tänään, mitä haluatte leipoa, ja keittäkää, mitä haluatte keittää, mutta ottakaa talteen kaikki, mikä jää yli, ja säilyttäkää se huomisaamuun." 24. Ja he säilyttivät sen seuraavaan aamuun saakka, niin kuin Mooses oli käskenyt, eikä se ruvennut haisemaan eikä siihen tullut toukkia. 25. Mooses sanoi: "Syökää se tänään, sillä tänään on Herran sapatti. Tänään sitä ei löydy maasta. 26. Kuutena päivänä viikossa voitte sitä kerätä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, eikä sitä silloin ole." 27. Vielä seitsemäntenäkin päivänä jotkut kansasta lähtivät sitä keräämään, mutta he eivät löytäneet mitään. 28. Herra sanoi Moosekselle: "Kuinka kauan te kieltäydytte noudattamasta minun käskyjäni ja lakiani? 29. Muistakaa, että Herra itse on asettanut teille sapatin, ja siksi hän antaa teille kuudentena päivänä kahden päivän ruoan. Pysykää siellä missä olettekin; kenenkään ei pidä seitsemäntenä päivänä lähteä asuinpaikastaan." 30. Niin kansa vietti seitsemäntenä päivänä lepopäivää. 31. Israelilaiset antoivat sille ruoalle nimeksi manna. Se muistutti korianterin siemeniä mutta oli valkoista ja maistui hunajaleivältä. 32. Mooses sanoi: "Näin on Herra käskenyt: säilytettäköön täysi omer-mitallinen mannaa sukupolvesta toiseen, jotta tulevat polvet voisivat nähdä sen ruoan, jolla Herra ruokki teidät autiomaassa, kun hän toi teidät Egyptistä." 33. Mooses sanoi Aaronille: "Ota ruukku, pane siihen täysi omer-mitallinen mannaa ja talleta se Herran eteen säilytettäväksi sukupolvesta toiseen." 34. Aaron teki, kuten Herra oli Moosesta käskenyt, ja asetti mannan liitonarkun eteen säilöön. 35. Israelilaiset söivät mannaa neljäkymmentä vuotta, siihen saakka, kun he tulivat asutuille seuduille. He söivät sitä, kunnes tulivat Kanaaninmaan rajoille. 36. Omer on eefa-mitan kymmenesosa. ©

 
2. Mooseksen kirja,
luku 15
2. Mooseksen kirja,
luku 17
 

Ota yhteyttäX