1. Samuelin kirja,
luku 26
1. Samuelin kirja,
luku 28

1. Samuelin kirja, luku 27


1. Mutta Daavid ajatteli mielessään: "Kerran Saulin käsi kuitenkin tuhoaa minut. Minulla ei ole muuta neuvoa kuin pelastautua filistealaisten maahan. Silloin Saul huomaa turhaksi enää etsiä minua kaikkialta Israelin alueelta, ja niin minä pelastun hänen käsistänsä." 2. Niin Daavid nousi ja meni, hän ja ne kuusisataa miestä, jotka olivat hänen kanssaan, Aakiin, Maaokin pojan, Gatin kuninkaan, luo. 3. Ja Daavid asettui miehinensä Aakiin luo Gatiin. Jokaisella oli perheensä mukanaan, Daavidilla molemmat vaimonsa, jisreeliläinen Ahinoam ja karmelilainen Abigail, Naabalin vaimo. 4. Kun sitten Saulille ilmoitettiin, että Daavid oli paennut Gatiin, ei hän enää etsinyt häntä. 5. Ja Daavid sanoi Aakiille: "Jos minä olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin annettakoon minulle paikka jossakin maaseutukaupungissa, asuakseni siellä. Sillä miksi sinun palvelijasi asuisi kuninkaan kaupungissa sinun luonasi?" 6. Niin Aakis antoi hänelle sinä päivänä Siklagin. Sentähden on Siklag Juudan kuningasten oma vielä tänä päivänä. 7. Aika, jonka Daavid asui filistealaisten maassa, oli vuosi ja neljä kuukautta. 8. Daavid lähti miehinensä, ja he tekivät ryöstöretkiä gesurilaisten, geresiläisten ja amalekilaisten maahan. Sillä nämä asuivat siinä maassa, joka muinoin ulottui Suuriin päin ja Egyptin maahan asti. 9. Ja hävittäessään maata Daavid ei jättänyt yhtään miestä eikä naista henkiin, otti lampaat, raavaat, aasit, kamelit ja vaatteet ja palasi sitten takaisin ja tuli Aakiin luo. 10. Ja kun Aakis kysyi: "Ette kai ole tänään tehneet ryöstöretkeä?" vastasi Daavid: "Kyllä, Juudan Etelämaahan", tahi: "Jerahmeelilaisten Etelämaahan", tahi: "Keeniläisten Etelämaahan." 11. Daavid ei jättänyt yhtään miestä eikä naista henkiin, vietäväksi Gatiin, sillä hän ajatteli: "Ne voisivat kertoa meistä ja sanoa: 'Näin on Daavid tehnyt, tämä on ollut hänen tapansa kaiken aikaa, minkä hän asui filistealaisten maassa'." 12. Ja Aakis luotti Daavidiin ja ajatteli: "Hän on saattanut itsensä kansansa Israelin vihoihin ja tulee olemaan minun palvelijani ainiaan."

1. Daavid ajatteli mielessään: "Joskus saan kuitenkin surmani Saulin kädestä. Minun ei auta muu kuin hankkiutua turvaan filistealaisten maahan. Silloin Saul näkee, että minua on turha etsiä ympäri Israelia, ja minä olen vihdoin häneltä turvassa." 2. Daavid ja hänen kuusisataa miestään lähtivät liikkeelle ja siirtyivät Maokin pojan Akisin luo, joka oli Gatin kuningas. 3. Daavid ja hänen miehensä jäivät asumaan Akisin luo Gatiin. Heillä oli kaikilla perheensä mukanaan, ja Daavidin mukana olivat hänen molemmat vaimonsa, jisreeliläinen Ahinoam ja karmelilainen Abigail, joka oli ollut Nabalin vaimo. 4. Kun Saulille kerrottiin, että Daavid oli paennut Gatiin, hän luopui takaa-ajosta. 5. Daavid sanoi Akisille: "Jos olen ansainnut sinun suosiosi, anna minulle jostakin pikkukaupungista paikka, johon voin asettua asumaan. Palvelijasi on turha asua sinun luonasi kuninkaan kaupungissa." 6. Silloin Akis antoi hänelle Siklagin, ja sen tähden Siklag on tähän päivään saakka ollut Juudan kuninkaiden omaisuutta. 7. Daavid viipyi filistealaisten maassa vuoden ja neljä kuukautta. 8. Daavid ja hänen miehensä tekivät retkiä gesurilaisten, girsiläisten ja amalekilaisten kimppuun. Nämä kansat asuivat seudulla, joka ulottuu Telemistä Suriin ja Egyptiin saakka. 9. Hävittäessään noita seutuja Daavid ei jättänyt henkiin ainoatakaan miestä tai naista, mutta lampaat ja vuohet, härät ja lehmät, aasit, kamelit ja vaatteet hän otti aina mukaansa, ja sitten hän palasi kotiin ja meni Akisin luo. 10. Aina kun Akis kysyi: "Missäpäin olette nyt ryöstelleet?", Daavid vastasi: "Juudan Negevissä" tai "jerahmeelilaisten Negevissä" tai "keniläisten Negevissä". 11. Daavid ei koskaan jättänyt henkiin ainoatakaan miestä tai naista Gatiin tuotavaksi, sillä hän ajatteli: "He vielä paljastaisivat meidät ja kertoisivat, mitä minä olen tehnyt." Näin Daavid menetteli koko ajan asuessaan filistealaisten maassa. 12. Akis uskoi Daavidia ja ajatteli: "Hänellä on nyt Israelissa niin paha maine, että hän joutuu loppuikänsä pysymään minun palveluksessani." ©

 
1. Samuelin kirja,
luku 26
1. Samuelin kirja,
luku 28
 

Ota yhteyttäX