1. Samuelin kirja,
luku 28
1. Samuelin kirja,
luku 30

1. Samuelin kirja, luku 29


1. Filistealaiset kokosivat kaikki joukkonsa Afekiin, ja israelilaiset olivat leiriytyneet lähteelle, joka on Jisreelissä. 2. Ja kun filistealaisten ruhtinaat tulivat satoineen ja tuhansineen, ja Daavid miehineen tuli viimeiseksi Aakiin kanssa, 3. sanoivat filistealaisten päälliköt: "Mitä nuo hebrealaiset täällä tekevät?" Aakis vastasi filistealaisten päälliköille: "Tämähän on Daavid, Saulin, Israelin kuninkaan, palvelija, joka on ollut minun luonani toista vuotta, enkä minä ole havainnut hänessä mitään siitä päivästä alkaen, jona hän siirtyi minun luokseni, tähän päivään asti." 4. Niin filistealaisten päälliköt vihastuivat häneen; ja filistealaisten päälliköt sanoivat hänelle: "Toimita tämä mies takaisin; palatkoon hän siihen paikkaan, jonka sinä olet hänelle määrännyt. Älköön hän tulko meidän kanssamme taisteluun, ettei hän taistelussa tulisi meidän vastustajaksemme. Sillä miten hän voisi hankkia itselleen Herransa suosion paremmin kuin näiden miesten päillä? 5. Eikö tämä ole se Daavid, jolle he karkeloiden virittivät tämän laulun: 'Saul voitti tuhat, mutta Daavid kymmenentuhatta'?" 6. Niin Aakis kutsui Daavidin ja sanoi hänelle: "Niin totta kuin Herra elää: sinä olet rehellinen, ja minulle olisi mieleen, että olisit täällä leirissä, lähtisit ja tulisit minun kanssani; sillä minä en ole havainnut mitään pahaa sinussa siitä päivästä alkaen, jona tulit minun luokseni, tähän päivään asti. Mutta ruhtinaille sinä et ole mieluinen. 7. Lähde siis takaisin ja mene rauhassa, ettet tekisi mitään, joka ei olisi filistealaisten ruhtinaille mieleen." 8. Daavid sanoi Aakiille: "Mitä minä olen tehnyt, ja mitä olet havainnut palvelijassasi siitä päivästä alkaen, jona minä tulin sinun palvelukseesi, tähän päivään asti, koska en saa tulla taistelemaan herrani, kuninkaan, vihollisia vastaan?" 9. Aakis vastasi ja sanoi Daavidille: "Minä tiedän, että sinä olet minulle mieluinen niinkuin Jumalan enkeli; mutta filistealaisten päälliköt sanovat: 'Hän ei saa lähteä meidän kanssamme taisteluun'. 10. Nouse siis huomenaamuna varhain, sinä ja sinun herrasi palvelijat, jotka ovat tulleet kanssasi, ja lähtekää matkaan huomenaamuna varhain, kun päivä valkenee." 11. Niin Daavid miehinensä lähti varhain seuraavana aamuna matkalle palatakseen filistealaisten maahan. Mutta filistealaiset menivät Jisreeliin.

1. Filistealaiset kokosivat kaikki joukkonsa Afekiin, ja israelilaisilla oli leirinsä Jisreelissä lähteen luona. 2. Filistealaisten päälliköt johtivat kukin sadan tai tuhannen miehen joukkoa, mutta Daavid ja hänen miehensä tulivat jälkijoukkona Akisin seurassa. 3. Filistealaisten päälliköt kysyivät: "Keitä nuo heprealaiset ovat?" Akis vastasi päälliköille: "Tuo on Daavid, Israelin kuninkaan Saulin miehiä. Hän on jo vuoden päivät ollut minun luonani, enkä ole huomannut hänessä mitään epäilyttävää sen jälkeen kun hän siirtyi minun puolelleni." 4. Mutta filistealaisten päälliköt sanoivat vihaisina: "Lähetä se mies takaisin. Palatkoon hän siihen paikkaan, jonka olet antanut hänen haltuunsa! Sotaan hän ei saa tulla meidän mukanamme, ettei hän taistelussa kääntäisi aseitaan meitä vastaan. Miten hän voisi paremmin hankkiutua herransa suosioon kuin miestemme päiden hinnalla? 5. Tuohan on se Daavid, josta naiset tanssiessaan lauloivat: – Saul kaatoi miehiä tuhansin, Daavid kymmenintuhansin." 6. Silloin Akis kutsui Daavidin luokseen ja sanoi hänelle: "Niin totta kuin Herra elää, sinä olet rehellinen mies, ja minun mielestäni on hyvä, että palvelet joukoissani. Itse en ole löytänyt sinusta moitteen sijaa siitä päivästä alkaen kun tulit luokseni, mutta päälliköt eivät pidä sinusta. 7. Palaa nyt rauhassa takaisin, niin et loukkaa filistealaisten päälliköitä." 8. Daavid sanoi Akisille: "Mitä minä olen tehnyt? Mitä pahaa olet minussa huomannut sinä aikana, jonka olen ollut palveluksessasi, kun en saa tulla taistelemaan herrani ja kuninkaani vihollisia vastaan?" 9. Akis vastasi hänelle: "Voit olla varma siitä, että minun silmissäni olet hyvä kuin Jumalan enkeli, mutta filistealaisten päälliköt sanovat, ettet saa tulla sotaan meidän mukanamme. 10. Nouskaa siis varhain aamulla, sekä sinä että ne kuninkaasi alamaiset, jotka ovat tulleet sinun mukanasi, ja lähtekää siihen paikkaan, jonka olen antanut teidän haltuunne. Älä pane pahaksesi noita turhia puheita, sillä minä olen sinuun tyytyväinen. Lähtekää varhain, heti päivän valjetessa." 11. Aamuvarhaisella Daavid ja hänen miehensä lähtivät takaisin filistealaisten maahan, mutta filistealaiset jatkoivat matkaansa Jisreeliin. ©

 
1. Samuelin kirja,
luku 28
1. Samuelin kirja,
luku 30
 

Ota yhteyttäX