4. Mooseksen kirja,
luku 13
4. Mooseksen kirja,
luku 15

4. Mooseksen kirja, luku 14


1. Silloin koko kansa alkoi huutaa ja parkua, ja kansa itki sen yön. 2. Ja kaikki israelilaiset napisivat Moosesta ja Aaronia vastaan, ja koko kansa sanoi heille: "Jospa olisimme kuolleet Egyptin maahan tai tähän erämaahan! Jospa olisimme kuolleet! 3. Ja miksi viekään Herra meitä tuohon maahan, jossa me kaadumme miekkaan ja vaimomme ja lapsemme joutuvat vihollisen saaliiksi! Eikö meidän olisi parempi palata Egyptiin?" 4. Ja he puhuivat toinen toiselleen: "Valitkaamme johtaja ja palatkaamme Egyptiin." 5. Silloin Mooses ja Aaron lankesivat kasvoilleen Israelin kansan koko seurakunnan eteen. 6. Mutta Joosua, Nuunin poika, ja Kaaleb, Jefunnen poika, jotka olivat olleet mukana maata vakoilemassa, repäisivät vaatteensa 7. ja puhuivat kaikelle israelilaisten seurakunnalle näin: "Maa, jota kävimme vakoilemassa, on ylen ihana maa. 8. Jos Herra on meille suosiollinen, niin hän vie meidät siihen maahan ja antaa sen meille, maan, joka vuotaa maitoa ja mettä. 9. Älkää vain kapinoiko Herraa vastaan älkääkä peljätkö sen maan kansaa, sillä heitä ei ole meille kuin suupalaksi. Heidän varjelijansa on väistynyt heistä, mutta meidän kanssamme on Herra. Älkää te heitä peljätkö." 10. Silloin koko seurakunta vaati heitä kivitettäviksi, mutta Herran kirkkaus ilmestyi kaikille israelilaisille ilmestysmajassa. 11. Ja Herra sanoi Moosekselle: "Kuinka kauan tämä kansa pitää minua pilkkanaan eikä usko minuun, huolimatta kaikista tunnusteoista, jotka minä olen tehnyt sen keskuudessa? 12. Minä tuhoan sen rutolla ja hävitän sen perinjuurin, mutta sinusta minä teen suuremman ja väkevämmän kansan, kuin se on." 13. Mutta Mooses sanoi Herralle: "Ovathan egyptiläiset kuulleet, että sinä voimallasi olet vienyt tämän kansan heidän keskeltänsä. 14. Ja he ovat puhuneet siitä sen maan asukkaille; hekin siis ovat kuulleet, että sinä, Herra, olet tämän kansan keskellä, sinä Herra, joka olet sille ilmestynyt silmästä silmään, ja että sinun pilvesi pysyy heidän päällänsä ja että sinä kuljet heidän edellänsä pilvenpatsaassa päivin ja tulenpatsaassa öin. 15. Mutta jos sinä nyt surmaat tämän kansan, niinkuin yhden miehen, niin kansat, jotka saavat kuulla sitä kerrottavan sinusta, sanovat näin: 16. 'Koska Herra ei kyennyt viemään tätä kansaa siihen maahan, jonka hän oli heille valalla vannoen luvannut, tappoi hän heidät erämaahan'. 17. Osoittautukoon nyt sinun suuri voimasi, Herra, niinkuin olet puhunut sanoen: 18. 'Herra on pitkämielinen ja suuri armossa, hän antaa anteeksi pahat teot ja rikokset, mutta ei jätä niitä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen'. 19. Anna siis anteeksi tämän kansan pahat teot suuressa armossasi, niinkuin sinä ennenkin olet anteeksi antanut tälle kansalle, Egyptistä tänne saakka." 20. Ja Herra vastasi: "Minä annan anteeksi, niinkuin sinä olet anonut. 21. Mutta niin totta kuin minä elän, ja niin totta kuin Herran kirkkaus on täyttävä kaiken maan: 22. ei kukaan niistä miehistä, jotka ovat nähneet minun kirkkauteni ja minun tunnustekoni, jotka minä olen tehnyt Egyptissä ja tässä erämaassa, mutta kuitenkin nyt jo kymmenen kertaa ovat minua kiusanneet eivätkä ole kuulleet minun ääntäni, 23. ei yksikään heistä ole näkevä sitä maata, jonka minä valalla vannoen lupasin heidän isillensä; ei yksikään minun pilkkaajistani ole sitä näkevä. 24. Mutta koska minun palvelijassani Kaalebissa on toinen henki, niin että hän on minua uskollisesti seurannut, niin hänet minä vien siihen maahan, jossa hän kävi, ja hänen jälkeläisensä saavat sen omakseen. 25. Mutta koska amalekilaiset ja kanaanilaiset asuvat laaksoissa, niin kääntykää huomenna toisaanne päin ja painukaa erämaahan, Kaislameren tietä." 26. Ja Herra puhui Moosekselle ja Aaronille sanoen: 27. "Kuinka kauan tämä häijy joukko napisee minua vastaan? Minä olen kuullut, kuinka israelilaiset napisevat minua vastaan. 28. Sano heille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, aivan niinkuin te olette minulle puhuneet, niin minä teille teen. 29. Tähän erämaahan kaatuvat teidän ruumiinne, teidän kaikkien, jotka olette katselmuksessa olleet, niin monta kuin teitä on kaksikymmenvuotisia ja sitä vanhempia, jotka olette napisseet minua vastaan. 30. Totisesti, te ette pääse siihen maahan, jonka minä olen kättä kohottaen luvannut antaa teille asumasijaksi, ei kukaan teistä, paitsi Kaaleb, Jefunnen poika, ja Joosua, Nuunin poika. 31. Mutta teidän lapsenne, joiden sanoitte joutuvan vihollisen saaliiksi, heidät minä vien sinne, ja he saavat tulla tuntemaan sen maan, jota te halveksitte. 32. Mutta teidän ruumiinne kaatuvat tähän erämaahan, 33. ja teidän lastenne täytyy harhailla paimentolaisina tässä erämaassa neljäkymmentä vuotta ja kärsiä teidän uskottomuutenne tähden, kunnes teidän ruumiinne ovat maatuneet tähän erämaahan. 34. Niinkuin te neljäkymmentä päivää vakoilitte maata, niin saatte nyt, päivä vuodeksi luettuna, neljäkymmentä vuotta kärsiä pahoista teoistanne ja tulla tuntemaan, mitä se on, että minä käännyn teistä pois. 35. Minä, Herra, olen puhunut. Totisesti, niin minä teen tälle häijylle kansalle, joka on käynyt kapinoimaan minua vastaan: he hukkuvat tähän erämaahan, tänne he kuolevat." 36. Mutta ne miehet, jotka Mooses oli lähettänyt maata vakoilemaan ja jotka palattuaan olivat saattaneet koko kansan napisemaan häntä vastaan, saattamalla sen maan pahaan huutoon, 37. ne miehet, jotka olivat saattaneet sen maan pahaan huutoon, kuolivat äkkikuolemalla Herran edessä. 38. Mutta Joosua, Nuunin poika, ja Kaaleb, Jefunnen poika, jäivät eloon niistä miehistä, jotka olivat käyneet maata vakoilemassa. 39. Ja Mooses puhui tämän kaikille israelilaisille. Niin kansa tuli kovin murheelliseksi. 40. Ja he nousivat varhain seuraavana aamuna lähteäkseen ylös vuoristoon ja sanoivat: "Katso, tässä me olemme; me lähdemme siihen paikkaan, josta Herra on puhunut, sillä me olemme syntiä tehneet." 41. Mutta Mooses sanoi: "Minkätähden te nyt käytte rikkomaan Herran käskyä? Ei se onnistu. 42. Älkää lähtekö sinne, sillä Herra ei ole teidän keskellänne; älkää lähtekö, etteivät vihollisenne voittaisi teitä. 43. Sillä amalekilaiset ja kanaanilaiset ovat siellä teitä vastassa, ja niin te kaadutte miekkaan; sillä te olette kääntyneet pois Herrasta, eikä Herra ole teidän kanssanne." 44. Yhtäkaikki he lähtivät uppiniskaisuudessaan kulkemaan ylös vuoristoon; mutta ei Herran liitonarkki eikä Mooseskaan siirtynyt leiristä. 45. Silloin amalekilaiset ja kanaanilaiset, jotka siinä vuoristossa asuivat, syöksyivät alas ja voittivat heidät ja hajottivat heidät, ajaen heitä aina Hormaan asti.

1. Silloin kansa alkoi itkeä ja parkua ja valitti koko yön. 2. Kaikki israelilaiset nurisivat Moosesta ja Aaronia vastaan ja sanoivat heille: "Kunpa olisimme saaneet kuolla Egyptissä! Kunpa edes saisimme kuolla täällä autiomaassa! 3. Miksi Herra vie meidät tuohon maahan? Me kaadumme taistelussa, ja naisemme ja lapsemme joutuvat vihollisen saaliiksi! Parempi meidän olisi palata Egyptiin." 4. He sanoivat toisilleen: "Valitaan uusi johtaja ja palataan Egyptiin!" 5. Silloin Mooses ja Aaron painoivat kasvonsa maahan yhteen kokoontuneiden israelilaisten edessä. 6. Mutta Joosua, Nunin poika, ja Kaleb, Jefunnen poika, jotka myös olivat olleet mukana tiedusteluretkellä, repäisivät vaatteensa 7. ja sanoivat israelilaisille: "Maa, jota kävimme tutkimassa, on hyvä ja ihana maa. 8. Jos Herra on meille suosiollinen, hän vie meidät tuohon maahan, joka tulvii maitoa ja hunajaa, ja antaa sen meille. 9. Te ette saa kapinoida Herraa vastaan! Älkää myöskään pelätkö sen maan asukkaita, meille he ovat pelkkä suupala. Heidän jumalansa ovat hylänneet heidät, mutta meidän kanssamme on Herra. Älkää siis pelätkö heitä!" 10. Kansa uhkasi kivittää Joosuan ja Kalebin hengiltä, mutta silloin Herran kirkkaus ilmestyi pyhäkköteltassa, niin että kaikki sen näkivät. 11. Herra sanoi Moosekselle: "Kuinka kauan tämä kansa halveksii minua? Kuinka kauan israelilaiset kieltäytyvät luottamasta minuun, vaikka olen tehnyt heidän hyväkseen niin monta suurta tekoa? 12. Minä kuritan heitä rutolla ja hävitän heidät. Mutta sinusta minä teen heitä suuremman ja mahtavamman kansan." 13. Mooses sanoi Herralle: "Egyptiläiset ovat kuulleet, että sinä voimallasi veit tämän kansan pois heidän luotaan, 14. ja he ovat kertoneet siitä myös kaikille tämän maan asukkaille. He ovat saaneet kuulla, että sinä, Herra, asut tämän kansan keskellä, että olet ilmestynyt sille näkyvässä hahmossa, että sinun pilvesi on kansan yllä ja että kuljet edellämme päivisin pilvipatsaassa ja öisin tulipatsaassa. 15. Jos nyt teet lopun tästä kansasta, niin muut kansat, jotka ovat kuulleet sinun teoistasi, sanovat: 16. 'Herra ei kyennyt viemään kansaansa siihen maahan, jonka hän oli vannonut antavansa sille, ja siksi hän tappoi sen autiomaahan.' 17. Herra, näytä nyt voimasi suuruus! Olethan sanonut: 18. 'Herra on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä on suuri. Hän antaa anteeksi pahat teot ja rikkomukset, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen hän panee lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista.' 19. Koska siis armosi on suuri, anna kansallesi anteeksi sen pahat teot, niin kuin olet tähänkin asti antanut sille anteeksi aina Egyptistä lähdöstä saakka." 20. Herra sanoi: "Minä annan anteeksi, niin kuin pyysit. 21. Mutta niin totta kuin minä elän ja niin totta kuin Herran kirkkaus ja valta ulottuu kaikkialle, 22. yksikään näistä ihmisistä ei pääse perille tuohon maahan. He ovat nähneet minun kirkkauteni ja ne suuret teot, jotka tein Egyptissä ja täällä autiomaassa, mutta siitä huolimatta he tottelemattomuudessaan ovat yhä uudestaan koetelleet minun kärsivällisyyttäni. 23. He eivät saa nähdä sitä maata, josta valalla vannoen annoin lupauksen heidän esi-isilleen. Kukaan niistä, jotka ovat minua halveksineet, ei pääse sinne. 24. Vain palvelijallani Kalebilla on toisenlainen henki, ja hän on aina uskollisesti seurannut minua. Siksi minä vien hänet siihen maahan, jossa hän kävi, ja hänen jälkeläisensä saavat ottaa sen omakseen. 25. Tasangolla asuu amalekilaisia ja kanaanilaisia. Huomenna teidän on käännyttävä toiseen suuntaan ja jatkettava matkaanne autiomaahan Kaislamerelle vievää reittiä pitkin." 26. Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: 27. "Kuinka kauan minun vielä pitää sietää tätä pahaa kansaa, joka alati nurisee minua vastaan? 28. Sano Israelille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minä teen teille sen, mistä olen kuullut teidän itsenne puhuvan. 29. Tähän autiomaahan te sorrutte, kaikki katselmuksessa lasketut miehet, joka ainoa kaksikymmenvuotias tai sitä vanhempi, te kaikki, jotka olette nurisseet minua vastaan. 30. Siihen maahan, jonka vannoin antavani teille asuinsijaksi, ei kukaan teistä pääse lukuun ottamatta Kalebia, Jefunnen poikaa, ja Joosuaa, Nunin poikaa. 31. Teidän lapsenne, joiden te sanoitte joutuvan vihollisen käsiin, minä vien sinne, ja he oppivat tuntemaan omakseen sen maan, jota te olette halveksineet. 32. Mutta te kuolette ja teidän ruumiinne jäävät tänne autiomaahan. 33. Rangaistukseksi luopumuksestanne teidän lapsenne joutuvat vaeltamaan täällä paimentolaisina neljäkymmentä vuotta, kunnes viimeinenkin teistä on nääntynyt autiomaahan. 34. Neljäkymmentä päivää te kiersitte tutkimassa tuota maata, neljäkymmentä vuotta teidän on kärsittävä rangaistustanne – vuosi kutakin päivää kohti. Näin te opitte tietämään, mitä merkitsee joutua minun hylkäämäkseni. 35. Minä, Herra, olen sanonut sanottavani. Näin minä teen koko tälle kelvottomalle kansalle, joka on liittoutunut minua vastaan: täällä autiomaassa jokainen tämän kansan jäsen kohtaa loppunsa, tänne he kuolevat." 36. Mutta ne miehet, jotka Mooses oli lähettänyt tutkimaan Kanaaninmaata, kuolivat Herran lyöminä, 37. koska he olivat yllyttäneet kansan kapinoimaan Moosesta vastaan puhumalla pahaa Herran lupaamasta maasta. 38. Niistä miehistä, jotka olivat käyneet tiedusteluretkellä, jäivät eloon vain Joosua, Nunin poika, ja Kaleb, Jefunnen poika. 39. Kun Mooses ilmoitti nämä Herran sanat israelilaisille, heidät valtasi suuri murhe. 40. He päättivät lähteä heti seuraavana aamuna kohti vuoria ja sanoivat: "Nyt me olemme valmiit menemään siihen maahan, josta Herra puhui. Me myönnämme, että olemme olleet väärässä." 41. Mutta Mooses sanoi: "Miksi sitten rikotte Herran käskyä vastaan? Siitä ei hyvää seuraa. 42. Älkää lähtekö, sillä Herra ei ole teidän kanssanne. Älkää menkö vihollistenne tapettaviksi. 43. Teitä vastassa ovat amalekilaiset ja kanaanilaiset, ja te kuolette taistelussa. Herra ei ole kanssanne, koska te olette luopuneet hänestä." 44. Mutta he eivät totelleet Moosesta, vaan lähtivät itsepäisesti etenemään ylös vuorille. Herran liitonarkku ja Mooses sen sijaan jäivät leiriin. 45. Vuoristossa asuvat amalekilaiset ja kanaanilaiset hyökkäsivät ylhäältä käsin israelilaisten kimppuun, löivät heidät hajalle ja ajoivat heitä takaa Hormaan saakka. ©

 
4. Mooseksen kirja,
luku 13
4. Mooseksen kirja,
luku 15
 

Ota yhteyttäX