4. Mooseksen kirja, luku 22
1. Sitten israelilaiset lähtivät liikkeelle ja leiriytyivät Mooabin arolle, Jordanin tuolle puolelle, Jerikon kohdalle. 2. Mutta Baalak, Sipporin poika, näki kaiken, mitä Israel oli tehnyt amorilaisille. 3. Ja Mooab pelkäsi tätä kansaa suuresti, kun sitä oli niin paljon; ja Mooab kauhistui israelilaisia. 4. Mooab sanoi Midianin vanhimmille: "Nyt tuo lauma syö puhtaaksi kaiken meidän ympäriltämme, niinkuin härkä syö kedon vihannuuden." Ja Baalak, Sipporin poika, oli Mooabin kuninkaana siihen aikaan. 5. Hän lähetti sanansaattajat Bileamin, Beorin pojan, tykö Petoriin, joka on Eufrat-virran varrella, heimolaistensa maahan, kutsumaan häntä ja käski sanoa hänelle: "Katso, Egyptistä on lähtenyt liikkeelle kansa; katso, se on tulvinut yli maan ja asettunut minua lähelle. 6. Tule siis ja kiroa minun puolestani tämä kansa, sillä se on minua väkevämpi; ehkä minä sitten saan sen voitetuksi ja karkoitetuksi maasta. Sillä minä tiedän, että jonka sinä siunaat, se on siunattu, ja jonka sinä kiroat, se on kirottu." 7. Niin Mooabin vanhimmat ja Midianin vanhimmat lähtivät matkaan, tietäjänpalkka mukanansa. Ja kun he saapuivat Bileamin luo, puhuivat he hänelle Baalakin sanat. 8. Hän vastasi heille: "Viipykää täällä tämä yö, niin minä annan teille vastauksen sen mukaan, kuin Herra minulle puhuu." Silloin jäivät mooabilaisten päämiehet Bileamin luo. 9. Niin Jumala tuli Bileamin tykö ja kysyi: "Keitä ovat ne miehet, jotka ovat sinun luonasi?" 10. Bileam vastasi Jumalalle: "Baalak, Sipporin poika, Mooabin kuningas, on lähettänyt heidät tuomaan minulle tämän sanan: 11. 'Katso, kansa on lähtenyt Egyptistä ja on tulvinut yli maan; tule siis, kiroa se minun puolestani, ehkä sitten voin ryhtyä taisteluun sitä vastaan ja karkoittaa sen'." 12. Mutta Jumala sanoi Bileamille: "Älä mene heidän kanssaan äläkä kiroa sitä kansaa, sillä se on siunattu." 13. Niin Bileam nousi aamulla ja sanoi Baalakin päämiehille: "Menkää takaisin maahanne, sillä Herra ei ole sallinut minun lähteä teidän kanssanne." 14. Silloin nousivat Mooabin päämiehet ja tulivat Baalakin luo ja sanoivat: "Bileam ei suostunut lähtemään meidän kanssamme." 15. Mutta Baalak lähetti uudestaan päämiehiä matkaan, vielä useampia ja arvokkaampia kuin edelliset. 16. Ja he saapuivat Bileamin luo ja sanoivat hänelle: "Näin sanoo Baalak, Sipporin poika: 'Älä kieltäydy tulemasta minun luokseni. 17. Sillä minä palkitsen sinut ylenpalttisesti ja teen kaiken, mitä minulta vaadit; tule siis ja kiroa minun puolestani tämä kansa.'" 18. Mutta Bileam vastasi ja sanoi Baalakin palvelijoille: "Vaikka Baalak antaisi minulle talonsa täyden hopeata ja kultaa, en sittenkään voisi, en pienessä enkä suuressa, rikkoa Herran, minun Jumalani, käskyä. 19. Mutta jääkää nyt tänne tekin täksi yöksi, saadakseni tietää, mitä Herra vielä minulle sanoo." 20. Niin Jumala tuli Bileamin tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Jos nämä miehet ovat tulleet kutsumaan sinua, niin nouse ja lähde heidän kanssaan, mutta tee vain se, mitä minä sinulle sanon." 21. Ja Bileam nousi aamulla, satuloi aasintammansa ja lähti matkaan Mooabin päämiesten kanssa. 22. Mutta kun hän lähti, syttyi Jumalan viha, ja Herran enkeli asettui tielle estämään häntä, hänen ratsastaessaan aasintammallaan, kaksi palvelijaa mukanansa. 23. Kun aasintamma näki Herran enkelin seisovan tiellä, paljastettu miekka kädessänsä, niin se poikkesi tieltä ja meni peltoon. Mutta Bileam löi aasintammaa palauttaaksensa sen tielle. 24. Sitten Herran enkeli asettui solaan viinitarhojen välille, jossa oli kiviaita kummallakin puolella. 25. Kun aasintamma näki Herran enkelin, niin se painautui aitaan ja likisti Bileamin jalkaa aitaa vasten. Ja hän löi sitä vielä kerran. 26. Silloin Herran enkeli taas meni edemmäs ja asettui ahtaaseen paikkaan, jossa ei ollut tilaa väistyä oikealle eikä vasemmalle. 27. Kun aasintamma näki Herran enkelin, laskeutui se maahan Bileamin alla. Silloin Bileamin viha syttyi, ja hän löi aasintammaa sauvalla. 28. Niin Herra avasi aasintamman suun, ja se sanoi Bileamille: "Mitä minä olen sinulle tehnyt, koska lyöt minua jo kolmannen kerran?" 29. Bileam vastasi aasintammalle: "Sinä olet pitänyt minua pilkkanasi. Olisipa minulla miekka kädessäni, niin nyt minä sinut tappaisin." 30. Mutta aasintamma sanoi Bileamille: "Enkö minä ole sinun aasintammasi, jolla olet ratsastanut kaiken aikasi tähän päivään asti? Onko minun ollut tapana tehdä sinulle näin?" Hän vastasi: "Ei." 31. Niin Herra avasi Bileamin silmät, niin että hän näki Herran enkelin seisovan tiellä, paljastettu miekka kädessänsä. Silloin hän kumartui ja heittäytyi kasvoilleen. 32. Niin Herran enkeli sanoi hänelle: "Minkätähden olet lyönyt aasintammaasi jo kolme kertaa? Katso, minä olen tullut sinua estämään, sillä ajattelemattomasti sinä olet lähtenyt tälle matkalle vastoin minun tahtoani. 33. Mutta aasintamma näki minut ja on väistynyt minun edestäni jo kolme kertaa. Ja jos se ei olisi väistynyt minun edestäni, niin minä olisin surmannut sinut, mutta jättänyt sen elämään." 34. Niin Bileam vastasi Herran enkelille: "Minä olen tehnyt syntiä; sillä minä en tiennyt, että sinä olit asettunut minua vastaan tielle. Mutta jos tämä ei ole sinulle mieleen, niin minä nyt palaan takaisin." 35. Mutta Herran enkeli sanoi Bileamille: "Mene näiden miesten kanssa, mutta puhu ainoastaan se, minkä minä sinulle puhun." Niin Bileam lähti Baalakin päämiesten kanssa. 36. Kun Baalak kuuli, että Bileam oli tulossa, meni hän häntä vastaan Iir-Mooabiin, joka on Arnonia pitkin kulkevalla rajalla, uloimmalla rajalla. 37. Ja Baalak sanoi Bileamille: "Enkö minä vartavasten lähettänyt kutsumaan sinua? Minkätähden et tahtonut tulla minun luokseni? Enkö minä muka voi sinua palkita?" 38. Mutta Bileam vastasi Baalakille: "Olenhan minä nyt tullut sinun luoksesi. Mutta onko minun vallassani puhua mitään? Minkä Jumala panee minun suuhuni, sen minä puhun." 39. Niin Bileam lähti Baalakin kanssa, ja he saapuivat Kirjat-Husotiin. 40. Ja Baalak teurasti raavaita ja lampaita ja lähetti ne Bileamille ja päämiehille, jotka olivat hänen luonansa. 41. Mutta seuraavana aamuna Baalak otti Bileamin mukaansa ja vei hänet Baamot-Baalin kukkulalle, josta hän näki reunimmaisen osan tuota kansaa.
1. Israelilaiset jatkoivat matkaansa ja leiriytyivät Moabin tasangolle Jordanin itäpuolelle vastapäätä Jerikoa. 2. Balak, Sipporin poika, sai tietää, mitä israelilaiset olivat tehneet amorilaisille, 3. ja koska israelilaisia oli paljon, hän ja kaikki moabilaiset joutuivat kauhun valtaan. 4. Pelästyksissään moabilaiset lähettivät midianilaisten vanhimmille viestin: "Nyt tuo joukko ahmii näiltä seuduilta kaiken, niin kuin karja ahmii niityltä tuoreen ruohon." Balak, Sipporin poika, oli siihen aikaan Moabin kuninkaana. 5. Hän päätti lähettää sananviejiä Bileamin, Beorin pojan luo. Tämä asui Eufratin varrella Petorissa, maassa, jossa oli Balakin heimolaisia. Balak käski sanoa hänelle: "Egyptistä on lähtenyt liikkeelle kokonainen kansa. Maa on sitä jo mustanaan, ja nyt tuo kansa on asettunut aivan minun maani rajoille. 6. Tule avuksemme ja kiroa se kansa, sillä se on meitä mahtavampi. Ehkä sitten voimme lyödä sen ja karkottaa sen näiltä seuduilta. Minä näet tiedän, että se, jonka sinä siunaat, on siunattu ja se, jonka sinä kiroat, on kirottu." 7. Moabilaisten ja midianilaisten vanhimmat lähtivät matkaan ja ottivat mukaansa loitsuista maksettavan palkan. He tulivat Bileamin luo ja sanoivat hänelle, mitä Balak oli käskenyt sanoa. 8. Bileam sanoi heille: "Jääkää tänne yöksi, niin minä annan teille vastaukseni sen mukaan, mitä Herra minulle sanoo." Moabin päämiehet jäivät Bileamin luo. 9. Jumala tuli Bileamin luo ja kysyi: "Keitä ovat nämä miehet, jotka ovat sinun luonasi?" 10. Bileam vastasi: "Balak, Sipporin poika, Moabin kuningas, on lähettänyt heidät luokseni sanomaan: 11. 'Egyptistä on lähtenyt liikkeelle kokonainen kansa. Maa on sitä jo mustanaan. Tule avukseni ja kiroa se kansa. Ehkä sitten voin ryhtyä taisteluun ja karkottaa sen.'" 12. Mutta Jumala sanoi Bileamille: "Älä lähde heidän mukaansa äläkä kiroa sitä kansaa, sillä se kansa on siunattu." 13. Aamulla Bileam sanoi Balakin lähettiläille: "Palatkaa maahanne. Herra ei salli minun lähteä teidän mukaanne." 14. Moabilaiset menivät takaisin Balakin luo ja sanoivat: "Bileam ei suostunut lähtemään mukaamme." 15. Mutta Balak lähetti sananviejiksi vielä useampia ja vielä arvostetumpia päämiehiä. 16. Bileamin luo tultuaan he sanoivat hänelle: "Näin sanoo Balak, Sipporin poika: Älä anna minkään estää sinua tulemasta luokseni. 17. Minä palkitsen sinut runsain mitoin, teen kaiken, mitä minulta pyydät, kunhan vain tulet avukseni ja kiroat sen kansan." 18. Silloin Bileam vastasi Balakin miehille: "Vaikka Balak antaisi minulle palatsinsa täydeltä hopeaa ja kultaa, minä en voi missään asiassa, en pienessä enkä suuressa, rikkoa Herran, Jumalani, käskyä vastaan. 19. Jääkää tekin nyt tänne huomisaamuun asti, niin saan tietää, mitä Herra minulle tällä kertaa sanoo." 20. Yöllä Jumala tuli Bileamin luo ja sanoi hänelle: "Jos nuo miehet ovat tulleet sinua kutsumaan, niin lähde vain heidän mukaansa. Mutta tee ainoastaan se, minkä minä käsken sinun tehdä." 21. Aamulla Bileam satuloi aasinsa ja lähti moabilaisten sananviejien mukaan. 22. Mutta Jumala vihastui hänen lähdöstään, ja kun Bileam sitten ratsasti aasillaan kahden palvelijansa saattamana, Herran enkeli asettui hänen tielleen. 23. Kun aasi näki Herran enkelin seisovan tiellä paljastettu miekka kädessään, se poikkesi tieltä pellolle. Mutta Bileam löi aasia ja pakotti sen takaisin tielle. 24. Sitten Herran enkeli asettui tielle kahden viinitarhan väliseen kapeikkoon, jota kiviaita reunusti kummaltakin puolen. 25. Kun aasi näki Herran enkelin, se painautui aitaa vasten, ja Bileamin jalka jäi puristuksiin. Silloin Bileam taas löi aasia. 26. Herran enkeli siirtyi vielä kerran edemmäksi ja asettui ahtaaseen paikkaan, missä ei ollut tilaa väistyä oikealle eikä vasemmalle. 27. Kun aasi näki Herran enkelin, se laskeutui makuulle Bileam selässään, ja Bileam löi vihoissaan aasia kepillä. 28. Silloin Herra antoi aasille kyvyn puhua. Se sanoi Bileamille: "Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun lyöt minua nyt jo kolmannen kerran?" 29. Bileam sanoi aasille: "Sinä vikuroit! Jos minulla nyt olisi miekka, tappaisin sinut heti paikalla!" 30. Aasi sanoi Bileamille: "Minähän olen sinun aasisi, jolla olet ratsastanut iät ja ajat. Olenko minä koskaan ennen vikuroinut?" Bileam vastasi: "Et ole." 31. Silloin Herra avasi Bileamin silmät, niin että hän näki Herran enkelin seisomassa tiellä paljastettu miekka kädessään. Bileam polvistui ja lankesi kasvoilleen maahan. 32. Herran enkeli kysyi häneltä: "Miksi löit aasiasi kolme kertaa? Minä olen tullut tänne estämään sinun kulkusi, sillä tämä matka on vastoin Herran tahtoa. 33. Sinun aasisi näki minut ja väistyi kolme kertaa minun tieltäni. Ellei aasi olisi väistynyt, minä olisin surmannut sinut mutta jättänyt sen henkiin." 34. Silloin Bileam sanoi Herran enkelille: "Minä olen tehnyt väärin, mutta en tiennyt, että sinä seisoit tiellä minun edessäni. Jos et hyväksy tätä matkaa, niin minä käännyn takaisin." 35. Herran enkeli sanoi Bileamille: "Kulje noiden miesten mukana, mutta puhu ainoastaan se, mitä minä käsken sinun puhua." Niin Bileam jatkoi matkaa yhdessä Balakin lähettiläiden kanssa. 36. Kuultuaan Bileamin olevan tulossa Balak lähti häntä vastaan Moabin uloimpaan rajakaupunkiin Arnonjoen varrelle. 37. Balak sanoi Bileamille: "Mikset tullut jo silloin, kun ensimmäisen kerran lähetin sinulle kutsun? Luulitko, etten pystyisi kylliksi palkitsemaan sinua?" 38. Bileam sanoi Balakille: "Nyt minä joka tapauksessa olen tullut sinun luoksesi. Tosin en voi sanoa mitään oman mieleni mukaan. Voin sanoa vain sen, minkä Jumala käskee minun sanoa." 39. Bileam lähti Balakin mukaan, ja he menivät Kirjat-Husotiin. 40. Balak teurasti uhriksi nautoja, lampaita ja vuohia ja toimitti osan niistä Bileamille sekä päämiehille, jotka olivat hänen kanssaan. 41. Seuraavana aamuna Balak vei Bileamin mukanaan Bamot-Baalin kukkulalle, mistä saattoi nähdä israelilaisten leirin reunan. ©