1. kuninkaiden kirja,
luku 9
1. kuninkaiden kirja,
luku 11

1. kuninkaiden kirja, luku 10


1. Kun Saban kuningatar kuuli, mitä Salomosta kerrottiin Herran nimen kunniaksi, tuli hän koettelemaan häntä arvoituksilla. 2. Hän tuli Jerusalemiin sangen suuren seurueen kanssa, mukanaan kameleja, jotka kantoivat hajuaineita, kultaa ylen paljon ja kalliita kiviä. Ja kun hän tuli Salomon luo, puhui hän tälle kaikki, mitä hänellä oli mielessänsä. 3. Mutta Salomo selitti hänelle kaikki hänen kysymyksensä; kuninkaalle ei mikään jäänyt ongelmaksi, jota hän ei olisi hänelle selittänyt. 4. Kun Saban kuningatar näki kaiken Salomon viisauden, linnan, jonka hän oli rakentanut, 5. ruuat hänen pöydällänsä, kuinka hänen palvelijansa asuivat ja hänen palvelusväkensä palveli ja kuinka he olivat puetut, ja näki hänen juomanlaskijansa ja hänen polttouhrinsa, jotka hän uhrasi Herran temppelissä, meni hän miltei hengettömäksi. 6. Sitten hän sanoi kuninkaalle: "Totta oli se puhe, jonka minä kotimaahani sinusta ja sinun viisaudestasi kuulin. 7. Minä en uskonut, mitä sanottiin, ennenkuin itse tulin ja sain omin silmin nähdä; ja katso, ei puoltakaan oltu minulle kerrottu. Sinulla on paljon enemmän viisautta ja rikkautta, kuin minä olin kuullut huhuttavan. 8. Onnellisia ovat sinun miehesi, onnellisia nämä palvelijasi, jotka aina saavat olla sinun edessäsi ja kuulla sinun viisauttasi. 9. Kiitetty olkoon Herra, sinun Jumalasi, joka sinuun on niin mielistynyt, että on asettanut sinut Israelin valtaistuimelle. Sentähden, että Herra rakastaa Israelia ainiaan, hän on pannut sinut kuninkaaksi, tekemään sitä, mikä oikeus ja vanhurskaus on." 10. Ja hän antoi kuninkaalle sata kaksikymmentä talenttia kultaa, hyvin paljon hajuaineita ja kalliita kiviä. Niin paljon hajuaineita, kuin mitä Saban kuningatar antoi kuningas Salomolle, ei sinne ole sen jälkeen tullut. 11. Myöskin Hiiramin laivat, jotka kuljettivat kultaa Oofirista, toivat Oofirista hyvin paljon santelipuuta ja kalliita kiviä. 12. Ja kuningas teetti santelipuusta kalustoa Herran temppeliin ja kuninkaan linnaan ja kanteleita ja harppuja laulajille. Sellaista santelipuumäärää ei ole tuotu eikä nähty tähän päivään asti. 13. Kuningas Salomo taas antoi Saban kuningattarelle kaiken, mitä tämä halusi ja pyysi, ja sen lisäksi hän antoi muutakin kuninkaallisella anteliaisuudella. Sitten tämä lähti ja meni palvelijoineen omaan maahansa. 14. Sen kullan paino, mikä yhtenä vuotena tuli Salomolle, oli kuusisataa kuusikymmentä kuusi talenttia kultaa, 15. paitsi mitä tuli kauppamiehiltä ja kaupustelijain kaupanteosta ja kaikilta Erebin kuninkailta ja maan käskynhaltijoilta. 16. Ja kuningas Salomo teetti pakotetusta kullasta kaksisataa suurta kilpeä ja käytti jokaiseen kilpeen kuusisataa sekeliä kultaa; 17. ja pakotetusta kullasta kolmesataa pienempää kilpeä, ja käytti jokaiseen kilpeen kolme miinaa kultaa. Ja kuningas asetti ne Libanoninmetsä-taloon. 18. Vielä kuningas teetti suuren norsunluisen valtaistuimen ja päällysti sen puhdistetulla kullalla. 19. Valtaistuimessa oli kuusi porrasta, ja valtaistuimen selusta oli ylhäältä pyöreä. Istuimen kummallakin puolella oli käsinoja, ja kaksi leijonaa seisoi käsinojain vieressä. 20. Ja kaksitoista leijonaa seisoi siinä kuudella portaalla, kummallakin puolella. Senkaltaista ei ole tehty missään muussa valtakunnassa. 21. Ja kaikki kuningas Salomon juoma-astiat olivat kultaa, ja kaikki Libanoninmetsä-talon astiat olivat puhdasta kultaa. Hopeata ei siellä ollut, eikä sitä Salomon päivinä pidetty minkään arvoisena. 22. Kuninkaalla oli Tarsiin-laivasto merellä Hiiramin laivaston kanssa. Kerran kolmessa vuodessa Tarsiin-laivasto tuli ja toi kultaa ja hopeata, norsunluuta, apinoita ja riikinkukkoja. 23. Ja kuningas Salomo oli kaikkia maan kuninkaita suurempi rikkaudessa ja viisaudessa. 24. Ja kaikki maa pyrki näkemään Salomoa kuullakseen hänen viisauttaan, jonka Jumala oli antanut hänen sydämeensä. 25. Ja he toivat kukin lahjansa: hopea- ja kultakaluja, vaatteita, aseita, hajuaineita, hevosia ja muuleja, joka vuosi vuoden tarpeen. 26. Salomo kokosi sotavaunuja ja ratsumiehiä, niin että hänellä oli tuhannet neljätsadat sotavaunut ja kaksitoista tuhatta ratsumiestä; ne hän sijoitti vaunukaupunkeihin ja Jerusalemiin kuninkaan luo. 27. Ja kuningas toimitti niin, että Jerusalemissa oli hopeata kuin kiviä, ja setripuuta niin paljon kuin metsäviikunapuita Alankomaassa. 28. Ja hevoset, mitä Salomolla oli, tuotiin Egyptistä ja Kuvesta. Kuninkaan kauppiaat noutivat niitä Kuvesta maksua vastaan. 29. Egyptistä tuodut vaunut maksoivat kuusisataa hopeasekeliä ja hevonen sata viisikymmentä. Samoin tuotiin niitä heidän välityksellään kaikille heettiläisten ja aramilaisten kuninkaille.

1. Kun Saban kuningatar sai kuulla kerrottavan, miten Salomo oli tuottanut Herran nimelle kunniaa, hän lähti matkaan pannakseen Salomon koetteelle vaikeilla kysymyksillä. 2. Hän saapui Jerusalemiin, ja hänellä oli mukanaan mahtava seurue. Kamelien kuormissa oli suuret määrät hajusteita, kultaa ja jalokiviä. Kuningatar tuli Salomon luo ja esitti kysymykset, jotka hänellä oli mielessä. 3. Salomo antoi vastauksen kaikkiin hänen kysymyksiinsä. Yksikään kysymys ei ollut kuninkaalle liian vaikea, hän kykeni vastaamaan kaikkiin. 4. Saban kuningatar sai nähdä, miten viisas Salomo oli. Hän näki myös, millaisen palatsin Salomo oli rakentanut, 5. millaisia ruokia hänen pöydässään tarjottiin, miten hänen alaisensa asuivat ja miten palvelu oli hovissa järjestetty. Hän näki palvelusväen asut, samoin juomanlaskijat ja heidän asunsa sekä polttouhrit, jotka kuningas uhrasi Herran temppelissä. Tämän kaiken kuningatar näki, ja hän mykistyi ihmetyksestä. 6. Hän sanoi kuninkaalle: "Totta se oli, mitä minä maassani kuulin sinusta ja viisaudestasi. 7. Minä en uskonut niitä puheita ennen kuin nyt tulin ja näin kaiken omin silmin. Eihän minulle ole kerrottu tästä puoliakaan. Sinulla on viisautta ja kaikkea hyvää paljon enemmän kuin olin kuullut. 8. Onnellisia ovat sinun vaimosi, onnellisia nämä palvelijat, jotka jatkuvasti saavat olla luonasi ja kuunnella viisaita sanojasi! 9. Kiitetty olkoon Herra, sinun Jumalasi, joka on mieltynyt sinuun niin, että on asettanut sinut Israelin valtaistuimelle. Koska Herra rakastaa ikuisesti Israelia, hän on pannut sinut kuninkaaksi pitämään voimassa lakia ja oikeutta." 10. Kuningatar antoi Salomolle satakaksikymmentä talenttia kultaa ja suuret määrät hajusteita ja jalokiviä. Sellaista hajusteiden paljoutta, jonka Saban kuningatar antoi kuningas Salomolle, ei sen koommin ole maahan tuotu. 11. Hiramin laivat, jotka kuljettivat kultaa Ofirista, toivat sieltä myös paljon jalopuuta ja jalokiviä. 12. Salomo teetti jalopuusta Herran temppelin ja kuninkaan palatsin porraskaiteet sekä laulajien lyyrat ja harput. Sellaista jalopuun määrää ei ollut koskaan tuotu, eikä sellaista ole sen jälkeenkään tähän päivään mennessä nähty. 13. Kuningas Salomo antoi Saban kuningattarelle kaiken, mitä tämä halusi ja pyysi, sekä vielä kuninkaallisen vieraanvaraisuutensa mukaiset lahjat. Sitten kuningatar palasi seurueineen omaan maahansa. 14. Sen kultamäärän paino, jonka Salomo vuosittain sai, oli kuusisataakuusikymmentäkuusi talenttia. 15. Lisäksi tuli veroja kauppamiehiltä ja tavaranvälittäjiltä sekä kaikilta Arabian kuninkailta ja paikallisilta käskynhaltijoilta. 16. Kuningas Salomo teetti taotusta kullasta kaksisataa isoa kilpeä, joihin kuhunkin meni kuusisataa sekeliä kultaa. 17. Samoin hän teetti taotusta kullasta kolmesataa pikkukilpeä, joihin jokaiseen meni kultaa kolmen minan verran. Kuningas sijoitti ne Setripalatsiin. 18. Kuningas teetti myös suuren norsunluisen valtaistuimen, joka päällystettiin parhaalla kullalla. 19. Valtaistuimessa oli kuusi porrasta, ja sen selustassa oli häränpää. Istuimessa oli molemmin puolin käsinojat, ja kummankin käsinojan vieressä seisoi leijona. 20. Myös jokaisen portaan kummallakin puolella oli leijona, kaksitoista kaikkiaan. Sen kaltaista ei ollut missään valtakunnassa tehty. 21. Kaikki kuningas Salomon juoma-astiat olivat kultaa, ja puhdasta kultaa olivat myös kaikki Setripalatsin esineet. Hopeaesineitä ei ollut, sillä hopeaa ei Salomon aikaan pidetty minkään arvoisena. 22. Kuninkaalla ja Hiramilla oli näet merillä Tarsisin-laivasto, ja joka kolmas vuosi nämä laivat toivat kultaa ja hopeaa, norsunluuta, apinoita ja riikinkukkoja. 23. Kuningas Salomo voitti rikkaudessa ja viisaudessa kaikki maailman kuninkaat. 24. Joka puolelta maailmaa pyrittiin Salomon luo kuulemaan viisautta, jonka Jumala oli antanut hänen sydämeensä. 25. Joka vuosi hän sai tulijoilta lahjoja, hopeasta ja kullasta valmistettuja esineitä, vaatteita, aseita ja hajusteita sekä hevosia ja muuleja. 26. Salomo hankki jatkuvasti lisää sotavaunuja ja hevosia. Hänellä oli tuhat neljäsataa vaunua ja kaksitoistatuhatta hevosta, ja hän sijoitti ne varuskuntakaupunkeihin ja omaan kaupunkiinsa Jerusalemiin. 27. Salomon aikana Jerusalemissa oli hopeaa runsaasti kuin kiviä, ja setriä oli kuin viikunapuita Sefelan rinteillä. 28. Salomon hevoset tuotiin Egyptistä ja Kilikiasta. Kuninkaan kauppamiehet hankkivat niitä Kilikiasta maksua vastaan. 29. Sotavaunut sai Egyptistä kuudellasadalla hopeasekelillä ja hevosen sadallaviidelläkymmenellä. Salomon kauppiaat välittivät niitä myös kaikille heettiläisten ja aramealaisten kuninkaille. ©

 
1. kuninkaiden kirja,
luku 9
1. kuninkaiden kirja,
luku 11
 

Ota yhteyttäX